Eilen illallisella ihmettelimme ”camino-perheen” kanssa kun kukaan ei muista mitään. Kroppa on sen verran kovalla koetuksella, että se vie aivoista voimat. Edellisen paikan nimi unohtuu samalla kun laittaa vaelluskengät aamulla jalkaan. Seuraavan kohteen muistamisessakin on tekemistä. Yleisestikin kaikki häviää mielestä, satoiko, paistoiko, oliko hankala reitti… Nukkumaan mennään aikaisin. Yhdeksältä illalla ensimmäiset harjaavat jo hampaitaan. Ennätys lienee…
Avainsana: Portugalin camino
Mealhadasta Aquedaan – Portugalin camino
Kiva reitti pikkukylien läpi. Tienvartta mentiin, mutta ei juuri liikennettä. Taas tuli pitkä päivä, noin 25 kilometriä, mutta perille saavuimme jo viiden maissa. Uinuvia kyliä ja sunnuntain rauhaa. Pionit kukkivat ja käki kukkui. Ilmakin kohdallaan. Aurinkoista koko päivän. Illalla vasta taivas repesi, kun oli saatu pyykit narulle. Pitkästä aikaa majatalo, jossa lämmitys. Alkaa jo kerääntyä caminoperhettä. Australialais-ja hollantilaispariskunta,…
Coimbra Sernadelo Mealhada – Portugalin camino
Tämä päivä otti lujille. 25 kilometriä, ehkä enemmänkin. Saavuimme puolikuolleina puoli kahdeksalta Mealhadan albergueen. Ei kovin hyvä paikka, vaikka esitteistä olisi voinut kuvitella. Hospitalero ei osannut kuin portugalia. Voiko vettä juoda, siitä ei saanut selvää. Saksalaisnaista neuvoi menemään ravintolaan ostamaan vettä. Jotenkin kumma kohtelu. Fiksu olisi ajanut bussilla St.Luciaan niin olisi välttynyt tehdasalueilta. St. Luciasta…
Cernachesta Coimbraan – Portugalin camino
Tällä kertaa hospitalero Antonio lupaili ilmat. Piti sanansa, ei satanut koko päivänä. Vaellusmatka vain 12 kilsaa. Loppupäivä turistina. Kaupunkiloma ja camino ei ole helppo yhdistää. Väärät välineet. Hortoiltiin omituisen näköisinä katselemassa mitä Coimbra tarjoaa turisteille. Yövyimme 500 vuotta vanhassa luostarissa, joka kaiketi hankkii lisätuloja majoittamalla peregrinoja. Hienoja maisemia koko päivän. Yksi kaamea tienosuus ennen Coimbraa….
Alvorgesta Cernacheen – Portugalin camino
Kymmenen kilsaa ja taivas aukesi. Pakko muuttaa suunnitelmaa, sillä eteneminen märkää ja mudassa rämpimistä.
Portugalilaisen miehen sanaan voi luottaa – Portugalin camino
Ihana päivä. Alvaiazeresta Alvorgeen matkaa kertyi noin 25 kilometriä. Aurinko paistoi, mikä tietysti oli mukava yllätys, sillä kuukelit ennustivat koko viikolle sadetta. Majatalon pitäjä, Carlos lähetti meidät matkaan kertomalla, että iltaviideltä alkaa satamaan ja niinhän siinä kävi. Sade alkoi kun saavuimme Alvorgen majataloon. Taisi kello kyllä olla enemmän kuin viisi, mutta riittävän luotettava tieto. Sen…
Mummon mömmöt – Portugalin camino – Alvaiazere
Alvaiazeressa alkavat näkyä ensimmäiset vaellusvammaiset. Tšekkinainen oli kellahtanut kumoon tasapainoillessaan veden valtaamalla polulla. Hiusmurtuma käsivarressa vaati kevytkipsin. Hospitalero Carlos Pinheira kyyditsi sairaalaan jalkaansa klinkkaavan amerikkalaismiehen. Viikko lepoa. Ei kuulosta hyvältä. Kuka haluaa makailla viikon. Tämä varsin hyväkuntoiselta näyttävä mies osoitteli sormella päätään ”stupid from me” harmitellen liian pitkiä päivämatkojaan. Monet eivät tyydy edes 30 kilometriin vaan…
Golegasta Alvaiazereen – Portugalin camino
Carlos, majatalon omistaja teki meidät molemmat onnelliseksi. Sadepäivän iltana seitsemän maissa Albergue eteinen oli täyttynyt vettävaluvista vaeltajista. Majatalo sijaitsee yli kolmenkymmenen kilometrin päässä edellisestä, vailla muita vaihtoehtoja. Majatalo laajeni hetkessä sopivaksi kaikille. En tiedä mihin muut menivät, mutta me saimme huoneen hänen kotitalonsa ylimääräisistä huoneista. Carlos laajentaa majataloaan tulevia tarpeita varten. Vaeltajamäärät ovat kasvaneet viime…
Poliisia ja palomiestä on tarvittu – camino vasta alkumetreillä
Kun tyttäreni oli pieni matkustimme kahdestaan Espanjassa. Kaupunkikierroksella opas ei halunnut puhua varkaista, vaan käytti kiertoilmaisua aina kun poistuimme bussista nähtävyyksien äärelle. ”Muistakaa pitää käsilaukuista kiinni! Siellä saattaa olla niitä, jotka eivät tiedä mikä on minun omaa ja mikä hänen omaa”. Kotiin tultuamme kiertoilmaisutsta tietämätön isä säikähti toden teolla, kun lapsi keskellä yötä seisoi eteisessä…
Näin pakkaan Portugalin camino-vaellukselle – Santiagon tiet
Tolun tuoksu tulvahti, kun kaivoin esiin vintiltä minulle neljän caminon aikana niin rakkaaksi tulleen rinkan. Säilytän sitä mustassa jätesäkissä perusteellisesti pestynä edellisen reissun jäljiltä. Samassa säkissä ovat myös makuupussi, vedenkestävät vaatepussit ja remmit sun mut härpäkkeet. Rinkan perin tyttäreltäni. Se oli hänen partiovarusteensa noin kahdeksan vuotiaana. Caminolle lähtiessä se on juuri sopivan kokoinen lentoyhtiöiden käsimatkatavara…