Keski-Euroopassa parsa-aika lienee meneillään. Normaalisti juhlia järjestettäisiin siellä sun täällä, mutta tässä ajassa kausiherkut ovat vajonneet näkymättömiin uutisvirrassa. Toki parsaa voi lautaselleen lisukkeeksi laittaa, mutta kyllä parsa vaatii juhlansa ja viininsä. Vuosi sitten satuin olemaan parsa-aikaan residenssissä Saksassa, vain sillan päässä Puolasta. Jo hyvissä ajoin sovimme kämppiksen kanssa, että pidämme residenssissä parsajuhlat. Kämppis tuntui olevan oikea parsa-asiantuntija. Nyt voin vain muistella kaiholla tuota aikaa.
Ote päiväkirjastani Frankfurt an der Oder/Slubice:
”Puolan puolella sillan kupeessa on myyty parsaa jo viikon ajan. Alkuviikosta myyjiä on tullut aina vain lisää. Tiistaina heidän myyntipöytänsä levittäytyivät jo katujen varsille. Nyt on parsa-aika parhaimmillaan. Juhlimme siis perjantaina.
Parsan kuuluu olla tuoretta, mielellään samana päivänä maasta kerättyä, kämppis tähdensi. Lupauduin hankkiutumaan parsaostoksille torstaina. Kämppis puolestaan lupasi hommata voit, viinit ja muut tykötarpeet.
Suuntasin siis torstaina Puolaan.
Parsapa päätti yllättää. Kun hamuilin katseellani alkuviikosta bongaamani parsakauppiaitten keskittymää, kauppiaat olivat kadonneet. Olin jo ehtinyt kävellä itseni tainnoksiin helteisessä Slubicessa, kuvannut Puolan puolelta käsin residenssiä ja rantamaisemia. Mieli teki takaisin kämpille. Hiki virtasi.
Paikalliset kohottelivat olkapäitään, kun kyselin mihin kauppiaat olivat kadonneet. Joku tiesi, että bazarissa parsaa pitäisi vielä olla. Bazar osoittautui sijaitsevan parin kilometrin päässä – alueella jolla olin juuri kamerani kanssa hyörinyt.
En oikein tiennyt minkälaista paikka minun tulisi etsiä. Miltä näyttää bazar. Onko se kivijalkakauppa, katettu itämainen basaari vai mikä. Lopulta löysin. Kyse oli katetusta torialueesta. Näin vastaavanlaisen kojuryhmittymän, kun tallustelin Jaakobintiellä jokunen päivä sitten. En vain osannut mieltää silloin peltiseinin suljettuja torikojuja ruokakaupoiksi. Olin aiemmin ihmetellyt Slubicen ruokakauppojen vähäisyyttä. Ainoastaan Netto ja Lidl näkyvät katukuvassa, nekin hieman syrjemmällä ydinkeskustasta. Paikalliset näyttävät ostavan kaiken bazar-alueelta. Ainakin tässä bazarissa, jossa tein parsaostoksia myydään kaikkea kampaamopalveluista kristalleihin.
Niin siinä käy, että yksi johtaa toiseen. Parsaa hakiessa tuli hiki. Hiestä tuli jano. En ollut varustatunut kuumuuteen. Aurinkorasvakin jäi kämpille. Pubi kun sattui kohdalle, niin kyllä olut maistui. Paikallinen happo tuli maksamaan velkaansa baarinpitäjälle (puhuivat saksaa, joten ymmärsin) ja hemmo olisi halunnut tarjota minulle oluen, siis jo toisen. Yksi johtaa toiseen, sen tiesin. Tässä tapauksessa happo olisi istunut seuraani. Nein Danke!
