Viime viikon Latvian vierailun kohokohtia olivat elämykset maanpinnan yläpuolella. Vaijeriliuku Gauja-joen maisemissa Siguldassa ja lentäminen ulkotuulitunnelissa. Näissä kahdessa jalat eivät saaneet kosketusta mihinkään pintaan, mikä on minulle ollut vaikeaa, jopa hiihtohississä. Haluan tuntea jotain jalkojen alla, mieluiten maata. Eräänlaista korkean paikan kammoa – pelkoa elämän hallinnasta, niin sanovat. Mutta tuostakin, kuten monesta muustakin pelosta, olen opetellut eroon.
Tämän reissun järjesti jäsenilleen Matkailutoimittajien Kilta yhteistyössä LIAA:n kanssa. LIIA on lyhennys Investment and Development Agency of Latviasta, jonka osana toimii matkailua edistävä Latvia Travel. Reissun tavoitteena oli tehdä tunnetuksi Latvian matkailukohteita ja elämyksiä.
Vaijerin varassa Gauja-joen laaksossa
Zērglis-vaijeriliuku oli hieno elämys, kun ensijärkytyksestä pääsin. Lähtöhetken ehti tallentamaan LIAA:n Inguna Žīgure.
Sen jälkeen mentiin 60 kilometrin tuntivauhdilla kohti Gauja-jokea. Valittavissa olisi ollut myös sadan kilometrin tuntivauhti, mutta kun halusin ehtiä näkemään ja videoimaan, niin valitsin tämän hitaamman vauhdin.
Kaiken kaikkiaan liuku kesti kahdeksan minuuttia. Ensin pähkäilin, että olisiko sata kilometriä tunnissa parempi, sillä arvelin hitaan liu’un olevan piinaava. Ja voi kauheus, jos jäisi killumaan ilmaan jostain syystä. Siinä ehtii miettiä monenlaista. Näin tapahtuu esimerkiksi Linnanmäellä maailmanpyörässä, kun porukkaa otetaan kyytiin alhaalla.
Jouduimme kyllä odottamaan ilmassa. Vaijeriliuku nimittäin päättyi noin puolessa välissä vaijeriradan lähtö- ja pääteasemaa, koska jäimme odottamaan köysiratavaunua, joka lähetettiin vaijeriradan toisesta päästä. Se työnsi vaijeriliukulaitteen takaisin lähtöpaikkaan.
Ihmeellistä kyllä vaunun odottaminen yläilmoissa ei tuntunutkaan pahalta, oikeastaan oli aika mukavaa katsella maisemia rauhassa. Mutta köysiratavaunun ja vaijeriliukulaitteen kohtaaminen sai kyllä uuden huudon aikaan. Kohdatessaan liukulaitteeni, vaunu täräytti sitä sen verran, että luulin liukuvani pois koko hökötyksestä. No, totta kai olivat kiinnittäneet minut erilaisilla turvaköysillä. Samoin kuin videointilaitteen. Se oli remmillä kiinni käsivarressani.
Kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Ehkäpä juuri jännittävyyden vuoksi. Voisin kyllä mennä uudestaan. Se kertoo jo jotain.
Jännitän yleensä jo hiihtokeskuksista tutuilla köysiradoilla. Liun jälkeen ajoimme koko porukka vielä köysiratavaunussa. Tällä kertaa se tuntui lällärikamalta.
Aerodium-tuulitunnelissa
Jalat pääsivät ilmaan myös Aerodium-tuulitunnelissa Siguldassa. Huvitarkoituksiin tarkoitetut tuulitunnelit saivat alkunsa Kanadasta vuonn 1979, jonka jälkeen niitä on levinnyt ympäri maailmaa. Suomessakin on kaksi: Pyhtäällä ja Helsingissä Kauppakeskus Redissä. Ne molemmat ovat sisätuulitunneleita.
Siguldan Aerodium tuulitunneli sijaitsee ulkoilmassa. Tuulitunneli ei muistuta tunnelia, vaan pikemminkin seinäverkoltaan tavallista korkeampaa trampoliiniverkkoa. Vaikka yläpuolella ei ole verkkoa, ei sieltä lennä taivaan tuulii. Kokematonta ei laiteta yksikseen lentelemään, vaan ohjaaja on mukana. Hän tarttuu kyllä kiinni, jos menossa väärään suuntaan.
Jännittävää oli tuulitunnelissa liihotteleminenkin.
Ennen tuulitunneliin siirtymistä katsottiin video ja saatiin ohjeet. Sitten haettiin palveluun kuuluvat, sopivat varusteet: kypärä päähän, haalari päälle, korvatulpat korviin. Silmälasit kehotettiin jättämään pois, mikä tietysti hieman harmittavaa likinäköiselle. Näytti kyllä siltä, että yhdellä retkueestamme oli rillit päässä lentäessä.
Tuulitunnelissa ohjaaja auttoi ilmavirran päälle. Mutta ei se vallan helppoa ollut päästä ilmaan. Opastuksen neljä käsimerkkiä ehti unohtua ennen lentoa, huoooh. Ohjaajan sinnikkään työn tuloksena Mummo killui lopulta ilmassa. Metreistä en tiedä, mutta hauskaa oli!
Jalat lattiapinnassa mutta korkeuksissa
Kovin korkealle ei Latviassa voi kohota, sillä Latvian korkein kohta on 300 metriä meren pinnasta.
Jos arvostat sitä, että jalat pysyvät lattialla, mutta pääset ihailemaan maisemia korkealta, tässä pari vinkkiä.
Siguldan köysirata vaunusta käsin
Jo aiemmin mainitsin vaijeriliun yhteydessä Siguldan köysiradan. Vaijeriliun näkymät voi kokea myös vaunusta. Sieltä käsin voi ihailla Gauja-jokea laaksoineen jalat lattialla, vaikka koko seurueen voimin.
Riiassa Radisson Blue -hotellin 26. kerroksen näköalapaikka
Matkalla Riian lentokentältä Siguldaan pysähdyimme Radisson Blue -hotellissa. Siellä meille esiteltiin Latvian matkailukohteita ja lopuksi piipahdimme hotellin 26. kerroksessa. Tarjolla oli vain pieni ikkunanäkymä, sillä näköalaravintola avasi ovensa vasta kello 15. Jos mielii katsomaan maisemia, kannattaa tsekata aukioloajat.
Cēsisin keskiaikainen linna ja museo
Cēsisissä sijaitsevan Siguldan Liivinmaan ritarikunnan linnan raunioiden yhteydessä olevan museon ties kuinka monennen kerroksen ulkotasanteelta on avarat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin. Kiipeämistä sinne oli, samoin kuin itse linnan puolella vaellellessa rappusia riitti.
Linnassa etenimme kynttilälyhtyjen valossa välillä varsin kapeissa portaikoissa.
Matkalla ylös oli monenlaista katsottavaa, muun muassa videoesitys linnan vaiheista aina vuodesta 1207 nykypäivään. Oli kiva nähdä nämä vaiheet, etenkin kun tarina jatkui kännykkäaikaan asti.
Erityisesti tuo tuulitunneli oli kyllä ainutlaatuinen kokemus. Täytyy kyllä ilman muuta päästä joskus kokeilemaan uudestaan, vaikka sitten Redissa. Muutenkin oli kyllä oikein mukava reissu, ja itselleni ensimmäinen kerta Latviassa. Todella positiivinen kuva jäi maasta.
Kiitos kommentistasi! Tuulitunnelissa olin kyllä lennellyt aiemmin, mutten tuon mallisessa. Vaijeriliuku oli jännittävä ja olen tyytyväinen kun valitsin makuuasennon. Se oli varmaan jännempi vaihtoehto. Tuli muutenkin paljon kaikkea uutta. Kiva reissu.