Joskus läheltä löytyy helmiä. Viime keskiviikkona kävi niin. Ympäristötoimittajien iltaretkellä Pihlajasaareen tai oikeastaan Pihlajasaariin – niitähän on useampia liki toisiaan – hämmästelin itsekseni, miten olen unohtanut tämän luontokohteen. Muistelen telttailleeni siellä joskus muinoin, ehkä juhannuksena tai muuten vaan. Nyt kävin siellä muutaman tunnin vierailulla.
Pihlajasaariin – sillalla yhdistetyt itäinen ja läntinen saari – on helppo mennä. Ruoholahdesta tai Merisatamasta Cafe Caruselin vieressä olevasta laiturista lähtee JT-Linen vesibussi. Matka kestää vartin verran. Varmaan Helsingin kaupungin tukemaa kyytiä, sillä edestakainen aikuisten lippukin maksaa vain yhdeksän euroa. JT-Linen nettisivuilla luvataan myös luontoystävällistä kuljetusta. ”Uusiutuvan polttoöljyn käytöllä vähennämme kyseisellä reitillä hiilijalanjälkeämme jopa 90 % fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.”
Polkupyörää ei kannata ottaa matkaan, sen huomasi pyörineen Merisatamaan saapunut saksalaisnainen. Pyörä jäi maihin. Kyllä hänellä perillä Pihlajasaaressa oli roudaamista! Vesibussi saapuu läntiseen saareen ja laivalaiturilta on jonkin matkaa viereisen itäisen saaren telttailualueelle. Kaksi laukkua roikkui hihnassa kaulan ympärillä, kaksi käsissä ja jotain pienempää vielä mihin kiinni sai. Mutta selvisi. Siellä nainen pystytteli telttaansa, kun hieman kierreltyämme saavuimme telttailualueelle. On muuten hienot maisemat, kelpaa niissä telttaillessa katsella auringon nousua ja laskua ja meren liikkeitä.
Itäisen Pihlajasaaren telttailualue
Pihlajasaaren telttailualueella on värikäs historia. Siellä on varastoitu polttoaineita. Telttailualueen betoninen suojarakennelma on jäänne bensiinisäiliöistä. Ollessaan telttailukäytössä, rajoituksia yöpymisiin on jouduttu laittamaan ja välillä koko telttailualue on ollut suljettunakin, kun sääntöjä ei ole saatu toimimaan. Joitain on houkuttanut kaupungin kupeessa edullinen ”mökkipaikka” ja telttailu on jatkunut holtittomasti. Nykyään yöpymismaksu on 17 euroa ja sitä kierretään keräämässä pari kertaa vuorokaudessa.
Pihlajasaarilla on oma talkkari, Rami, joka pitää jöötä saarilla. Jos meno äityy riehakkaaksi, talkkari puuttuu asiaan. Ei muuten hassumpi työsuhdeasunto. Kuvassa.
Eero Haapasen oppaan avulla Pihlajasaari tutuksi
Sitäkin jäin miettimään, että moni hienouksista olisi jäänyt huomaamatta, ellei meillä olisi ollut oppaana Eero Haapasta. Hän tuntee Pihlajasaaret ja on myös tehnyt opasteen, joka löytyy netistä. Opasteen kohteet on numeroitu ja löytyvät puutolpista polkujen varsilla. Eero Haapasen Pihlajasaaret opasteen löydät tästä.
Naturistiranta Itäisellä Pihlajasaarella
Itäisellä Pihlajasaarella, samalla saarella missä telttailualuekin, on naturistiranta. Kun kuvasin saarien välisellä sillalla, etäällä luodon lähistöllä uiskenteli laajennettu tukkakoskeloperhe. Nimitys ”laajennettu” johtuu siitä, että tukkakoskelonaaras saattaa haalia poikueeseensa myös muiden naaraiden poikasia. Niitä oli aika liuta. En julkaise kuvaani tukkakoskeloista, sillä kuvaan osui muutama naturistirannalta luodolle uinut paljaspallinenkin. 🙂
Naturistiranta sijaitsee niemen kärjessä, ja on nykyään aidattu.
Pihlajasaarissa on jylhiä kallioita
Pihlajasaarten kallioilta avautuu hienoja maisemia eri suuntiin. Hassulta tuntuu olla niin lähellä urbaania miljöötä. Saarethan sijaitsevat vain kivenheiton päässä Länsisatamasta. Kaukana siintävien maisemien lisäksi itse kalliotkin ovat hienoja jylhyyksineen ja väreineen.
Kuvassa on hapangneissiä sisältävä kohta. Hapangneissi on syntynyt savea hiekkaisemmasta sedimentistä. Näin ymmärsin. Metaformoitunut paineen alla, huoah… Olisi pitänyt olla enemmän mukana koulun maantieteen tunneilla. Niissä taidettiin sivuta näitä kivilajiasioita.
Tällaisen sain tallennettua. Lapsena muistan tunnistaneeni nokkosperhosen ja sitruunaperhosen, enkä ole juuri ole kehittynyt tässä asiassa vuosien mittaan. Isonokkosperhoseksi arveltiin.
Sotamuistoja ja uimareita varten tehtyjä hiekkarantoja
Kun vesibussi saapuu Pihlajasaaren laivalaituriin, ensimmäiseksi silmiin osuu hiekkaranta. Se on keinotekoinen, perua ajalta noin sata vuotta sitten, kun Pihlajasaareen perustettiin kaupunkilaisille tarkoitettu merikylpylä. Aluksi meressä oli rajattu uintialue, varmaan siksi että ihmisten uimataito ei ollut kovin hyvä. Nykyään siellä voi pulikoida vapaammin. Vaatteita voi vaihdella entisajan pukukopeissa.
Pihlajasaarille rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana linnoitteita. Ne toimivat talvi- ja jatkosodan aikana ilmatorjunnassa. Kuvassa oleva Itäisen Pihlajasaaren ammussuoja louhittiin vuonna 1916.
Uutta ja vanhaa Pihlajasaarilla
Pihlajasaarilla on aikoinaan vietetty huvilaelämää. Muutamia huviloita on tallella, vaihtelevassa kunnossa. Niiden historiasta ja muistakin värikkäistä, jopa traagisista käänteistä voi lukea edellä mainitusta Eero Haapasen Pihlajasaaret opasteesta. Yksi huviloista, Villa Hällebo toimii nykyään ravintolana.
Polkuja seuratessa vastaan tulee myös vanha asuinpaikka Lasimestarinsaari. Se sijaitsee Itäisen Pihlajasaaren kärjessä. Saareksi sitä en huomannut, niin kiinni se oli Itäisessä Pihlajasaaressa. Lasimestarinsaarella oli pitkä asumishistoria. Ensimmäinen perhe, joka Eero Haapasen opasteessa mainitaan oli 1700-luvun loppupuolen kalastaja Matts Sundbergin perhe. Kaamea kohtalo heillä.
Nykyaikaa edustaa arkkitehtiopiskelijoiden suunnittelma Aalto-sauna. Sisäänkin olisimme vilkaisseet, mutta oli parhaillaan varattuna yksityissaunana.
Pihlajasaari oli itselleni varsin tuntematon kohde. Näyttää kuitenkin maisemien puolesta oikein kivalta ja näyttääkö siellä muutakin nähtävää olevan.