Minulta kysellään jatkuvasti kuinka uskaltauduin matkaan yksin. No, vaihtoehtoja ei ollut, sillä kukaan tuttavistani ei pystynyt irrottautumaan kolmeksi kuukaudeksi.
Empijöille sanoisin, että simpukka roikkumaan reppuun ja menoksi. Moni pitää yksin matkaan lähtemistä hyvänä vaihtoehtona. Toukokuusta syyskuuhun Ranskan reitillä kulkee paljon porukkaa, seuraa saa kyllä halutessaan. Sesongin ulkopuolella vaeltajia on vähemmän, silloin joutuu ajoittain vaeltamaan yksin. Lokakuu jo hiljainen.
Yksin vaeltamisen hyviin puoliin kuuluu se, että voi edetä aidosti omaan tahtiinsa. Näin useita epätahtisia vaeltajapareja: toisen jalat vipattivat kärsimättömänä kun toisen olivat kuin lyijyä tai rakot estivät etenemisen.
Huonoja puolia on tietysti turvattomuus, mutta toisaalta kaikki auttavat toisiaan – se kuuluu caminon henkeen. Normaali varovaisuus riittää. Kylän baarissa ei kannata esitellä tietotekniikkaansa ja muuta repun arvotavaraa.
Heittäydy muiden tahtiin. Aamu alkaa yleensä aikaisin jopa kuudelta: herätys, pakkaaminen (otsalampun valossa) ja aamiainen, joskus majapaikassa, toisinaan taas seuraavassa avoinna olevassa kuppilassa. Maitokahvilla jaksaa muutaman kilometrin. Kuumina päivänä on pakko lähteä ajoissa, jotta ehtii ennen iltapäivän hellettä seuraavaan kohteeseen. Aikainen lähtö palkitsee viimeistään kun aurinko nousee vuorten takaa.
Eksymistä ei kannata pelätä, sillä simpukasta paikalliset tietävät mistä on kyse ja työntävät harhautuneen oikeaan suuntaan. Kaikilla on sama päämäärä Santiago de Compostela.