Ryhmä Ympäristötoimittajat ry:n jäseniä kävi viime viikon loppupuolella tutustumassa Oriveden ympäristöasioihin ja siinä sivussa myös kaupungin nähtävyyksiin. Paikallistuntemusta meille välittivät Orivedellä asuvat kollegat Auli ja Seppo. Vierailu alkoi Oriveden yhteiskoululta, jossa saimme tutustua koulun ympäristötoimintaan. Samalla saimme aimo pläjäyksen tietoa Oriveden matkailukohteista. Niitä meille vinkkasi – ketkäs muutkaan kuin koulun oppilaat. Iltaohjelmana oli Huuliharppufestivaalien perjantaimatinea,…
Taidehallissa tapahtuu -tältä näyttää Tommi Toijan työhuone
Onpa hauska näyttely! Tai ehkä oikeammin moniulotteinen. Taidehallissa Helsingissä on esillä Tommi Toijan teoksia Tunteiden arkeologia -näyttelyssä. Eivät kaikki Tommi Toijan teokset hauskoja ole, sillä mukana teoksissa on myös murheellisen näköisiä hahmoja ja synkkiä sävyjä. Taidehalliin on siirretty myös Toijan taiteilijakoti Lallukassa sijaitseva työhuone. Näyttely on avoinna 6.10.2024 asti. Kun Tommi Toija mainitaan, useimmille varmaan…
Kirjavinkki Baltian luontokohteista
Tere/Labdien! Tervehdys viroksi ja latviaksi. Käsissäni on Kaarina Silmusen uutuuskirja Löytöretkellä Baltian luonnossa. Katselen kirjaa Kara-Kamerat ry:n syysretkeä ajatellen. Ensikosketus tähän opukseen: Onpas painava! Hyvä että jaksan nostella. Olen aiemminkin ihmetellyt miksi jotkut tämän sortin kirjat voivat olla niin raskaita. Ihania kuvauksia ja ohjeita karttoineen paikoista, joihin mielellään suuntaisin. Kun lähden reissuun, ottaisin mukaan. Mutta…
Finnsin kansanopisto Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajien näyttämönä
Olen nyt juuttunut Ulla-Lena Lundbergiin. Olet varmaan huomannut, että hänen teoksensa vilahtavat blogini sivuilla tämän tästä. Kaikki alkoi Ahvenanmaan reissusta, johon valmistautuessa luin useamman sinne sijoittuvan Lundbergin teoksen. Nyt luen Liekinkantajia. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista jokainen sijoittuu eri aikakaudelle. Suomen tapahtumia Vaasan palosta itsenäistymisen alkuvuosille seurataan kolmen pariskunnan kautta. Liekinkantajat- teos alkaa Vaasan palosta…
Marokon kansallispäivän juhlaa Helsingissä
Minulla oli suuri ilo ja kunnia osallistua 30. heinäkuuta Marokon kansallispäivän juhliin, jotka järjestettiin Helsingissä G18-salissa. Tilaisuus juhlisti myös kuningas Mohammed VI:n valtaannousun 25. vuosipäivää. Lämmin kiitos kutsusta Marokon suurlähettiläälle herra Mohamed Achgaloulle ja rouva Siham Ait Alille. Ilta oli täynnä iloista tunnelmaa ja Marokkoon liittyviä muistoja. Kun juhlasta oli kysele, kuulimme myös juhlapuheita. Eduskunnan…
Ulla-Lena Lundbergin ”Leo”-kirja vie lukijansa Ahvenanmaalle
Vietän yleensä yhden viikon kesästä lataamoksi ristimässä saaressa Turunmaan saaristossa. Saaressa vetäydyn hiljaisuuteen, lueskelen ja kirjoitan yhden kraputekstin (sadan sanan tarina) viikon aikana. Koska saareen kaikki täytyy kantaa, kirjastoni ei voi olla järin suuri, mutta jotain merihenkistä pakkaan yleensä kassiin. Tänä kesänä mukana oli saaristolaiselämää kuvaava Ulla-Lena Lundbergin ”Leo”-kirja. Tosin se ei sijoittunut Turunmaan saaristoon,…
Mart Sanderin Petosten talo vie vuoteen 1941 Virossa – Kirjavinkki
Välillä Virossa, kirjallisuuden parissa. Toki seuraava matka on jo suunnitteilla. Ajankohtana alkusyksy ja seuraa saan Kara-Kameroiden jäsenistä. Mutta tässä välissä ehdin lukea monta kirjaa. Petosten talo -kirja vei minut vuoteen 1941, jolloin neuvostojoukkojen miehitys Virossa oli vaihtunut saksalaisiin. Henkilöhahmot ovat pääasiassa samoja kuin aiemmissakin Rouva Kukkin tytöt -kirjasarjan teoksissa. Tapahtumapaikkana tallinnalainen bordelli, ilotalo, herrainklubi, upseeriklubi….
Päiväretki Porvooseen – Mitä kaikkea kiinnostavaa löytyikään
Piti mennä Porvoon kesäteatteriin Naurattava avioliitto -musiikkinäytelmän avajaisiin. Niin menimmekin, mutta menimme me muuallekin, kun kerran liikkeelle täältä Espoosta lähdettiin. Ensimmäinen houkutus oli Sipoossa Gumbostrand Konst & Form Upea kesänäyttely, jossa esillä viisi taitelijaa ja lisäksi pop-up näyttely. Nämä taiteilijat ovat esillä syyskuun alkuun 1.9. asti. Meeri Koutaniemi – Puu, joka nielaisi naisenJuha Kuivainen –…
Ajankohtaista USA:sta -kirjavinkki
Anna-Sofia Bernerin 10 haavaa Amerikan sydämessä -kirjaa lukee kuin romaania. Ollakseen tietokirja se on yllättävän helppolukuinen. Mielenkiintoisuutta lisää kirjailijan läsnäolo omine kokemuksineen. Tekstissä on mukana henkilökohtaisia tarinoita, historiallisiä viittauksia ja analyyseja. Ne antavat perspektiiviä monessa kohdin. Kirja koostuu kymmenestä luvusta, jotka käsittelevät Yhdysvaltojen yhteiskunnallisia ongelmia ja ristiriitoja. Anna-Sofia Berner pureutuu muun muassa rotusyrjintään, aseväkivaltaan, terveydenhuoltoon…
Naisten sota jatkaa Ilolintujen tarinaa / kirjavinkki, Mart Sander
Mart Sanderin Naisten sota jatkaa Ilolinnuista tuttujen henkilöhahmojen tarinaa Virossa toisen maailmansodan aikaan. Tarinassa liikutaan Tallinnassa, bordellissa ja kuvataan sen asukkaiden, Rouva Kukkin tyttöjen elämää neuvostojoukkojen miehittämässä Virossa. Tyttöjen tarinat kietoutuvat yhteen monella tapaa, kun he tekevät vaikeita valintoja sodan keskellä. Naisten sota on Rouva Kukkin tytöt -kirjasarjan toinen osa. Hyvin pysyy mukana, vaikka lukisi…
Torjutut muistot – Kirjavinkki Viron historiasta
Viikonloppuna sukelsin historian syövereihin Imbi Pajun teoksen ”Torjutut muistot” parissa. Kirja vei minut matkalle läpi Viron lähihistorian synkkien vaiheiden. Imbi Paju on kirjoittanut koskettavan teoksen, joka käsittelee neuvostomiehityksen jättämää jälkeä ihmisten mieliin. Raskasta luettavaahan Pajun kuvaus äitinsä kokemuksista vankileireillä sekä koko kansan kohtaamista kärsimyksistä oli. Pajun äiti ja tämän kaksoissisar lähetettiin 18-vuotiaina Siperiaan vankileirille. Vuosilukuja,…
Helsingin edustan Pihlajasaarille pääsee vartissa vesibussilla – hieno luontokohde
Joskus läheltä löytyy helmiä. Viime keskiviikkona kävi niin. Ympäristötoimittajien iltaretkellä Pihlajasaareen tai oikeastaan Pihlajasaariin – niitähän on useampia liki toisiaan – hämmästelin itsekseni, miten olen unohtanut tämän luontokohteen. Muistelen telttailleeni siellä joskus muinoin, ehkä juhannuksena tai muuten vaan. Nyt kävin siellä muutaman tunnin vierailulla. Pihlajasaariin – sillalla yhdistetyt itäinen ja läntinen saari – on helppo…
Koti Ahvenanmaalla – Kirjavinkki
Kymmenen kotia Ahvenanmaalla, kaikki eri aikakautena. Karin Erlandssonin romaanin Koti tarina alkaa Saltvikissa 800-luvulla ja päättyy Ahvenanmerelle 2019. Erinomaista matkalukemista, jossa erilliset, lyhyehköt tarinat seuraavat toinen toisiaan. Helppo paneutua tarinaan kerrallaan vaikkapa iltalukemisena. Koti -romaanin lähdeluettelosta löytyy myös romaanissa esiintyvistä eri paikkakunnista lyhyt katsaus ja jopa tapahtumavinkki, kuten Saltvikissa järjestettävistä viikinkimarkkinoista. Ne järjestetään Kvarnbon viikinkikylässä…
Ulla-Lena Lundbergin Mitä sydän halajaa- kirjavinkki /Ahvenanmaa
Taas löytyi uutta! Kirjamatkailun tuloksena löytyi Ulla-Lena Lundbergin Ahvenanmaalle sijoittuva teos Mitä sydän halajaa. Kun valmistauduin Ahvenanmaalle lähtöön, kasasin kirjapinooni aluetta käsitteleviä romaaneja. Lundberg oli päällimmäisenä. Lukiessa en tiennyt, että Mitä sydän halajaa on trilogian kolmas kirja. Lukukokemus oli sen verran hieno, että tartun sarjan kahteen ensimmäiseenkin. Varasin Leon ja Suureen maailmaan jo kirjastosta. Mitä…
ITE-taidetta Hyvinkäällä – Middle of Nowhere Taidepuiston avajaiset huomenna lauantaina 29.6.
Pääsimme Kara-Kameroiden kuvaajien kanssa tutustumaan ennakkoon Middle of Nowhere Taidepuistoon Hyvinkäällä. Taidepuistossa ITE-taidetta on levittäytynyt laajemmalle alueelle, kuten läheiseen metsikköön ja rakennuksiin. Tapahtuman järjestäjät Pertti Riikonen ja Teijo Monni esittelivät meille lyhyesti mitä tuleman pitää. Lyhyesti siksi, että olimme kuvaamassa kesken valmistelujen. Kiirettä ja työtä riitti koko järjestelijäporukalle. Lauantaina 29.6. on varsinaiset avajaiset. ITE-taide, mitä…
Menovinkkejä Ahvenanmaalle
Aloitin touko-kesäkuun vaihteen Ahvenanmaan reissun päiväkirjapostaukset makoisilla muistoilla. Kyseessä oli Matkailutoimittajien Killan jäsenmatka. Lyhyt aikahan se oli, minkä vietimme Ahvenanmaalla, muutama vaivainen päivä. Paljon kuitenkin ehdimme kokea. Eloa Bomarsundin linnakeraunioilla Kun edellisen vierailuni aikaan seisoimme Bomarsundin linnakeraunioilla, meille kerrottiin suunnitelmista Bomarsundin alueen suhteen. Oli tulossa vierailukeskus, jonka hienouksia maalailtiin, mitä kaikkea se toisikaan matkailijoille! Hienoa…
Ahvenanmaan makumatkalla axgan on se juttu!
Käväisimme Ahvenanmaalla touko-kesäkuun vaihteessa. Silloin moni matkailukohde oli vasta valmistautumassa sesonkiin. Nyt sesonki on Ahvenanmaalla jo huipussaan. Seuraavana muutamia maistuvia vinkkejä sinne päin suuntaaville. Matkailutoimittajien Kilta järjesti reissun. Yleensä nämä järjestelyt tehdään kiltalaisten voimin ja tällä kertaa suurkiitos kuuluu Tero Pajukalliolle, joka kutoi kokoon monipuolisen ohjelman. Visit Ålandin edustaja opasti paikan päällä. Ahvenanmaahan kuuluu noin…
Maistuvaa Somerolla
Visit Someron kutsumana tutustuimme muutamaan ravintolaan ja kahvilaan Somerolla. Tuhtia ruokaa Jussin Baarin lounaspöydässä Jussin Baari on perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1961. Siellä saa takuuvarmasti vatsansa täyteen. Siitä pitää huolen tuhti lounaspöytä. Yrittäjä Katri Alanko: ”Jokaiselle pitäisi löytyä jotakin. Erityisesti isä Antti oli tarkka siitä.” Seinällä taulussa Katri on isänsä Antti Vaseliuksen kanssa….
Kummajaisia kahvittelun lomassa – Somero
Kaksi vuotta sitten, kun kävin Norsukahvilassa, norsuja oli noin 850. Kahden vuoden aikana joukko on lisääntynyt. Tässä välissä Norsukahvilan yrittäjä Olla-Riitta Mäkelä sai yhteydenoton syöpäsairaalta norsujen keräilijältä. Hän ei aivan tajunnut mitä tuli luvanneeksi, kun keräilijä kysyi, saisivatko hänen keräilemänsä norsut Olla-Riitan luota uuden kodin, kun hänestä aika jättää. Niin sitten tapahtui, perikunnalta tuli soitto…
Shoppailemassa Somerolla
Visit Someron mediamatkan sisältöön kuului myös tutustuminen ostosmahdollisuuksiin. Viisi naista, yrittäjää ja viisi erilaista myymälää kolusimme. Kaikki olivat kivijalkakauppoja, toki osalla oli myös nettikauppatoimintaa. Mielenkiintoisia yrittäjätarinoita saimme kuulla. Pellavaenkeli Someron kaupungin keskusta ei ole suurensuuri. Kaikki on kävelyetäisyydellä, mutta silti yrittäjä Rauni Nousiainen kokee, että hänen Pellavaenkeli -myymälänsä on vähän piilossa, syrjässä muista. Sieltä kuitenkin…