Taisin jo mainita, että koulu järjesti minulle perhemajoituksen. Se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin hotelli. Näin saisin paremmin kosketuksen paikalliseen kulttuuriin. Olen Anan ja Leonardon luona. Sukulaisia on kosolti, en oikein tiedä kuka kukin on. Leonardo, Leo on eläkkeellä oleva lääkäri, joka työuransa aikana selvitti kuolinsyitä oikeuslaitoksella. Ana, vaimo – en oikein saanut selvää – mutta…
Avainsana: kotimajoitus
Paikallisiin tutustumassa Ushuaiassa, Patagoniassa
Aina sattuu ja tapahtuu, kun on reissussa. Täällä Argentiinassakin on ollut niin monta käännettä, että en edes jaksa ihmetellä sitä, että yhtäkkiä istun Ushuaissa Anitan ja Jorgen kotona illallisella keskustelemassa majavista ja kyttyrälohesta. Saavuin iltakuuden koneella Ushuaiaan. Laskeutuminen tänne Suomesta katsottuna maailman toiselle laidalle, etäisimpään nurkkaan oli niin hurja, että epäilen pystynkö enää astumaan lentokoneeseen….
Ventovieraan asunnossa Heinolassa
Nostalgiat sikseen, niistä kerroin jo aiemmissa postauksissa. Matkasimme alkureissun ”kuin silloin ennen” yöpyen leirintäalueella ja hostellissa. Nyt siirrymme nykyaikaan ja Heinolaan, jossa majoituimme eläkeikää lähestyvän rouvan kaupunkikaksioon. Kaksio sijaitsee Vesitornin kupeessa olevan kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Matkaa torille, Heinolan sydämeen on vain muutama sata metriä. Rouva pitää asuntoa vuokralla, kunnes ei miehineen jaksa enää asua omakotitalossa….
Lukkojen takana Varsovassa – Puola
Puolan kiertueeni viimeisenä päivänä päädyn kotimajoitukseen Varsovassa. Monen portti- ja ovisummerin takaa löytyy välitysfirma, josta tilasin majoituksen. Huomaan heti, että varauksessani on vaikeuksia. ”Isäntä rupesi hankalaksi. Perui viime tingassa”, kertoo virkailija ja vakuuttaa, että hänet poistetaan listoilta. Luonnollisesti se ei minua lohduta, sillä pää on saatava tyynyyn vielä yhdeksi yöksi ennen kotiinpaluuta ja hotellit ovat…
Krakovassa kotimajoituksessa – Puola
Emäntä Joanne on 56-vuotias, eronnut nainen, jonka reilun sadan neliön asunnossa on hyvin tilaa matkailijoille. Hän ottaa vastaan vieraita aina silloin tällöin, lähinnä talvisin ja yleensä vain viikonloppuisin. Vieraalle olosuhteet ovat mukavat. Tilava huone ja oma parveke hyvällä alueella kävelyetäisyydellä keskustasta. Tupakanhaju on tosin pinttynyt seinille ja siirtyy matkalaukun sisältöön kotiin viemisiksi. Mikäli vieraat valtaavat…
Miehen luo yöksi – Varsova, Puola
Kun astuin sisään kotimajoitusta välittävä toimisto hehkui punaisena. Mutta yöpyminen oli järjestettävä. Maksoin huoneen ja kysyin: ”Onko rouva kotona nyt eli voinko mennä suoraan asunnolle?” ”Oikeastaan hän on mies”, Dorota (virkailija) vastaa ”Hän on erittäin mukava”, Dorota vakuuttaa nähdessään ilmeeni. Tämä kuuluu ehdottomasti uusiin kokemuksiin, vieraan miehen luo yöksi. ”Loppuviikosta huone on varattu egyptiläiselle naiselle,…