Itä-Virumaan matkailuverkoston järjestämän Itä-Viroon suuntautuvan lehdistömatkan 2 päivä vei toisenlaisiin maisemiin. Narvassa Euroopan ulkoraja näkyy, Kreenholmin tehdasalueella kokee menneen teollisuuden mittakaavan ja Sillamäessä jäänteitä neuvostoarkkitehtuurista. Käväistiinpä pikaisesti georgialaisissa tunnelmissakin.
Julkisilla Narva-Jõesuusta voi matkata Narvaan bussin lisäksi myös junalla tai laivalla. Narvajoella liikennöi toukokuusta lokakuuhun Caroline-matkustaja-alus.
Meidän porukkamme matkasi kuitenkin tilausbussilla. Vaikka emme ole menossa EU:n ulkopuolelle, meitä kehotettiin kytkemään kännykän asetuksista mobiilidatan roaming-esto (verkkovierailun esto) päälle. Jos ei kännykkää tarvitse, pääsee helpommalla kun laittaa kännykän lentotilaan. Tämä siksi, ettei puhelin huomaamatta valitse Venäjän verkkoa, mikäli se kuuluu alueella paremmin kuin virolaiset verkot.
Narvaa lähestyessä huomaamme, että Narvajoen rannalla vuosikymmeniä ollut panssarivaunu on poissa. Siellä se kökötti vielä edellisellä reissullani. Matkanjohtajamme Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta kertoi, että panssarivaunu siirrettiin Viimsiin Viron sotamuseon halliin vuonna 2022 pian Venäjän Ukrainan hyökkäyssodan alun jälkeen.
Tästä voit lukea vuoden 2017 Narvan vierailustani
Narva – Euroopan rajalla jonotetaan pääsyä joen yli
Narvajoen rannalla ei tarvitse arvailla, missä raja kulkee. Se näkyy Ystävyyden sillan kupeesta alkavana kiemurtelevana jonona, joka johtaa kansainväliselle rajanylityspaikalle. Toisella puolella jokea on Venäjä, toisella EU.
Ystävyyden silta – niin kornilta kuin se nykypäivänä kuulostaakin – ylittää Narvajoen ja yhdistää Virossa sijaitsevan Narvan ja Venäjällä sijaitsevan Ivangorodin.
Narvan linna EU:n puolella ja vastapäinen Iivananlinna Venäjän puolella muodostavat poikkeuksellisen näkymän.
Narvan linna, Narvan museo
Narvan linna on uudistunut sitten viime käynnin. Oppaamme nuori Gleb, kertoi linnan läpikäyneen mittavan restauroinnin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Narvan museon tiloja on uusittu niin, että niissä on helpompi kulkea. Näyttelytkin on varustettu uudella tekniikalla, jonka avulla historiaa elävöitetään.
Narvan linnassa on aikoinaan ollut vankilaa myöten ”kaikki palvelut”. Linna vaurioitui pahasti toisen maailmansodan aikana ja restauroitiin myöhemmin museoksi.
Kreenholmin tehdas oli aikoinaan kokonainen kaupunki
Kreenholmin valtavan tehdashallin tunnelma on aavemainen. Pylväiden rytmittämässä hallissa rapistuneet seinät saavat vierailijan kaivamaan kameran esiin. Seinien repsottava maali ja hylätty olemus päästävät mielikuvituksen valloilleen.
Tämä 1800-luvun jättiläismäinen tekstiilitehdas Narvajoessa olevalla saarella oli joskus Euroopan suurin tekstiilitehdas. Tai oikeastaan se ei ollut vain tehdas, vaan kaupunki kaupungin sisällä. Tehdasalue sisälsi kaiken: sairaalat, koulut, asunnot ja muut palvelut.
Aikoinaan Kreenholmin tehdas työllisti tuhansia työntekijöitä. Luvut hieman vaihtelevat 12 000–16 000 työntekijään. Tuotanto päättyi vuonne 2010 ja Kreenholmista tuli teollisuusperinnön monumentti ja kulttuurikohde.
Kreenholmin tehdasalueelle pääsee vain oppaan kanssa. Narvan museo järjestää opastettuja yleisökierroksia. Jos kyse on suuremmasta ryhmästä, kannattaa kysellä yksityistä kierrosta.
Sillamäen salainen kaupunki
Ratkiriemukas, suomea puhuva opas Ivika Maitre aloitti Sillamäen esittelyn kuuluisan porrasnäkymän ylätasanteelta, josta lähdimme laskeutumaan kohti rantapromenadia.
Neuvostovallan aikana salassa pidetty Sillamäe avautui maailmalle vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua. Salassa pito liittyi uraanin rikastamiseen. Hyväpalkkainen työ uraanin parissa toi kaupunkilaisille vaurautta, mutta vaati myös veronsa terveydessä.
Portaiden yläpäässä ihailimme hetken näkymää. ”Vain yhdeksänkymmentä kilometriä Suomeen.”
Sillämäestä piti tulla Odessan kaltainen lomakohde. Ivika näyttää kuvia suunnitelmista. ”Palmupuitakin istutettiin, mutta ne eivät kestäneet talvea.”
Katukuvassa näkyy neuvostoajan eri kausien arkkitehtuuria, joista tunnetuin on Stalinin kauden rakennustyyli. Vierailumme aikaan kaupungissa oli hiljaista, vain vähän väkeä liikkeellä, ja tuntui kuin olisi kävellyt lavastetussa kaupungissa. Lavasteena Sillamäeä on käytettykin. Siellä on kuvattu Antti-Jussi Annilan ohjaama Ikitie. Elokuva perustuu Antti Tuurin romaaniin, joka kertoo 1930 luvun suomalaisista Neuvostoliitossa. Sillamäe sai esittää Petroskoita, juuri sen vuoksi, että kaupungissa on paljon stalinistista arkkitehtuuria.
Kävelymme päättyy rantapromenadiin, joka siisteine kävelyväylineen ja penkkeineen näyttää siltä kuin rantapromenadit missä tahansa muuallakin. Paitsi että maisemassa parin kilometrin päässä kohoavat tehtaan piiput muistuttavat Sillamäen historiasta. Nykyään tehdasalueella toimii NPM Silmet, joka tuottaa ja jalostaa harvinaisia maametalleja. Uraanin rikastaminen lopetettiin Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, mutta Sillamäessä on edelleen iso radioaktiivisten jätteiden varasto (“jäteallas”), joka sisältää 12 miljoonaa tonnia uraanin käsittelyn jätettä. Alue kunnostettiin ja suljettiin 1990–2000 luvulla, ja sitä valvotaan edelleen ympäristöriskien takia. (Lähde: Uraanista kerrotaan Ecosilin sivuilla.)
Näitä ”MERI ALGAB SIIT” (Meri alkaa tästä) katumaalauksia on ympäri Viroa. Se on muistutus, että sadevedet viemäriverkostossa kulkeutuvat lopulta mereen. Kaivonkannet teksteineen pyrkivät lisämään ihmisten ympäristötietoisuutta.
Georgialaisiin tunnelmiin Jõhvissä
Vielä ennen paluuta laivalle saamme tutustau aidon georgialaisen keittiön antimiin. Mimino-ravintola on Jõhvin kaupungin laitamilla. Ruokaa oli runsain mitoin. Erilaisia grilliruokia, aivan ihanaa leipää ja ranskalaisia muistuttavia perunoita, joissa oli lähes lapsuuteni ranskalaisten maku. Joku pöytäseurueesta tiesi kertoa, että niissä olisi käytetty popcorn-voita. En ole ikinä kuullutkaan, mutta wau mikä maku.
