Tänään piti lähteä saareen veneillä, pelastusliivitkin olisi. Mutta aamusta emäntämme kertoi, että ukkosta on ilmassa, menettekin koskelle.
Hienoa! Kävelemään. Eilen aamusta potkaisin varpaan kiveen, kun kiirehdin nurmikon poikki aamiaisella. Kipusalva on vaikuttanut yön ja vaiva hävinnyt. Varvas on kyllä sininen.
Ohjelma muuttuu kuitenkin vielä kerran. En tiedä mistä tieto tuli, mutta Maria lähdön hetkellä sanoi: ”Ette lähde sinne koskelle, luvat puuttuu”. Alkoi jo käydä kuumana puhelimessa: ”Jos laitatte väkeä niskan päälle, pitää hoitaa etukäteen asiat.”
Uimapuku vai lenkkikengät? Mitä valitsen.
No, lähdimme kuitenkin kävelemään koskelle päin. Dzek-koira oli hupaisa. Se ikäänkuin vahti meitä koko matkan. Jolkotti kipeällä jalalla etunenässä, mutta kääntyi katsomaan ja jäi paikoilleen odottamaan aina kun jäin kuvatessani muista jälkeen. Aivan kuin se olisi halunnut varmistaa, että kaikki pysyvät mukana.
Kävelymme kutistui kuitenkin pariin kilometriin, sillä raja-alue tuli vastaan. Aina puuttuu joku lupa, vaikka meillä on kasapäin erilaisia lupalappuja.
Emme uskaltautuneet koskelle, vaikka osa porukasta olisi halunnut jatkaa lupien puutteesta huolimatta. ”Mennään vaan ja katsotaan mitä tapahtuu”. Matkatoimiston johtajalta tuli tiukka viesti. ”Vain omalla vastuulla”. Sakkoja kaiketi olisi seurannut luvattomasta alueella olosta. Autolla olisi saanut mennä, mutta ei kävellen. Miksiköhän niin?
Suomalaisesta näkövinkkelistä katsellen on vaikea ymmärtää, miten lupia ei oltu järjestetty etukäteen. Onko totta, että säännöt muuttuvat mielivaltaisesti vai onko matkanjärjestäjältä yksityiskohdat jääneet hiomatta. Ei taida hevin selvitä.
Vuokkiniemi 29.7.2016