Tänään on käyty monella rajalla. Koska junassa toivotettiin tervetulleeksi Ruotsiin, niin kaiketi olimme Tornion paikkeilla rajamaisemissa. Tikkurilassa käytiin hermojen äärirajoilla, kun oli etukäteen tilattu taxi ja vasta kolmas uudestaan paikalle toimitetun taxin kuljettaja sai köytettyä taaperon turvaistuimeen. Lopulta vielä tutustuin Espoon bussien rajavyöhykkeisiin B ja C. Nyt makaan sängyssä autuaassa matkaltatulosuihkun jälkeisessä olotilassa ja olen aivan rajamailla, avaanko kuoharin.
Niin sitä uni yllätti ennen kuin sain päivitettyä tämän postauksen. Kuoharikin jäi odottamaan aikoja vähemmän unisia. Nyt on jo ehtinyt vuorokausi vaihtua ja odottelen matkatavaroitani saapuvaksi. Ne tulevat autoissa, minä tulin eilen junalla. Niin ne suunnitelmat voivat muuttua.
Taksiepisodia jaksan ihmetellä – lasten turvaistuinko pitäisi olla kainalossa
Levillä olimme joutuneet tilanteeseen, jossa selkävaivan vuoksi emme pystyneet lähtemään omalla autolla takaisin kotiin. Piti jakautua niin, että yksi ajaa auton kotiin ja muut lähtevät junalla Kolarista Tikkurilaan ja sieltä edelleen taksilla Espooseen. Mukana oli Hän joka teki minusta Mummon, tällä hetkellä hieman yli yksivuotias. Olimme tilanneet etukäteen Lähitaksilta auton, jossa on turvaistuin. Koska saimme ainoastaan nollainformaatiota, jossa kerrottiin, että tilauksemme on syötetty rekisteriin tai jotain sinnepäin, soitimme vielä ennen Kolarin juna-asemalle saapumista Lähitaksin tilauskeskukseen ja varmistimme, että auto turvaistuimineen on odottamassa meitä Tikkurilassa seuraavana aamuna. Mitä ihmettä asiakas tekee tuolla rekisteriin syöttötiedolla? Hän haluaa tietää, tuleeko haluttu auto vai ei! Olimme valmistautuneet irrottamaan omasta autostamme turvaistuimen ja ottamaan sen mukaan junaan, mutta kun vahvistivat, että turvaistuimellinen auto odottaa meitä, jätimme istuimen autoon.
Tikkurilassa kun taksi saapui, ensimmäinen ajatus oli, mitenkähän turvavälit tuossa pikkukotterossa järjestyy. Hieman helpotti, kun kuljettaja pysähdyttyään näytti nykivän maskia naamalleen, sitten ei enää helpottanutkaan. Kuljettaja vetäisi esiin jonkun turvaistuinta muistuttavan esineen, joka missään nimessä ei sovellu yksivuotiaalle. Sitä siinä pähkäillessämme, hän totesi ottaneensa väärän istuimen tallilta ja tarjoutui järjestämään uuden auton. Hän oli niin pahoillaan tilanteesta, että rupesin jo lohduttamaan häntä.
Toinen auto tulikin, mutta kuljettaja ei osannut kiinnittää istuinta paikoilleen. Hän häipyi apua tarjoamatta, ovia paiskoen paikalta. Siellä me seisoimme taaperon kanssa luuri korvassa.
Viimein löytyi oikeanlainen istuin ja kuljettaja, joka osasi myös kiinnittää istuimen. Kolmas outo naama oli jo liikaa, Hän joka teki minusta Mummon parkui vielä pitkään sen jälkeen, kun vihdoin olimme päässeet matkaan.
Ikinä en suostu matkaan taaperon kanssa ilman omaa istuinta. Vaikka onhan se tietysti hankalaa kannella sellaista mukanaan.
Yöjunalla Kolarista Helsinkiin
Junamatkustamista voisin kyllä harkita. Se tuntui sopivan hyvin, erityisesti tuo yöjuna. Lapin liikunta ja lumi selvästi rentouttivat mielen ja kropan, sillä hyvin nukutti junan kolkkeessa. Kaikkia kolmea.
Tammihaasteen muut osat
Ai miksikö, Espoon vyöhykerajat. Siksi, että vietin vielä päivän Hänen, joka teki minusta Mummon ja Hänen, joka teki minusta Mamman kanssa ja jatkoin bussilla kotiin illansuussa.
Niin se Tammihaasteeseen liittyvä liikunta: matkalaukkujen siirtelyä kulkuneuvojen takaluukkuihin ja kävelyä. Liian kauan.