Kun hortoilin sunnuntaiaamuna kahdeksan maissa Burgosissa etsimässä camino-reittiä, kujilla soi musiikki ja rakennuksista poistui iloisia juhlijoita. Muutaman kilometrin päässä kylässä kukko kiekui.
Castrojerizissä lupasivat, että tämä on viimeinen ylämäki, jonka joudun kipuamaan vähään aikaan.
 |
| Castrojeriz, josta aloin kipuamisen aamutuimaan, näkyy taustalla |
Sen jälkeen edessä parisataa kilometriä tätä maisemaa.
 |
| Siinä matkaa sekä toimisto että koti. |
Mesetaa – pian Burgosin jälkeen alkavaa ylänköä – voi vaeltaa päiväkausia eikä loppua näy. Vasta Astrorgassa tasanko alkaa muuttua vaihtelevammaksi.
”Missä ovat ihmiset? Andalusiassa he tulevat kaduille, täällä he pysyvät seinien sisällä. Mesetalaiset ovat kuin tämä tyhjä meseta”, andalusialainen peregrino elehtii kauaskantoisia käsiliikkeitä kohti aakeeta laakeeta.
Totta, kylässä jossa olemme, asuu sata henkeä, mutta baarinpitäjää lukuunottamatta ei näy ketään. Pikkuriikkinen kylä jopa Suomen mittakaavassa. Taloyhtiössämmekin asuu kaksinkertainen määrä ihmisiä.
Harvaanasuttua seutua, mutta eivät yhtäläisyydet siihen lopu. ”Mesetan asukit eivät hevin avaudu vieraalle, he luonnostaan työntävät vieraan pois, mutta kun pääset tutuksi heidän kanssaan, he ovat aivan ihania”, andalusialainen jatkaa ja haukkaa aimoannoksen paahdettua patonkia hillon kera. Samaa sanotaan myös suomalaisista.
 |
| Boadilla del Camino jäi kylpemään aamuaurinkoon kun jatkoimme matkaa kahdeksan aikaan. |
 |
|
| Linnusto esitellään jopa kohokirjoituksena. |
 |
||
Mainoksiakin näkyy Mesetalla
|
