Aiemmin postasin amerikkalaisen kurssikaverini yöllisistä valo- ja värinäkymistä, joiden arvellaan johtuneen päivällä vaihtelevasta valosta. Olen jo hieman odotellut, koska näen jotain vastaavaa. En ole vielä kokenut.
Mutta kun saavuin Buenos Airesiin, olin väsynyt ja jännittynyt mitä tuleman pitää. Olin kyllä ehtinyt totuttautua aikaeroon ja uuteen mantereeseen, mutta silti. Kaikki uusi, erityisesti raha – tai sen saamisen hankaluus – sai minut tolaltaan. Varmaan siitä syystä aivoni hakeutuivat tuttuuteen. Kadulla kävellessäni näin tuttuja – siis Suomesta tuttuja – ihmisiä. Sukulaisia, tuttavia, ihmisiä menneistä työympyröistä. Henkilöt olivat paikallisia tai ainakin tallustelivat kaduilla kuten paikalliset, ei kuten turistit.
Tätä harhaa on vaikea selittää, mutta huomasin kuitenkin pian, että kyse oli ilmeestä, pikku eleestä tai muusta sellaisesta, ei siitä että olisivat olleet edes kovin paljon suomalaisten tuttujeni näköisiä.
Kaiken huippu oli, kun istuin ravintolassa ja tarjoilija tiskin takana alkoi muistuttaa laulaja Frederikiä. Satunnaisesti näen häntä kotitenniskentällä. Tarjoilija katsoi minua Frederikille ominaisilla silmillään. Buenos Airesissa se hetki sai minut miettimään, että nyt olen kyllä todella pois tolaltani.
Tämä kaikki on kerrassaan outoa minulle, sillä olen matkustanut paljon, myös yksikseni. En ole kokenut (muistaakseni) koskaan vastaavaa. Toisaalta en varmaan olisi jäänyt pohtimaan asiaa ilman amerikkalaisen kurssikaverini valo- ja väri-ilmiötä.
Seuraavaksi siirryn Chileen katsomaan minkälaisen päänsisällön se maa tarjoaa.
Mukavaa kuulla, miten Chilessä sujuukaan. Chile on ilman muuta yksi Etelä-Amerikan mielimaistani! Torres del Painessa kannattaa pyrkiä käymään, upea paikka!
Kohta postaan Chilestä. Torres de Painen lisäsin listalle, kiitos!