Miten tähän on tultu? Kun snägärillä tilaa nakkisämpylän, niin enää ei riitä se, että kertoo ottavansa sen kaikilla mausteilla.
”Maistuisiko jälkiruoka, …lukemista sämpylän seuraksi, …kotiinkuljetus…”.
Sama kaupassa, kahviossa, ravintolassa.
Eilen kilsan matkalla Helsingin keskustassa kymmenet liittymänmyyjät ja feissarit pysäyttivät kuka mitäkin tärkeää asiaa edistäen.
Elielin aukiolle päästyäni silmäni pyörivät jo varmaan aika villisti kun mittailin mistä ohi, sillä feissari päätyi väistämään virnistäen: ”Ahistaa!?”.
Joo, ahistaa!
Molemmat halkesimme nauruun. Oli muuten päivän paras nauru. Tilannekomiikkaa. Tainnu poika joskus vapaapäivänään kulkea samaa reittiä.
No, pääsin kuin pääsikin perille sinne minne olin menossa. Palaveriin.
Ehdin jopa pikavisiitille Hakaniemen halliin. Tori on paketissa, mutta halli on avoinna. Sen kakkoskerros on paikka, josta olen löytänyt mitä kummallisempia asioita mitä kummallisempaan aikaan. Kerran heinäkuussa sähkörollaattoreilla liikkunut panamalaiseurue halusi ostaa eri mallisia piparimuotteja. Huh huh. Hetken mietin miten saan porukan hilattua taksista yläkerrokseen, mutta helposti kävi.
Toisen kerran metsästin Johnsonin vauvantalkkia keräilytarkoituksiin. Vuosien varrella turistit ovat tarvinneet yhtä sun toista. Ja itse myös.