Ruokatiedon viimeviikkoisen lehdistömatkan anteihin kuului käynti hyönteistilalla. Enpä ole aiemmin käynyt. Uuttera yrittäjäpariskunta Kirsi ja Jouko Siikonen on luopunut sikojen kasvattamisesta ja muuttanut sikalan sirkkalaksi. Työtä riittää jo senkin takia, että hyöteistalous on Suomessa uutta. Sirkat luokiteltiin elintarvikkeiksi vasta vajaa vuosi sitten.
Siikosen hyönteistilalla sirkkoja asustaa munakennokodeissa kolmessa niitä varten rakennetussa huoneessa. Lämpötila kuin tämän kesän Suomen kodeissa, helteisen oloista. Haju. No joo, se tulee sirkkojen ruoasta, sirkkarehusta, joka vaikuttaa sirkkojen makuun suussamme.
Sirkkojen reilun kuukauden mittainen elämä päättyy pakastamiseen.
”Se on vaihtolämpöiselle hyönteiselle luonnollinen tapa kuolla. 15 minuutissa ne vaipuvat horrokseen ja muutamassa tunnissa elintoiminnot lakkaavat”, kerrotaan EntoCube Oy:n , hyönteistaloutta Suomessa edistävän yrityksen esitteessä.
Miksi sirkkoja pitäisi syödä?
”Ne ovat varsinaista superfoodia. Proteiiniarvot vastaavat naudanlihan arvoja, mutta sirkkojen kasvatus kuluttaa huomattavasti vähemmän luonnonvaroja. Tarvitsevat vähänlaisesti vettä, rehua ja tilaa. Kasvaessaan tuottavat hyvin vähän kasvihuonepäästöjä”, summaa reissulla mukana ollut EntoCuben CMO Jonas Aaltio.
No miltä ne sitten maistuvat?
Rapeita olivat, ei kovin kummallinen maku. Jotkut löytävät pähkinän vivahteita maussa. Tässä vaiheessa oli vaikea analysoida vivahteita, hyvä kun sai muutaman pureskeltua ja äkkiä nielaistua. Olut olisi ollut poikaa niiden painikkeena.
Kirsi ja Jouko Siikonen esittelevät sirkkojen kotia. Muovilaatikoihin laitetaan reiällisiä munakennoja. Niissä sirkkojen on mukava sukkeloida.

