Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen Delia Owensin esikoisromaani. Tapahtumapaikkana on pohjoiscarolinalainen marskimaa, vetinen alava lietemaa, jonkalaista en muista aiemmissa lukemissani romaaneissa usein esiintyneen, ainakaan näin suuressa roolissa. Tapahtumapaikkana se on mielenkiintoinen eritoten kirjailijan tarkkojen luontokuvausten vuoksi. Marskimaan linnut, kasvit ja hyönteiset avautuvat lukijalle tarkkojen nimien ja ominaisuuksien kautta. Mukaansatempaavaa kerrontaa, jossa piirtyy kuva myös pikkupaikkakunnan yhteisöstä ja 1950-60 luvulla vallitsevat normit.
Suon villi laulu on kertomus nuoresta tytöstä Pohjois-Carolinassa ja hänen yksinäisyydestään ja eristyksissä elämisestään. Teemat puhuttelevat erityisesti näin korona-aikaan, jolloin suuri osa meistä suomalaisistakin on saanut kosketuksen niihin.
Minua viehätti kovasti Delia Owensin tapa kertoa asioiden kulusta. Hän jätti tekstissään sopivasti tilaa myös omille kuvitelmille. Tosin joskus ilmaisujen toistaminen pisti silmään. Tästä esimerkkinä ”Aivan liian lyhyeksi käyneistä lappuhaalareistaan…” tuntuu ensimmäisen kerran luettuna freesiltä, toinen jo oikolukuvaiheessa vahingossa tekstiin jääneeltä.
Kirjallisuudessa ja draamassa inhokkejani ovat oikeudenkäynnit. Ikävä kyllä en tässäkään romaanissa niiltä säästy. Onneksi kuitenkin lakituvassa vietettiin yli 400 sivun kirjassa vain murto-osa. Henkirikoksesta kaikki alkoi ja matkan varrella ainakin minua onnistuttiin huijaamaan useamman kerran. Loppuratkaisusta en tiedä, oliko oikea vai ei. Jäi ainakin kaihertamaan.
Matkalukemiseksi Suon villi laulu on erityisen sopiva. Kevyttä kerrontaa ja lyhyitä kappaleita. Kappaleet olivat vieläpä numeroiden lisäksi otsikoitu, mikä tulee harvemmin eteen nykyään.