Tästä en kyllä selviä! Marsua lounaaksi. Valmistaudun Etelä-Amerikan matkaan ja eilen iltalukemisena oli Olympian matkatoimistosta saamani kirja ”Olympian Latinalainen Amerikka”, jonka tekijöinä Irmeli Repo ja Harri Markkula. Sivulla 14 kerrotaan, että Perussa marsuja on kasvatettu ruokapöydän herkuksi jo 5000 vuotta.
Meillä taas on ollut marsuja lemmikkeinä. Ensin Elvis – miestäni aina tilaisuuden tullen purrut vanhapoika, rodultaan Englannin crest. Kun Elvis kuoli, lohdutukseksi hankittiin kaksi: maatiaismarsu Einstein ja sukupuun omaava, teddymarsu Pumba. Siinä meni lastenhuone uusiksi, kun piti saada sopimaan huoneeseen lisähäkki.
Einstein kuoli kuten lemmikkimarsut usein, nelivuotiaana. Mutta sitkeä sissi, Pumba selvisi reilun kahdeksan vuoden ikään. Lääkärissä tosin käytettiin useammin kuin mummoa. Alkuvuodesta Pumba kuoli, tuhkattiiin ja odottelee nyt uurnassa seuraavaa vaihetta.
Pumba ehti jo muuttaakin tyttäreni mukana ja olla osa kuuden marsun yhteisöä. Tyttäreni (aikuinen) pitää munkanmarsufarmia ihan vaan huvikseen- ei siis toimi kasvattajana. Farmin ainoa poikamarsu pääsi palleistaan parin kuukauden ikäisenä, varmuuden vuoksi.
Nyt marsuja on enää viisi. Niitä voi seurata livenä instagramissa #munkanmarsufarmi ja facebookissa @munkanmarsufarmi.
Meni suorastaan uniin tuo Perun marsujuttu. Ei pitäisi lukea iltamyöhään mokomia. Yöllä näin unta, jossa jääkaapin oven avattuani ulos hyppäsi marsu. Se katkaisi jalkansa pudotessaan lattialle.