Sinne ne menivät! Kalastaja Jarmon vene etääntyy. Hän vie muun porukan saaren toisella puolella olevaan mökkiin ja jatkaa sitten päivärutiineihinsa.
Seison laiturilla seuranani kassit, joissa on vaatteita, lakanat ja ruokaa mantereelta.
Saaressa on kyllä hyvä ruokahuolto. Kalaa ja perunoita ja vaihtelevasti erilaisia vihanneksia voi ostaa Stenskärin venesataman rantapuodista. Toki täytyy olla jotain syötävää siltä varalta, ettei ahti ole heille suonut kalaa. Ruokaa voi myös tilata mantereelta toimitettavaksi yhteysaluksella, joka tulee venesatamaan kutsuttaessa parina päivänä viikossa. Sieltä niin kalat kuin kauppatavarat voi noutaa soutuveneellä.
Nyt ei sitten muuta kuin kiipeämään kimpsuineni kampsuineni kohti kalliolla odottavaa mökkiä. Kiirettä pitää, sillä taivas on tummanpuhuva ja etäällä kumahtelee jo.
Yksin mökissä – jännittävää
Olemme vaihtelevin porukoin viettäneet kalastajan vuokraamilla saarilla viikon joka kesä vuodesta 1999 alkaen. Yleensä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa mökin jakaen. Kerran varasimme sukulaisporukalle koko kolmen mökin saaren.
Tänä kesänä vuokrasin ensi kertaa mökin yksin. Aivan yksin en saarella ollut, sillä tyttäreni perheineen vietti saariviikkoa samalla saarella, mutta eri puolella pienen matkan päässä. Puolessa välissä kallioilla risteilevää polkua on yhteiskäytössä oleva sauna. Hyvä, sillä pystyimme vuorottelemaan lämmittämistä.
Joku saattaa ihmetellä, että mitä jännittävää mökillä yksinolossa on, etenkin kun minut tunnetaan ympärimaailmaa yksin reissaavana Mummona. Voiko suomalainen mökkielämä olla jännittävämpää kuin vaikkapa yksinään reilun parin kuukauden reissaaminen Etelä-Amerikassa tai Espanjaan 800 kilometrin taivallukselle lähteminen. Meillä kaikilla on pelkomme, ja useimmiten niissä ei ole mitään järkeä. Kuten esimerkiksi tällä mökkioleskelullani. Mutta kun olen niiiiiiin kaupunkilainen (että saareenkin otin sateenvarjon, jolle kalastaja ei voinut olla hymyilemättä, kun sen veneeseensä nosti).
Etukäteen jännitin sitä, tekeekö mielikuvitus yöaikaan tepposia. Sen verran tehokkaasti meri-ilma ja ruumiillinen työ taltuttivat uneen, etten ehtinyt kirvesmurhaajia miettiä. Järjetön ajatus, sillä aikamoista uurastusta tarvitaan, jotta saarelle pääsee, vähintään täytyy olla oma merikelpoinenn vene.
Unikirjat toki olin valinnut tarkkaan. Ei mitään true crimeä, vaan saaristolaiselämään sijoittuvia kevyitä romaaneja.
Yksi oli Sally Salmisen ”Katrina”, minun voimaromaanini, josta keväällä julkaistiin uusi käännös. Toinen oli Sanna Tahvanaisen rakkausromaani ”Mitä perhoset tekevät sateella?” Molempien tarinat sijoittuvat Ahvenanmaalle. Pakko mainita myös Jessica Haapkylän ”Itämeri”, hieno tarinallinen tietoteos. Sen ehdin lukea ennen saareen lähtöä.
Myös kipeä käteni jännitti. Siinä on joko jännetuppitulehdus tai lievä venähdys. En ehtinyt lekuriin ennen lähtöä. Pystynkö kantamaan vettä ja tekemään saarihommia? Pystyin. Vasemmalla kädellä kantaminen sujui hyvin. Vettä voi tuoda kaivolta puoli ämpärillistä kerralla, pumppaaminen onnistui vasemmalla kädellä. Ainut missä tarvitsin naapuriapua, oli pullojen ja purkkien avaaminen, kiertoliikettä ranne ei kestänyt.
Ukkonen hätisteli
Kun rantauduin saarelle, taivas esitteli näkymää, joka sai minut rivakasti kantamaan tavarat laiturilta mökin terassille.
Ehdin juuri istahtamaan, kun ensimmäinen jyrähdys kuului. Aika harvoin on ukkonen kohdalle osunut mökkilomillamme, yleensä se on jatkanut mantereelle, samoin kuin sateetkin. Tällä kertaa se jyrähteli kuitenkin lähistöllä.
Uutta saarella on sähkö. Sitä on tuotettu aurinkopaneeleilla pari viime vuotta. Mieleen tuli tietysti, onko jotain mitä pitäisi huomioida ukkosella. Onko ukkosenjohdattimia? Konsultoin kuukelia. Kaikkitietävä kuukeli ohjeisti sisälle ja pysymään poissa metallipinnoista, vesijohdoista ja sähköjohdoista. Pistorasioista piti irrottaa elektroniikkalaitteet, mikäli ehtii ennen ukkosen alkamista. Varmaan tarkoitettiin päällä olevan ukkosen alkamista.
No ohihan se meni tälläkin kertaa, mutta vettä tuli roppakaupalla. Se tietysti tietää liukkaita kallioita. Onneksi olin ehtinyt hakea ämpärillisen vettä kaivolta – matkan päässä sekin – ennen kuin ukkoskuuro tuli.
Sää oli aika häilyväinen koko viikon. Ripsautti sen verran ja usein, että kalliot haastoivat kulkijaa koko ajan.
Matelijoiden valtakuntaa
Kun istahdin terassille, mielessä käväisivät käärmeet, mutta vain hetkisen.
Ylämökissä, jossa olemme aiemmin olleet, terassi on korkeammalla. Tässä mökissä terassilautoihin on suora yhteys kalliolta. Totta kai mieleeni pyrki iltapäivälehtien otsikot, milloin kyy on löytynyt mistäkin mökistä. Piti oikein ottaa järki käteen. Kuinka todennäköistä olisi se, että käärme luikertelisi sisätiloihin. Käärmeet ovat aiemmin pelänneet minua enemmän kuin minä niitä.
Koko viikon katselin maastoa sillä silmällä, että josko näkisin kyyn ja saisin peräti kuvattuakin, mutta ei, piilossa pysyivät lähtöhetkeen asti.
Olin jo paluukyytiä odottamassa rannassa, tavarat roudattuna laiturille ja katselin sopivaa kiveä istuimekseni. Minulla on tapana tulla hyvissä ajoin rantaan ja syödä vielä eväät kotimatkaa varten. Niin nytkin. Valitsemani istuinkiven alta livahti käärme – Eemeliksi nimeäväni käärme tuli varmaan sanomaan heipat. Niin liukkaasti se hävisi maastoon, että en ehtinyt näkemään oliko kyy vai rantakäärme.
Ei tuottanut matelijoiden valtakunta pettymystä tälläkään kertaa. Joka lomalla olen nähnyt vähintään yhden käärmeen, joskus useammankin. Muutaman käärmekuvan olen joskus ehtinyt ottamaan, mutta ne kelpaisivat korkeintaan Facebookin Paskat luontokuvat -ryhmään.
Krapuja aivojumpaksi
Miksi nimesin käärmeen Eemeliksi? Viikon huvituksiin on aina kuulunut kravun kirjoittaminen. Krapu on kirjallisuuden mitta, jossa sata sanaa muodostaa tarinan. Meillä on ollut tapana haastaa vielä itseämme, niin että sanat alkavat samalla kirjaimella.
Tänä saariviikkona alkukirjaimeksi valikoitui ”e”. Siitä syystä Eemeli, sillä haluan aina käärmeen mukaan tarinaani.
”E” on muuten aika hankala kirjain, vaikka ei uskoisi. Tarinasta tuli lähes nolo. Rivien välistä tihkui tuskan hiki. Mutta kun olin aloittanut tekemään, en voinut luovuttaa. Piti oikein kuukeloida apuja, että sain sopivia verbejä tarinaan.
Maisema kuin taideteos
Vaikka aamuisin oli välillä aika kylmä, istuin aina terassilla. Maisema oli joka aamu erilainen, samoin peittojen määrä. Yhdelle hengelle peittoja riitti terassikäyttöön, sillä mökki on varustettu viidelle hengelle.
Peittoihin kietoutuneena ihmettelin maisemaa: aivan kuin joka aamu uusi taideteos olisi asetettu eteeni. Välillä oli myrskyävää merta, välillä rasvatyyntä, ja välillä kaikkea siltä väliltä.
Sitten se hiljaisuus! Meri tyyntyy yötä kohti ja hiljaisuus laskeutuu. Aamulla saaristo herää aikaisin.
Merimetsot raakuvat ulapalla, kaloja merestä noukkien. Välillä ne lentävät suurena aurana saaren ylitse. Niiden ääni kuuluu jo kauan ennen kuin ne ilmestyvät näkyviin. Varmaan suuntasivat uusille kala-apajille. Hyvä niin, jää sitten kalaa minullekin ja muille mökkiläisille. Ei tarvitse hernekeittopurkkia korkata.
Joutsenten lentokiitorata alkoi etäällä häämöttävän saaren kupeesta. Fläfh, fläfh kuului, kunnes sitten lässähtivät mökin edustalla mereen. Neljä poikasta niillä näytti olevan.
Pilvet! Niitä ei voi unohtaa. Olen ”Pilvibongarit” -facebook-ryhmässä. Mökin terassi on oiva paikka tarkkailla pilviä.
Tulen loimua
Mökeissä on kaasulämmitin. En ole koskaan sitä tarvinnut, enkä lähtenyt tutkimaan miten se toimii, mutta takka oli ahkerassa käytössä. Joskus on kulunut koko viikko ilman takkatulta, koska on ollut liian kuumaa. Tällä lomalla sytytin tulen harva se aamu ja joskus päivälläkin. Tunnelmallista!
Saariviikolla oppii tulemaan toimeen vähällä tavaralla.
Jos ei mitään muuta ole saariviikoista lähes kolmenkymmenen vuoden aikana oppinut, niin ainakin sen, että tavaramäärä kannattaa minimoida. Ennen kuin mökissä ollaan, on monta vaihetta ja tavaroiden nostelua.
Olin todella minimoinut tavarat tällä reissulla jo siitäkin syystä, että matkasin lapsiperheen kyydissä. Autossa oli kaksi turvaistuinta, joiden väliin sain itseni mahdutettua juuri ja juuri. Tavaraa oli tietenkin katolla, takakontissa, sylissä, jaloissa.
Muistelen keltanokka-ajan saarilomia vuosituhannen vaihteessa. Silloin matkasimme isommalla porukalla ja meillä oli joka päivälle oma viinipullo – tarkkaan valittu kalasorttien mukaan – ja puoli tusinaa viinilaseja ynnä muuta, ynnä muuta. Tällä kertaa minulla oli ”käsilaukku” eli kahvallinen viinitötsä, jota on kätevä kannella paikasta toiseen. Viinikin meni tavallisesta juomalasista.
Mökkini sijaitsee kallion päällä. Sinne mennessä kannetaan täydet lastit ruokaa ja juomaa ylämäkeen, pois lähtiessä samat kassit tyhjänä alamäkeen. Kun pakkasin poislähtöä varten, eskarilainen tuli käymään. Hän katseli tyhjiä kasseja ja mietti, että nyt kaikki on mahassa. Pienen hetken oli sanomastaan hämillään. Otsa kurtistui ja järkeili, mutta ei ne enää siellä (mahassa) ole. Siitä päästiin lasten suosimiin pissa-kakka -juttuihin.
Luksusta
Olen aikojen saatossa ruvennut kutsumaan näitä Turunmaan saaristossa olevia kalastajapariskunnan vuokraamia saaria Lataamoksi.
Tänä kesänä olin Furuskärissä, jossa on kolme mökkiä.
Kalastaja vuokraa myös kahta muuta saarta, joissa ei sitten ole muita vieraita.
Äspören on niistä vaativin, mutta myös jännittävin. Kun sieltä käy kalastajan puodissa ostoksilla, soudetaan kahdella eri veneellä ja kävellään vielä välissä olevan saaren läpi. Äspörenissä olen kokenut ikimuistoisen merisavun nousemisen.
Långören sijaitsee Furuskärin vieressä. Siinä saaressa on lapsiperheitä viehättävä laguuni. Kerran tyttäreni perhe vuokrasi Långörenin ja minä kaverini kanssa vastarannalla Furuskärissä sijaitsevan ns. ylämökin.
Mökeissä ei ole nykyajan mukavuuksia, mutta katto pään päällä ja kaikki tarpeellinen nukkumiseen ja syömiseen. Mutta silti se on luksusta!
Kun kalastaja saapuu viikon jälkeen noutamaan Mummon Lataamosta, on auvoinen olo, mutta myös haikea. Haluaa jäädä ja lähteä samalla kertaa.
Seuraavassa artikkelissa esittelen saaritouhuja.
Lue myös artikkeli Akkuja lataamassa Turunmaan saaristossa. Siinä kerrotaan myös Stenskärin luontopolusta ja Långörenin saaresta.
Julkisillakin pääsee saareen. Siitä kerron eri artikkelissa Uutta oppimassa Turunmaan saaristossa. Turun kohdalla artikkelin tiedot eivät enää päde. Siellä on matkakeskukset muuttuneet ja muuttuvat yhä.
