Kiva reitti pikkukylien läpi. Tienvartta mentiin, mutta ei juuri liikennettä. Taas tuli pitkä päivä, noin 25 kilometriä, mutta perille saavuimme jo viiden maissa.
Uinuvia kyliä ja sunnuntain rauhaa. Pionit kukkivat ja käki kukkui. Ilmakin kohdallaan. Aurinkoista koko päivän. Illalla vasta taivas repesi, kun oli saatu pyykit narulle.
Pitkästä aikaa majatalo, jossa lämmitys. Alkaa jo kerääntyä caminoperhettä. Australialais-ja hollantilaispariskunta, amerikkalainen mies, saksalais-latinopari ja muutamia satunnaisemmin tavattuja. Vähänlaisesti on vaeltajia. Joskus kuluu päiväkausia, ettei näe ketään ennen kuin albergueissa illallisella.