Ystävällisen näköinen, kullanruskea cockerspanieli tervehtii meitä Värtsilän raja-asemalla. Hentoinen nainen talutushihnan päässä näyttää vaivaantuneelta, kun huomaa saksalais-suomalaisen seurueemme huvittuneet katseet. Olimme kaikki odottaneet kyömyniskaista jononjärjestäjää.
”Tuo on huumekoira, oder?” pohtii saksalainen Felix ääneen ja siirtyy muiden mukana passintarkastukseen ja tulliin. Häntä on varoitettu rajamuodollisuuksista, jotka kestävät tunteja.
Jonoa ei ole, vaan siirrymme jouhevasti rajan toiselle puolelle.
Ryhmämme matkaa Sortavalaan ja Petroskoihin tutkimaan toisiko Karjala lisäarvoa Savonlinnan seudun matkoille. Toiveena on täyttää tilauskirjat mukana olevien saksalaisten matkanjärjestäjien asiakkailla. Kohderyhmä 50+.
Felixille suurin yllätys on vasta tulossa myöhemmin kun lähestymme Petroskoita.
”Yhdeksän tuntia tien päällä ja olemme edenneet kolmesataa kilometriä!”
Järjestäjät kertoivat, että kestää, mutta kukaan ei vain voinut uskoa, että näin hitaasti edetään.
Rajalta alkaa teiden Afrikka. Karjalan tasavallan tiet vastaavat gambialaisia teitä, siellä aikoinaan ajelimme pientareella koska ne olivat paremmassa kunnossa. Karjalassa tienposkessa ei voi ajaa, sillä siellä on puita.
Ruskealan marmorilouhos
Tutustuminen marmorikaivokseen oli pitkä ja perusteellinen. Elämys tosin jäi: aikataulun vuoksi emme ehtineet soutuveneillä kaivoskuiluihin.
 |
| Taivas pilkottaa syvyyksistä |
