Eläinten kanssa puuhastelu on rentouttavaa, terapeuttistakin. Haminasta seitsemän kilometrin päässä sijaitsevalla Merikeinun alpakkatilalla alpakat asustavat pihatossa. Tämä on Mummolle uusi termi, pyhätöistä olen kuullut, mutta nyt puhutaan pihatoista. Tilan emäntä, Sari kertoi, että pihatto tarkoittaa eläinsuojaa, josta pääsee ulos, aidatulle pihamaalle. Alpakat itse sukeltautuvat muoviverhon läpi, milloin mieli tekee.
Ovatpa hellyttäviä!
Tuijotamme toisiamme Carlos ja minä, mutta katseesta en ota selvää pitääkö se siitä mitä teen vai ei. Katse muistuttaa marsun katsetta: tumma, intensiivinen, mitään kertomaton.
Pressiryhmämme vei lenkille Carloksen, Camillon ja Sulon, orialpakoita kaikki. Komean Sulon kanssa yritin ottaa selfien. Sulo ei selvästikään ole someori, vaikka ulkomuoto olisi peitonnut monet Instagramissa ylävartalo kiiltävänä pullistelevat ihmisuroot. Sulo tuntuu olevan perinteinen alpakka, se luottaa ammattitaitoon, perinteiseen valokuvaukseen oikein kuvaajan kanssa. Selfieistä tuli puolikkaita mutta kollega sai ikuistettua tilanteen. (Avauskuva: Taina Renkonen)
Lenkki eteni alpakkojen tahdissa. Matkalla polun vieren puskat houkuttivat. Niistä oli hamuiltava pureskeltavaa, koko ajan. Siinä ei hoputtaminen auttanut.
Niin kuin jo edellisessä postauksessa totesin, lomailijat tekevät aktiviteetit leppoisammassa tahdissa, meille medialaisille esitellään pikaisesti alueen makupaloja. Tämä alpakkavaellus oli yksi makupaloista. Olisin viihtynyt pidempäänkin.
