Selasin kesän aikana kerääntyneitä lehtiä ja silmiini osui Laura Koljosen kirjoittama Matka naiseksi -juttu (Anna 18/2017). Se kertoo hämeenlinnalaisen yrittäjän Jaana Villasen elämästä. ”Reisiluun murtuma yhdeksän vuotta sitten oli yksi elämäni käännekohdista. Kaaduin asfaltille suorin vartaloin, kun vaelluskenkieni nauhat menivät solmuun. Jalkaa on nyt operoitu kolme kertaa. Viimeisin leikkaus vuonna 2013 oli rankin. Minun piti opetella uudestaan kävelemään.”
Minun matkani mummoksi (kasvuvaralla) ei ole yhtä rankka, mutta vähältä piti -tilanne viime kesältä on mielessä. Aivan kylmä hiki kohosi juttua lukiessa. Minulla oli kallioisessa maastossa jalassa kuvan kengät.
Jotenkin, en tiedä miten, nauhat tarttuivat kuvassa oleviin hakasiin. Sen tuloksena jalkani juuttuivat nilkoista kiinni toisiinsa ja kaaduin. Olin onnekas, sillä lentoni päättyi polvilleen. Siitä sitten onnistuin hilautumaan istuma-asentoon ja sain nauhat irrotettua hakasista.
Onnekas olen ollut myös aiemmin, sillä näillä kengillä on kävelty vaikka missä. Satoja kilometrejä.
Jäin miettimään, miksi nauhat eivät ole juuttuneet ennen tätä ja keksin selityksen. Pukeutumiseni on muuttunut. Housut ovat vaihtuneet leggingseihin, eikä niissä kangas peitä hakasia.
Sittemmin, kenkiä ostaessani olen tarkastellut hakasasiaa uusin silmin, ja päätynyt ilman hakasia oleviin vaihtoehtoihin oli sitten vaellus- tai muista kengistä.

