Rantapallon ja Eckerö Linen järjestämän blogiristeilyn yksityiseksi teemakseni muotoutui yllättäen ”Eihän minulla ole kännykkää”. Omasta tahdostani, sillä päätin kokeilla puolta päivää ilman tekniikkaa. Kamera, tietsikka ja känny jäivät kotiin. Miniristeilyä minivarustuksin.
Miniristeily on Eckerö Linen suht tuore palvelu. Laivassa vietetään kuutisen tuntia, maihin ei pääse. Monet hyödyntävätkin M/S Finlandian loungea ja kokoustiloja palavereissa tai koulutustilaisuuksissa. Tiloja on uudistettu alkuvuodesta. Nyt löytyy useita erikokoisia neukkareita, ikkunallisiakin, mikä kannattaa huomioida varatessa tilaa. Yksilömatkailija voi vetäytyä omaan rauhaansa lipittelemään juomia ja nauttimaan hedelmiä, kun ostaa erillisen lounge-paikan.
Meidän reissullamme oli mukana kolmisenkymmentä bloggaria. Ohjelma sisälsi tietoiskuja blogitekniikan saloista ja Tallinnan sekä Finlandia-laivan uutuuksista.
Vapaahetkinä minglailimme ja illastimme.
Koop Arponen imaisi suuren joukon bloggareista lavansa viereen heti illallisen jälkeen. Tämä mummo suuntasi kuitenkin tanssilattialle. Ensin varmistin vielä josko saisin kavaljeerin omasta porukasta, sillä matkassa oli kainuulaiseksi tunnustautunut. Kaikki kehäkolmosen ulkopuolella asuvat nostattavat toiveen tanssitaidosta. Tämä kainuulainen oli kuitenkin väliainesta. Ikääkin jotain tyttäreni ja mummon väliltä.
Tanssiravintolan ylätasanteella pahaa-aavistamaton Matti Vantaalta tarkkaili meininkiä. Melkein tuli rukkaset, esteli kokonaisen kappaleen ajan. ”En osaa tanssia”.
Leevi And The Leavingsin Pohjois-Karjala notkisti kuitenkin hänet parketille. Ei osaa tanssia! No, näytti oppivan nopeasti, ainakin tällaisen vapaamuotoisen tanssin. Viimeistä valssia ei soitettu, joten askelkuviot jäivät tarkistamatta.
Sen verran ehdimme jutella, että Matti oli viettämässä 56-vuotispäiviä Tallinnassa. Mustamäe vilahti puheissa. Siitä alueesta kuulimme myös bloggari-infossa. Mummon muistikuvissa Mustamäellle mentiin Viron itsenäistyttyä ja varsinaisten massalaivareissujen alettua taksilla suoraan satamasta ostamaan halvalla kuka mitäkin, viinasta vaatteisiin. Nykyään siellä on kuulemma uusia trendikkäitä ravintoloita kuten italialainen Rucola.
En ehtinyt Matin ohjelmaa sen kummemmin selvitellä. Mutta sen hän ehti huikkasemaan, että ei ole ikinä ennen tanssinut. No jo oli aikakin, mies selvinnyt 56:ksi tanssimatta. Uskoisiko tuota.
Puhelinta ehdin kaipaamaan moneen otteeseen. Kuvat jäivät ottamatta. Sitä olisi myös tarvittu pikaiseen tiedonhakuun. Jäipä myös Tanskantäti – hänen kanssaan facebookaamme, mutta tiedän, että hän ilahtuu perinteisistä viesteistä – ilman postikorttia. Ei ollut osoitetta, enkä voinut soittaa ja selvittää sitä. Ajantajukin hävisi. Kun se kellokin löytyy kännykästä.
Pääsin kuin pääsinkin kotiin asti. Lähijunassa ihmettelin, missä vaiheessa suomalaiset ovat muuttuneet näin värikkäiksi. Komea nuori mies rastoineen, aasialaisen oloinen nainen, vaalea pitkänhuiskea nainen… Kaikki syventyneinä siihen, mitä minulla ei ole – kännykkäänsä.
Vinkki minivarustein matkustaville:
Talvisaappaat muuntuvat tanssikengiksi kun venyttää niiden päälle samanväriset nilkkasukat (ne sukkahousuainesta olevat). Luistavat mainiosti. Jos ei ole vielä mukana Niksi-Pirkan sukkahousuvinkeissä, lisättäköön.