Metsästä marjat. Pellosta perunat, kurkut ja muut. Liha mistä lie. Pari possuakin röhkii takapihalla. Varmaan tästä kaikesta syntyy työtä, joka valtaa päivät. Rantojen ruoppaaminen on toissijaista, niin mielellään kuin turisti pulahtaisikin pihapiirin rantaan.
Aamiaispöydästä pongaan Pirkka-juustoa ja monenmoista suomalaista. Majatalon pyörittäjä, Julia, Marian tytär kuulemma käy Suomen puolella kaupassa.
Mutta saamme lähiruokaakin. Ne hillot! Makua, marjoja, mehukkuutta. Kotona marketeista pöytään kantamani sokerinen ja tasaiseksi tahnaksi jauhettu purkkitavara kalpenee näiden rinnalla. Näissä hilloissa marjat maistuvat ja tuntuvat. On mitä pureskella.
Talon kakkosemäntää, apulaiseksi itseään tituleeraavaa Mariaa yritin kuvata moneen otteeseen.
Näillä nurkilla moni tuntuu suhtautuvan kielteisesti valokuvaamiseen. Kylän rantatiellä jouduin pakenemaan onkivavan kanssa minua jahtaavaa naista. Tuntui suuttuvan, vaikka kuvasin häntä lähes sadan metrin päästä ja vieläpä niin, ettei häntä tunnistettaisi.
Kun kysyn Marialta miksi, hän kertoo, ettei ole tapana. ”Perheestäkin on vain vähän kuvia. Talosta ja tiloista löytyy kuvia jopa netistä.”
Nyt kävi kuitenkin tuuri.
