”Ei kukaan Italiassa syö kuudelta, paitsi sairaalassa. Ja turistit”, tokaisi respa Rooman hotellissa, kun kyselin ravintoloista.
Siinäpä se. Milloin illalliselle, kun on tottunut syömään kuuden aikoihin ja aloittamaan valmistautumisen iltapuulle niihin aikoihin, kun Italiassa syödään.
Assisissa ravintolat huokuivat tyhjyyttä, kun menimme illalliselle. Sain usein illallisseuraa naapuriresidenssin Susanista. Molemmat olimme tottuneet aikaisempiin illallisaikoihin ja pidättelimme seitsemään, puoli kahdeksaan asti ihan vaan ollaksemme samassa rytmissä assisilaisten kanssa. Usein myös ravintolat aukesivat seitsemän -kahdeksan aikoihin. Niin me sitten tälläkin aikataululla vain näimme muutamia paikallisia saapuvan ravintolaan juuri parahiksi, kun itse olimme lähdössä jo pois.
Ruokaa pieteetillä
Hauskaa oli myös havaita, kuinka intohimoisia italialaiset ovat ruoan suhteen. Ravintoloissa, kahviloissa, jäätelöbaareissa, siellä missä valmista ruokaa tarjoillaan, vaatimattomintakin suuhunpantavaa käsitellään kuin kallisarvoista, helposti särkyvää esinettä.
Residenssin hoitaja, Marina on käynyt Suomessa ja kun kyselin hänen kokemuksiaan, Suomen kuvailu alkoi ruuasta. Monilajinen ruokakuvaus sisälsi ällistyttävän paljon ruokien nimiä ja hänen käynnistään Suomessa oli kulunut jo kuusi vuotta.
Kattausmaksu ravintolassa tulee aina
Ravintolassa kattausmaksu on pari kolme euroa, se tulee aina. Paitsi kahvioissa, joissa hinnat usein eritellään sen mukaan, syökö tiskillä vai tarjoillaanko pöytään. Yleensä kattausmaksuun kuuluu leipä, muttei aina. Oliiviöljyä saa nykyään kysellä.
Muutoin hinnat ovat kohtuullisia Suomen hintoihin verrattuna. Sinkkulisä tulee kyllä viiniin, kuten niin usein saa kokea maailmalla näistä yksinmatkaavan lisistä. Annokset näyttivät useimmiten olevan lasillinen tai karahvi.
Ensimmäisenä iltana Osteria Pollo della Mesa -ravintolassa tarjoilija suositteli pikkukarahvia, sillä se maksoi vain muutaman euron enemmän kuin lasillinen. Lasillinen ensimmäisen illan huumassa, tuntui niukalta, niinpä karahvi laskeutui pöytääni. Kaduin kyllä seuraavana aamuna.
Myöhemmin – olin jo ehtinyt Roomaan – viisastuin tässäkin asiassa. Tarjoilijan kanssa, kun näitä senttilitroja pohdin, kävi ilmi, että Italiassa viininkin voi viedä mennessään. Kannattaa tilata pikkupullo ja ottaa dogibägi.
Dogibägiä käytin muutenkin usein. Olen aika pieniruokainen ja monesti annoskoko on minulle liian suuri. Liika ruoka mukaan, mikäli on jääkaappi käytössä, kuten residenssissä oli, siitä syntyy seuraavan päivän lounas. Ja säästöä, joka on tervetullut pitkään ulkomailla oleskellessa. Ympäristö kiittää, ei hukkaruokaa.
Tässä muutamia ravintoloita, joissa ruokailin Assisissa
Kaikki ravintolakokemukset olivat hyviä, en osaa sanoa mikä olisi ylitse muiden.
Laskut näyttivät jääneen alle kolmenkympin, paitsi Michelin-oppaaseen yltäneessä ravintolassa. Tuolla rahalla sain pääruoan viinin kera.
Toki kun pidemmästä residenssiajasta on kyse, täytyy välillä itsekin tehdä ruokaa. Kerran päivässä oli kuitenkin syötävä kunnolla. Yleensä valmistin lounaaksi salaattia tai söin edellisen illallisen tähteet. Ravintoloissa on ihan kaikkialla pakkausmateriaaleja dogibägejä varten.
Niin ja sitten se maksaminen. Kortilla maksetaan yleisesti. Ja jos laskua tarvitsee eritellä useamman kesken, mennään kassalle ja kerrotaan mitä söit ja joit. Niin helppoa se on nykyään.
Pizzeria Andrea – pikaruokaa
Tämä pikaruokaa tarjoava Pizzeria Andrea sijaitsi residenssin lähellä. Sieltä tuli haettua muutama kerta palapitsaa.
Pizza Al Taglio eli pizzapaloja myydään varmaan kaikkialla Italiassa.
Torta Al Testo on umbrilainen perinneleipä. Yksinkertaisista aineksista tehty taikina, joka paistetaan Testo-levyllä.
Osteria Pozzo Della Mensa
Avauskuvan seinätaulu on Osteria Pozzo Della Mensasta.
Taulussa sanotaan vapaasti kääntäen, että viinin ihanuus on siinä, että parin tunnin päästä omat ongelmasi ovat muiden. ( Pedro Ruis) Toinen teksti kertoo, että vedenjuojilla on salaisuus. (Ch. Baude Laire)
Ristorante Il Duomo
Cafe Mona Lisa
Sunnuntaina iltapäivällä näytti porukka olevan liikkeellä. Keskusaukion ravintoloissakin kävi vilske.
Arvelin, että lounas on hyvä vaihtoehto. Käväisimme keitolla Cafe Mona Lisassa.
Da Nonna Erminio
Da Nonna Erminion ovenpieli oli tarroitettu monen vuoden Michelin-maininnoilla.
Hyvän ruoan ravintolassa lisäksi pystyi katselemaan, kuinka ruoka valmistui avotuliuunissa.
Lammastahan sitä oli kokeiltava, kun se kuulemma on paikan erikoisuus. Lammas, salaatti ja viini 31,50. Ei paha.
Ristorante Pizzeria La Lanterna
Pizza blanco – valkoinen pitsa oli minulle uutta. Se on siis pitsa ilman tomaattikastiketta. Varmaan sellainen on tuttu ihmisille, jotka eivät voi syödä tomaattia tai eivät pidä niistä, mutta minä voin ja pidän.
Tomaattikastikkeen oikeaoppinen keittäminen kuuluu – yllättävää kyllä – minun kokkaustaitoihini. Tätä oikeaoppisuutta en lähtisi kuitenkaan ruotimaan italialaisten kanssa, sillä takuuvarmasti joku mamma italiana esittelisi omansa, sen oikeaoppisen.
Lanternassa pitsat olivat valtavia. Puolikas Diavolaa lähti mukaan seuraavaksi päiväksi.
Ravintola Nonna Nini
Jäätelöbaarit
Sitten se jäätelö!
Ensimmäisen viikon olin niin viluissani, että jäätelö ei tullut kyseeseen. Toisena viikkona söin senkin edestä.
Italiassa parasta: kunnon illallisen jälkeen jäätelöbaariin jälkkärille. Pieni tötterö, johon saa kaksi makua, kahdesta neljään euroa. Tarjonnassa on kuulemma eroa, joissain jäätelöbaareissa lisätään jäätelöön ilmavuutta keinotekoisesti, toisissa taas saa aitoa kotitekoista.
Kaikkein eniten pidin jäätelöbaarista, joka oli vastapäätä Santa Chiaran (Pyhän Klaaran) kirkkoa.
Susan kiitteli vuolaasti, aina ja kaikkialla, pienimmästäkin asiasta: ”Thank you so much” ja useimmiten lisäsi vielä kehut saamastaan. Joskus se herätti peiteltyä hilpeyttä. Kirposipa suomalaistyypillinen vähättely italialaiselta myyjältä eräässä baarissa. Susan kiitteli ties monetta kertaa: ”Your cappucino is so good. I love it”. Myyjä katseli hämmentyneenä alaspäin ja mumisi jotain, että se nyt on vain tavallinen cappuccino.
Puolivalmista vihanneskaupasta
Puolivalmista kotiin tai residenssiin. Näytti olevan menekkiä näillä valmiiksi pilkotulla minerstronekeiton aineksilla. Kerrot vaan kuinka monta ettoa (yksi etto on sata gramaa) otat.
Lue myös muut Assisia ja residenssioleskeluani koskevat jutut.
Tykkään Italiasta kovasti, mutta ravintoloiden aukioloajat kyllä tuottavat harmaita hiuksia. Aukeavat turistin näkökulmasta ja omaan reissurytmiin peilaten illallista varten muutaman tunnin liian myöhään.
Kiitos Mikko! Samoilla linjoilla, liian myöhään reissurytmiin nähden pääsee syömään paikallisten aikaan. Turistin elämä on rankkaa 🙂 aamulla pitää lähteä liikenteeseen aikaisin, jotta ehtii seuraavaan paikkaan. Erityisesti vaellusreissuilla Espanjassa tämä tulee eteen. Nälkä kurnii tuntikausia ennenkuin ravintolat aukeavat. Pikkupaikkakunnilla yleensä ei oli kuin yksi tai muutama ravintola ja kaikissa sama juttu.