Joulukalenterin pussista löytyi Timo Sorjasen Lentävien lauseiden käsikirjasta lainattu lausahdus
”Ei itselle, vaan kaikille.”
Kuinka ollakaan Santigon vaelluksen muistot tulvivat mieleen. Äkkiseltään arvioituna olen osallistunut noin sadalle pyhiinvaeltajan illalliselle (menu peregrino). Suurin osa niistä sijoittuu kylläkin ravintoloihin, joissa syö edullisesti tiettynä kellonaikana. Silloin pääsee nauttimaan illallista ja jakamaan kokemuksia muiden vaeltajien kanssa. Ja mikä parasta, ruoka tuodaan eteen. Se tuntuu hyvältä usein pitkänkin vaelluspäivän jälkeen.
Mutta joukkoon mahtuu myös monia porukalla kokattuja illallisia majataloissa. Kaikista pikkukylistä ei löydy ravintolaa ja silloin on ryhdyttävä itse toimeen. Joskus joku porukka lyöttäytyy päivän aikana muuten vaan yhteen ja päättää valmistaa illallisen yhdessä. Jopa niin, että nopeampijalkaisimmat menevät edeltä seuraavaan majapaikkaan ja hankkivat ainekset.
Toisinaan taas ainekset löytyvät majatalosta, jossa aktiivinen majatalon pitäjä on ne hankkinut. Rahoitus tulee edellisen yön ruokailijoilta, joilta kerätään vapaaehtoinen lahjoitus. Aiemmin homma toimi, rahaa tuli riittävästi, mutta viime aikoina vaeltajamäärien kasvaessa, joukkoon mahtuu niitäkin, jotka eivät jätä rahaa ja siksi on ilmaantunut kiinteitä hintoja näihinkin kokkaussessioihin.
Suurkeittiötuotantoahan siitä helposti tulee, kun syöjiä saattaa olla parikymmentä. Vihanneksia ei pilkota itselle, vaan kaikille. Samoin kanaa tai mitä proteiinipitoista milloinkin on valmisteilla. Kumma kyllä aina porukasta löytyy niitä, joilla on homma hanskassa. Ja vähemmmän kätevillekin löytyy oma roolinsa.
Caminosta – siis reiteistä jotka johtavat Santiago de Compostelaan – olen postannut paljon.
Jos haluat lukea lisää, tästä Caminot – suuntana Santiago de Compostela linkistä pääsee hyvin alkuun.
