Kyllä on erilaista matkantekoa mihin olen tottunut. Matkan ajankohdasta alkaen. Levin matka sijoitettiin tarkoituksella niin sanotulle venäläisten viikolle (viikko 3), jolloin sopi odottaa hiljaista Leviä, sillä Venäjältä Suomeen ei pääse. Hiljaista oli.
Siirtyminen suunniteltiin myös koronaturvallisesti. Kolmella autolla mentiin ja minä junalla omassa hytissäni. Osa yöpyi Oulussa, osa Keminmaalla. Minut poimittiin loppumatkasi kyytiin Rovaniemeltä.
Varasin Viherlaaksosta Helsinkiin ylimääräistä aikaa bussimatkaan, jos bussissa sattuisi olemaan liian paljon porukkaa, niin odottaisin seuraavaa. Ei ollut, viisi ihmistä näytti olevan bussin takaosassa.
Älä lähesty minua
Normaalisti Helsingin rautatieaseman Ooster-baarissa vilkuilisin ympärilleni ja vaihtaisin muutaman sanan jonkun satunnaisen baarivieraan kanssa. Nyt junaa odotellessa linnoittauduin iltapäivälehden kera nurkkapöytään. Pöytää valitessani tarkistin, että viereinen pöytä on käyttökiellossa. Asettelin kassit kaikille vapaille tuoleille ja matkalaukun vielä tukkimaan tien. Ei silti, että olisi tarvinnut älä lähesty -viestiä. Baarissa joka toiseen pöytään oli liimattu kirkuvat henkselit, eikä vieraitakaan ollut kovin monta.
Oikea hytti väärässä vaunussa
Junaan siirtyessä halusin vältellä ihmisiä käytävillä. Kuikuilin ikkunasta missä makuuhyttini sijaitsee ja valitsin oven sen mukaan. En vain muistanut, että hyteissä käytetään eri vaunuissa samoja numeroita, ja siksi vaunun numero on tärkeä. Miksiköhän näin, sillä kyllä numeroita maailmassa riittää. Ainoa junassa kohtaamani ihminen, oli se, joka rynkytti valtaamani hytin ovea. Olin ottanut väärän hytin, tai oikean mutta väärässä vaunussa.
Omin eväin
Eväät minulla tietenkin oli omasta takaa, etten joudu vaeltamaan ravintolavaunuun. Voi taas kirpaisi! Normaalioloissa olisin heittänyt matkatavarat hyttiin ja painunut ravintolavaunuun. Hurlumheitä olisi kestänyt aamutunneille asti.
Aina moititaan junien myöhästymisiä. Mummo on sunnuntailapsi ja kun Mummo matkaa, junat ovat aina aikataulussa. Niin nytkin. Rovaniemelle juna saapui minuutilleen siihen aikaan, kun pitikin.
Yöjunalla Kolarista Tikkurilaan
Takaisin minun piti tulla autolla muiden mukana. Niin ne suunnitelmat muuttuvat, eräs seurueemme jäsen niksautti välilevyn eikä autossa istuminen tullut kyseeseen. Tarjouduin hänen avukseen ja niin me palasimme, kaksi aikuista ja reilun vuoden ikäinen taapero, yöjunalla Kolarista Tikkurilaan. Siitä olikin jo pikku postaus ”Ei ikinä enää”, jolla viitattiin turvaistuimeen eikä suinkaan yöjunaan, joka oli hyvä kokemus.
Seuraavaksi piipahdan Rovaniemellä, josta minut otettiin kyytiin ja josta jatkettiin yhdessä Levin huvilalle.