Yli vuorokausi lennossa ja kentillä /Patagoniaan

Nyt olen Montevideossa vaiherikkaan Suomesta Etelä-Amerikkaan siirtymisen jälkeen. Postaan tässä joitakin kokemuksia lentokentiltä. Aiemmin postasin niistä paperihommista.

New York John F Kennedy

Kyllä olen ylpeä Helsinki-Vantaan lentokentästä. Mitään ei tarvitse turvatarkastuksessa purkaa laukuista, senkun nostaa laukut hihnalle. Joku uusista laitteista tietämätön saattaa ajatella, että Suomessa ollaan holtittomia. Ei hoideta hommaa kunnolla, kun se ei näyttäydy matkailijalle.

JFK New Yorkissa olin monessa jonossa. Ensin jono heti kohta koneesta päästyä, maahantulotarkastus. Luukulla otettiin loputtomalta tuntuva kerta sormenjälkiä: neljä vasenta, vasen peukalo, neljä oikeaa, oikea peukalo, ja pari kertaa uudestaan. Pari näsäviisautta oli jo pyrkimässä ulos, mutta muistin paikkani.

Sitten ruumatavaroiden odotusta.

Sen jälkeen uudelle luukulle, kannoin tavarat sisään hihnalle, josta ne jatkavat Sao Paulon lennolle.

Seuraava jono kiemurteli turvatarkastukseen. Hirveä hässäkkä, kun porukat kaivelivat laukkujaan ja kenkiä myöten piti ottaa pois, ihan kuin meilläkin muistaakseni ennenvanhaan.

Sama varmaan sitten Sao Paolossa, uumoilin. Minulla oli siis se parin kilon kassi, jonka sisällön luokittelin ”helppo korvata” ja siksi ruumaan. Halusin välttää tämän härdellin ja alkuperäinen suunnitelma oli matkata käsimatkatavaroilla, kunnes huomasin, että kiloja sallitaan vain kahdeksan. Ei mahtunut kaikki vaikka kuinka karsin.

JFK:lla mainostaulut kilpailivat kenttäopasteiden kanssa. Portti 12 ohjaavan kohdalla välkkyvät valtavat kankaat veivät voiton. Moneen kertaan kävelin ohi, sillä en meinannut millään löytää sitä ensimmäistä nuolta. Sinnikkäästi etsin ja pääsin vielä väläyttämään lähtiäishymyt kasvontunnistuskameralle.

Porttia vastapäätä oli vesihanoja oman vesipullon täyttämistä varten ja muistutus ympäristöstä. Kuvista päättelin, että maksullista täyttäminen on. Tuo hanavesikäytäntö saisi levitä lentokentillä, ainakin siellä missä on hyvää hanavettä. Vettä menee niin rutkasti reissatessa.

Brasilian Sao Paulon Guarulhosilla yllätys

Pikkuisia olivat lähtevien lentojen näyttötaulut niin New Yorkin JFK:lla kuin Sao Paulon Guarulhosilla. Suomessa on totuttu mittaviin infotauluihin.

Sao Pauloon saavuttaessa kentällä koneesta poistuville jaetiin maskit, eipä ole montaa näkynyt tähän mennessä.

Lisäksi minua odotti yllätys. Onko Montevideoon menijöitä, kenttävirkailuja huhuili, kun koneesta pääsin. Miten haluatte hoitaa, käyttekö kaupungilla?

JFK:n pyörityksen ja kaksi kertaa yhdeksän tunnin lennon jälkeen, haluan helpoimman mahdollisen. Saan opastuksen turvatarkastukseen asti. Onnellisena otan vastaan tiedon, että nussykkäni on toimitettu suoraan Montevideoon. Vajaan vartin päästä istuin jo portilla. Toki oli monta tuntia odotusta.

Yllätyn vielä kerran Montevideon Carrascon lentokentällä

Viimeinen rutistus ennen lepopäiviä, kaksi ja puoli tuntia koneessa Sao Paulosta Montevideoon.

Uruguayn maahantulomuodollisuuksia varten olin tilannut varmuuden vuoksi lentolipun Buenos Airesista Ushuaiaan, kun maahantulo-ohjeissa sanotaan, että täytyy olla paluulento varattuna. Siihen mennessä olin hankkinut liput vain Montevideoon asti. Laivalla olisin jatkanut Montevideosta Buenos Airesiin. Se kai olisi riittänyt, kun sellaisen kertoo rajalla.

Yllätys, yllätys, kukaan ei kysynyt mitään. Rajavirkailija otti passin, katsahti minua ja räpsäytti leiman. ”Adelante!” Eteenpäin siirryin, kun kerran käskettiin. Se oli siinä.

Kohta nyssykkäni rullasi lentokoneesta ja siirryin maahantulotarkastukseen. Kaikki tavarat läpivalaisun kautta ja ulos kuikuilemaan, missä joku odottaa nimelläni varustettu lappu kädessä. Olin nimittäin tilannut taksin etukäteen. No jaa, ei ehkä olisi kannattanut. Siitä kohta lisää.

Summa summarum

Kyllä tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että jos ylipäätään lennän, niin max yksi vaihto. Yleensä pyrin valitsemaan suoran lennon, silloin kun lennän.

Kaikkialle ei kuitenkaan pääse suoraan, saati maata pitkin. Tätä Patagoniaan menoakin yritin monella tapaa. Hain rahtilaivoja ja risteilyaluksia, mutta ei osuneet ajat ja muut kohdalleen. Olisihan se ollut kokemus matkata samalla tavalla kuin aikoinaan vientitöissä lähettelin kaivosteollisuuden kalustoa vaikkapa Valparaisoon.

Avauskuvan näkymä on kun nousimme ilmaan Brasilian Sao Paolosta.