Siitä on jo lähes viisikymmentä vuotta (kyllä!) kun viimeksi olen ollut Perugiassa. Silloin tuli tutuksi Perugian ulkomaalaisille suunnattu yliopisto. Pakkohan oli käydä katsomassa, onko vielä voimissaan.
Ja olihan se.
Aivan samalla tavalla kuin silloin vuonna 1975 opiskelijat käyskentelivät tuossa palatsimaisessa rakennuksessa. Paljon en muista, mutta jonkinlainen mielikuva on jäänyt perhosista vatsan pohjassa, kun asetuin ilmoittautumisjonoon ensimmäisenä aamuna.
Asuin pensionaatissa jossain lähistöllä, ruokailin opiskelijoille edullisessa Mensassa ja vapautin itseni opinnoista pitkän viikonlopun ajoiksi. Sain kuitenkin diplomin kuukauden opinnoista.
Yliopisto – Università per Stranieri di Perugia – oli erikoistunut kielen ja kulttuurin opettamiseen. Ja on yhä.
Mallien ohjaajan opissa yliopistolla
Hassu sattuma! Vaeltelin kampuksella, kurkkailin saleihin ja yritin herätellä muistojani. Varsin hämäriä olivat. Ehdin jo mennä ulos ja kohti kaupunkia, kun älysin, että täytyyhän minun ottaa selfie yliopistolla.
Selfien ottaminen ja yleensäkin kuvattavana oleminen ei ole vahvimpia puoliani. Kun olin takaisin yliopiston valtavissa saleissa, haeskelin ikuistettavaa tilaa, valoa ja sopivaa kuvakulmaa. Paikalle osui italiaa aluksi puhuva nainen. Ehdin jo säikähtää, että hän puuttuu kuvaamiseeni, mutta hän haluksikin auttaa.
Kävi ilmi, että hän on entinen malli ja nykyinen mallien ohjaaja, Marjolein Aurora. Hänellä on ollut reilut kymmenen vuotta mallitoimisto Innocence Models Amsterdamissa, mutta haluaa laajentaa Milanoon. Sen vuoksi hän on tullut opiskelemaan italiaa Perugiaan.
En tiedä minkälaisena haasteena hän minut näki. Vaatetukseni ei ollut kovin kuvauksellista. Päälläni oli lähes kaikki Suomesta mukaan ottamani vaatteet, sillä kylmyys on yllättänyt tällä reissulla.
Mutta kohta olimme kuvaustouhuissa.
Ensimmäiseksi ”dead hands”, kuolleet kädet. Ei roikoteta, vaan asetellaan kauniisti. Selkä suoraksi. Olkapäät taakse. Pikkuisen haaraa jalkoihin, toinen jalka hieman eteen. Marjolein oli aivan innoissaan!
Seuraavaksi minun pitäisi ottaa erilaisia asuja mukaan ja vaihdella niitä wc:ssä ja kuvata eri tiloissa. Seuraavan Italian vierailun projekti!
Yhdellä asialla on taipumus johtaa toiseen, sen olen nähnyt jo ennenkin. Meillä juttua riitti, yrittäjyydestä, italialaisuudesta ja vaikka mistä. Hän pyysi minut kahville. Tällä kertaa en sanonut ei. Erityisesti kun ”More espresso, less depresso”.
”Sciopero” – lakko haastaa paluumatkalla
Minulla on paljon kerrottava Perugiasta ja Assisista, jossa olen asustelut muutaman viikon. Mutta junassa tänne Perugiaan tullessani korviini kantautui ikävä sana ”sciopero” – lakko. Siihen sanaan olen tutustunut useiden Italian vierailujen aikana. Mieleen painuvin oli häämatkalla, joka suuntautui Napoliin, Rooman ja Caprille. Silloin Napoli täyttyi roskista, kun ole meneillään sen alan lakko. Siitä on jo aikaa, minusta on jo ehtinyt tulla jo leskikin, mutta lakot tuntuvan olevan arkipäivää Italiassa.
Kestää varmaan jonkin aikaa, ennen kuin postailen lisää, sillä nyt lakko koskee junaliikennettä juuri sinä päivänä kun minun pitäisi päästä Roomaan. Onneksi varasin muutaman päivän siirtymäaikaa.
Seuraa somessa
Facessa ja Instassa kyllä tulee tarinoita, niitä 24 tunnin esillä olevia.
Aiemmat Assisin kirjoittajaresidenssin postaukset voit lukea tästä.
Tässä muutamia kuvia Perugian yliopistolta – siis siitä, jossa kursseja ulkomaalaisille on järjestetty jo sata vuotta. (Muistini mukaan)
Lue myös muut Assisia ja residenssioleskeluani koskevat jutut.
Heh, eipä tuo Marjolein pikakurssi valokuvamallina paljoa tuon kuvauksen perusteella tunnu eroavan siitä, mitä tuo on aina Marikan kanssa 🙂 Italiassa tosiaan lakkoja taitaa olla varsin usein, mutta joskus kyllä tuntuu, että on niitä täällä Suomessakin…
Kiitos kommentistasi! Olet tainnut päästä henkilökuvaamaan paljon. Seuraavalla reissulla, milloin sitten lieneekään, Marika voisi varmaan pitää minulle jatkokurssin. Meillä oli niin lystiä Marjolein kanssa. Niin, nämä lakot sotkevat aika paljon olivat ne sitten Suomessa tai Italiassa tai missä tahansa. Vieläkään ei ole selvyyttä pääseekö junalla Assista Roomaan. Ehkä – magari sanovat paikalliset – huomenna.