Monet kyttäävät viime hetken tarjouksia Antarktikselle. Kävin minäkin kyselemässä, mutta kuten netissä joku kertoi, ne eivät ole kovin edullisia. Edullisemmaksi kaiketi tulee olla ajoissa varaamassa. Siis jo ainakin vuotta ennen suunniteltua matkaa. Tolkeyen-nimisessä kivijalkatoimistossa oli muutamia lähilähtöjä tarjolla. Eivät sattuneet päivämäärät kohdilleen, eikä muukaan. Seitsemällä tonnilla (dollareita) olisi päässyt jaettuun hyttiin 10-12 päiväksi.
Chilessä on Finlandia-vuono ja jäätikkö
Toinen mahdollinen olisi ollut Chilen vuonoristeily, johon olisi sisältynyt patikointia ja pingviiniretki. Pingviiniretkiä on tarjolla kahdenlaisia: toinen jossa katsellaan aluksesta käsin pingviinejä, toinen jossa kävellään niiden kanssa. Sitä tietenkin miettii (ja haluaisin nähdä miten toimii) minkälaiset hygieniakäytännöt täällä on. Mennäänkö pingviinien kotisaarelle samoissa lenkkareissa kuin kävellään täällä satojen tuhansien kulkukoirien ja ihmisten poluilla. Miten alttiita pingviinit ovat vieraille bakteereille. Tässä vuonoristeilyssä olisi kyseessä ollut kävely pingviinien kanssa. Neljän päivän risteilyt maksoi 2377 USD.
Suomalaisia kiinnostaa tieto, että Chilen puolella Tulimaassa on vuono nimeltään Fjordo Finlandia. Suomalainen tutkimusmatkailija Väinö Auer löysi kyseisen vuonon. Jäätikkökin on nimetty Finlandiaksi.
Bussilla Chilen puolelle
Ostin 25000 Argentiinan peson (noin 65 euroa) hintaisen bussilipun Punta Arenasiin. Lähtö lauantaina. Sanoivat, että varaamani semi-cama on mukava ja maisemat kauniita. Mutta niinhän myyjän kuuluu sanoa. Matka kestää 10-12 tuntia.
Punta Arenasiin olisi voinut myös risteillä Ushuaista. Neljän yön reissu yhteen suuntaan 4200 USD.
Jos joku muu tarvitsee tietoa niin Tolkeyen Patagonia toimiston lisäksi Marga y Taqsa myy bussilippuja. Molemmat Av. San Martin -kadulla.
Pakko laittaa avauskuvaksi kuva juustosta, jota löysin Anenimos-marketista.
Kovia hintoja kyllä pyytävät noista risteilyistä, mutta ovat ne varmasti kyllä hienojakin. Ushuaiasta pystyisi tekemään päiväretken Beaglen kanavaan ja Martillo-saareen, jossa myös pääsisi näkemään pingviinejä. Me tykättiin meidän omasta retkestämme kovasti: https://www.matkallamissamilloinkin.com/ushuaia-beaglen-kanava-ja-martillo-saari/
Kiitos linkistä, Mikko. Harmi, etten ehtinyt tuota risteilyä tehdä. Mutta kiva lukea teidän kokemuksenne ja saada lisätietoa pingviineistä ja muustakin. Kiitos!