Joulukuiseen torstaihin lähdetään englantilaisen kirjaliljan Jane Austenin ajatelmin:
” Toinen puoli maailmaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.”
Tänään tuli tieto saunomisen pääsemisestä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Siinä hyvinkin ilo, jota toinen puoli maailmaa ei voi käsittää. Minä käsitän! Ja iloitsen siitä että saunaperinne huomioidaan näin.
”Smaken är som baken, den är tvådelad”, pruukasi eräs puolisukulaiseni sanoa lähes tulkoon mihin tahansa makuasiaan. Suomeksi makuasioita ei verrata takapuoleen ja sen kaksijakoisuuteen vaan vastaava sanonta lienee ”Makuasioista ei voi kiistellä.”
Jouluiloissa makuasiat tulevat erityisen hyvin esille. Jokaisella juhlijalla on oma käsitys siitä, mitä tehdään, miten tehdään, mitä syödään, missä ollaan ja niin edelleen. Jouluilo syntyy monista yksityiskohdista. Joillekin se syntyy siitä, että saa vain olla.
Joulusauna on minulle tärkeä ilon tuoja. Rauhoittuminen vimmaisen siivouksen (sukuvika) jälkeen. Turusta kajautettu joulurauhan julistus riisipuuroa syödessä. Saunan lämpö, kynttilän lepattava liekki saunanlauteilla. Olut tai pari, ehkä jokunen saunakaverikin, vaikka siitä ei ole takeita tänä koronajouluna. Saunan jälkeen kinkkukatselmus, onko riittävän hyvää tarjottavaksi.
Siitä alkaa minun jouluni. Sitten on se toinen puoli, joka ei käsitä ollenkaan saunomista, eteenkään sitä, mitä tekemistä saunalla on joulun kanssa. Tai ylipäätään minkään juhlallisuuden kanssa.
Lue lisää: Saunaperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Onneksi olkoon! Se on ensimmäinen suomalainen perinne tuossa luettelossa.