Tänään noukin joulukalenterin pussista lappusen, jossa luki ”Uneksiminen on ajatusten sunnuntaita.” Näin on sanonut Henri Amiel, sveitsiläinen filosofi ja kirjailija. Minun ajatukseni viettävät usein sunnuntaita. Mikä on sen ihanampaa kuin vetää lenkkarit jalkaan, sauvat käteen ja lähteä ulos uneksimaan.
Kummallista, miten nuo uneksimisen aiheet muuttuvat usein todeksi. Lukaisin äsken mitä olin kaksi vuotta sitten kirjoittanut. Ja mitä sieltä löytyi! Patagonian reissusta unelmoin siinä postauksessa. Luulin reissun jo hautautuneen rakkaani kanssa. Yhdessä meidän piti katsella maailmaa. Niin siinä vain kävi, että jäin yksin näitä reissuja tekemään.
Elämä yllättää monella tapaa, myös uneksijan. Viime keväänä, tarkalleen ottaen aprillipäivänä sain sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että minulle on myönnetty Suomen freelance-journalistien apuraha kulttuuri- ja kieliopintoihin Patagoniassa. Sitä reissua olen nyt työstänyt pitkään. Kaikenlaista pulmaa on riittänyt suunnittelussa jo koronan vuoksi. Ja onhan tuo Etelä-Amerikan kärki minulle tuntematonta aluetta valtavine välimatkoineen. Nyt olen kuitenkin niin pitkällä, että menolippu mantereelle on olemassa ja pari kouluakin bongattu. Jännä vuosi tulossa.
Valkoinen amaryllis kukkii komeasti tänäkin jouluna.
Tästä linkistä voit lukea mitä ajatuksia heräsi samasta mietteestä toissa vuonna.
Näinhän se varmasti on. Mutta voiko tuossa olla sellainen kääntöpuolikin, että liikaakaan ei saa uneksia, kun aina ei voi olla sunnuntai?
Joo, eihän siitä tulisi mitään, jos viikossa olisi seitsemän sunnuntaita. Kohtuus kaikessa, uneksimisen ja sunnuntaiden määrissäkin.