Kuten blogiani seuranneet tietävät, valitsen kirjoja luettavaksi tulossa olevan matkakohteen mukaan. Tämän Māris Bērziņšin Lyijyn maku -kirjan valinta liittyy edelliseen Latvian matkaani. Varailin kirjastosta kasapäitten Latviaa käsitteleviä kirjoja, osan niistä ehdin saada ja lukeakin, osa jäi jonon vuoksi tulematta ennen matkaa.
Nyt sitten pullahti tämä Māris Bērziņšin Lyijyn maku -teos lukemattomien lukemattomien kirjojen kasasta. Tässä välissä olen ehtinyt lukea useita sotia kuvaavia kirjoja – niin paljon, että ehdin jo kaivata jotain kevyempää – ja ihmeissäni katselin tätä opusta, kun sen kirjaston varaushyllystä hain. ”Lyijyn maku” kirjan nimenä ja lisäksi vielä apeahko kansi! Tätä en olisi kirjaston hyllystä noukkinut ilman Latvia lukuprojektiani.
Monitulkintainen kirjan nimi
Kirjan nimeen on heti palattava. Luulin nimivalinnan auenneen itselleni, kun kirjan pääosassa oleva nuori mies, Matīss Birkens joutui tekemisiin huulipunan kanssa. Nuori mies kun oli, hän humputteli ja tietenkin etsiskeli omaa kultaa, sen minkä maalarin työltään ehti.
Huulipunassa oli lyijyn maku. Ammoisina aikoina lyijyä on käytetty huulipunissa vaalentavana ainesosana tai väriaineena. Lyijyn myrkyllisyys on ymmärretty vasta myöhemmin. Sitä myrkyllisyyttä Matiss pohti.
Mutta ei huulipuna ollut ainut lyijyn makuinen asia Matissin elämässä. Loppupuolella lyijyn maulle paljastuu toinenkin merkitys. Kirjan siältävien monien raakojen kohtausten joukossa on: ”Äkkiä tunnen töytäisyn takaraivolla. Leukaluu ei ole täysin parantunut, se voihkaisee, ja suuhun nousee lyijyn maku.”
Kuten edellä kerrotusta voi aavistella teos kuvaa lukijaa armahtamatta vuosien 1939–1941 myllerrystä Latviassa. Riiassa asuva Matiss yrittää elää elämäänsä, ja kamppailee itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kirjassa kerrotaan pienten ihmisten kohtaloiden avulla neuvostomiehityksen kauhun ajoista, vainoista, kyydityksistä Siperiaan ja natsesista ja juutalaisiin kohdistuvasta tuhosta ja selviytymisestä sekavissa, koko ajan muuttuvissa olosuhteissa. Lyijyn makuista kaikki tyynni!
Kohdin kirja vaikuttaa aivan kuin Māris Bērziņš kertoisi omasta elämästään, niin uskottavasti hän kuvaa aikaa, mutta omaa elämää se ei voi olla, sillä Māris Bērziņš on syntynyt vasta vuonna 1962.
Kaiken kaikkiaan, vaikka teos on rankkaa luettavaa, sen lukeminen kannatti. Lyijyn maku lisäsi ja syvensi käsitystäni Latvian historian tapahtumista.
Māris Bērziņš: Lyijyn maku , suomennos Hilkka Koskela
Kyllähän tuo on ollut todella kovaa aikaa, niin Latviassa kuin monessa muussakin Euroopan maassa. Nykymaailma menee myös koko ajan hullumpaan suuntaan, täytyy toivoa, että tähän tulisi nyt muutos ihan toden teolla.
Kiitos kommentista, Mikko! Varmasti kaikki jakavat toiveen, että nykymaailmassa järkiinnyttäsiin.