Reissun tarkoitus oli käydä Tanskassa sukuloimassa ja kokeilla, miten sieltä pääsee maata pitkin takaisin Suomeen. Kyllä monesti matkalla huokaisin, että kaikkeen sitä ryhtyykin. Utelias mieli.
Kahden viikon aikana sain kattavan katsauksen matkalippujen tilauskäytäntöjä ja kännyn täyteen erilaisia sovelluksia. Nykyään ihmisiä ei ole missään palvelupisteissä. Matkakeskusten lippuluukut ja infopisteet ammottavat tyhjinä, kaikki tulee etsiä netistä.
Mennessä lensin Kööpenhaminaan, josta jatkoin junalla Jyllantiin sukulaisvierailulle. Vierailujen välillä laukku keveni, kun jakelin mämmimaltaat, hernepussit sun muut tuliaiset.
Kun sukulaisvierailut oli tehty, lähdin Tanskan Viborgista busseilla ja junilla kohti Suomea.
Viborgista bussilla
Ensin Viborgista Frederikshavniin. Se sujui kätevästi bussilla. Vaihto Aalborgissa.
Frederikshavnissa vietin yhden yön. Toisenkin olisin viettänyt, mutta jalkapallotapahtuma täytti hotellit. Sama tilanne oli Göteborgissa. Tuli äkkilähtö.
Frederikshavnista laivalla
Frederikshavnista matkasin Stena Linen laivalla Göteborgiin, jossa siis ei ollut sijaa majatalossa.
Aiemmassa postauksessani kerroinkin jo siitä, että luulin Göteborgin satamasta lähtevän junia. Ei lähtenyt ja muutenkin koko sataman seutu oli yhtä rakennustyömaata. Junat lähtevät Göteborgin keskusrautatieasemalta.
Göteborgista junalla
Ja niin siinä kävi, että sillä välin, kun Joe Biden liihotteli Suomen ilmatilassa päämääränään Helsinki, Mummo jyskytti junilla kohti Huskvarnaa. Se oli ensimmäinen välietappi Ruotsin puolella. Sinne pääsi Göteborgista yhdellä junanvaihdolla, Fallköpingissä. Hotellikin järjestyi.
Myöhemmin huomasin, miten monimutkaisesti matkasin, ja varmaan myös kalliisti. Olisi kannattanut ottaa jokin halpisbussi esimerkiksi Bus4you Göteborgista Jönköpingiin ja jatkaa sieltä paikallisbussilla seitsemän kilometrin päässä olevaan Huskvarnaan, jossa bussi pysähtyi hotellin eteen.
Huskvarnasta halpisbussilla
Sen sijaan ajoissa huomasin, että Huskvarnasta Tukholmaan juna monine vaihtoineen olisi maksanut noin 900 SEK. Bussilla pääsin 229 SEK:llä.
Tuntuu, että bussiyhteydet toimivat Ruotsissa paremmin kuin junat. Niin sanoivat paikalliset Tanskassakin.
Tukholmasta lentokoneella
Tanskan Viborgista Tukholmaan pääsin varsinaisen – toki hataran – maata pitkin suunnitelmani mukaan, mutta sitten luovutin. Kyllä se vaan niin on, että pussinpohjalla me suomalaiset olemme. Vielä olisi yö pitänyt viettää laivalla. Koska olin myöhään liikkeellä varauksen suhteen, Tukholmasta Helsinkiin laivalippujen hinnat ylittivät reippaasti budjettini.
Niinpä päädyin lentämään Helsinkiin. Finski muutti matkatavarakäytäntöjä kesäkuussa ja joku kaveri postaili Facebookissa maksamistaan lisämaksuista. Olen tottunut käsimatkatavaramatkustaja, mutta tiukalta kahdeksan kiloa tuntui. Kamerat ja objektiivit piti laittaa taskuihin.
Arlandan lentokentälle kalliisti
On muuten kovat hinnat Tukholman keskustasta Arlandaan, jos töytäisee ensimmäiseen mahdolliseen kulkuvälineeseen. Vähintään 26 egeä suuntaansa junalla. Flixbusilla pääsee kympillä, tai vieläkin vähemmällä, jos varaa ajoissa.

Hotellit
Hotellien suhteen olen vähään tyytyväinen. Riittää kun on oma huone, kylppäri, sänky ja lakanat. Tyyny minulla on omasta takaa, sillä olen totuttanut itseni muotoiltuun tyynyyn. Muuhun, vaikka minkälaisia paremmissa hotelleissa on tarjolla, pääni ei taivu. Jouduin hankkimaan varsinaisesta tyynystäni matkamallin, joka on tottavie nähnyt maailmaa.
Aamiaisenkaan ei tarvitse olla ylitsevuotava, pelkistetympikin riittää. Vitamiinit tervetulleita.
Työmatkoilla en kaipaa vaihtelua hotellihuoneissa. Jossain määrin ymmärrän liikematkailijan ketjuhotellivalinnat, joissa tuttuus tulee ketjun mukana. Helpot suihkut, mutkaton valaisu, riittävästi pistokkeita työvälineiden lataamiseen. Siinä on se, mitä tarvitsee.
Tavarat löytyvät helpommin niukasti kalustetusta ja sisustetusta, vaaleasävyisestä huoneesta. Tummaan pintaan häviää niin kamerat kuin kännykätkin. Kylpyläosastosta ei ole iloa, jos työ kutsuu aikaisin ja pitää otteessaan iltamyöhään.
Kun on kiire paikasta toiseen, askeettisuus on valttia, mutta lomalla arvostan nättejä yksityiskohtia interiöörissä.
Käyttökelpoisia sovelluksia ja nettisivuja
Satamäärin sovelluksia jo valmiina kännyssä, mutta tällä reissulla ne vaan lisääntyivät. Maata pitkin menossani vastassa oli koodeja, lukkoja, kokonaan tai puoliksi miehittämättömiä hotelleja. Ja sitten näitä sovelluksia.
Midttrafik.dk Tanskassa hyvä apuväline, josta tilasin bussiliput Viborg – Aalborg – Frederikshavn 212 DKK /10.7.2023
Omio.fi Euroopan yhteyksiä
LUX-Express Tätäkin vilkaisin, kun mietin paluuta Baltian kautta
DSB.dk Tanskan junayhteydet
Arriva.dk junia ja busseja
Länstrafiken Jönköpings Län kulkuyhteyksiä
SJ Ruotsin rautatiet
bus4you busseja – ostin lipun Jönköping-Stockholm 229 SEK 14.7.2023
Flixbus kansainvälinen, kohta aloittaa kuulemma liikennöinnin Suomessakin – Ostin lipun Tukholman keskustasta Arlandaan 10 EUR. Se on huomattavasti halvempi kuin muut tarjokkaat. Hyvä kyyti.
Katso myös aiempia postauksiani
Blogipostauksia reissun varrelta löytyy 2.7.-29.7.2023. Niissä yksityiskohtaisempaa tarinaa. Kaiken kaikkiaan reissussa olin kaksi viikkoa. Osa päiväkirjoista on julkaistu reissun jälkeen.
Joo, varsin monta erillistä pätkää tuli, ei siis ilmeisesti ihan yksinkertaisesti maatapitkin matkustaminen Suomeen ole. Tuli taannoin itse matkustettua maatapitkin julkisilla Vancouverista Seattleen, ei ollut ihan helppoa sekään.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt tehdä toisin. Suunnitella etukäteen, ottaa selville onko tapahtumia, hankkia tietoa kulkuneuvoista ja ladata sopivia sovelluksia. Hyvä olisi myös matkustaa varsinaisen sesongin ulkopuolella, kuten yleensä teenkin, nyt se vain ei ollut mahdollista. Pahimmin yllätti ne jalkapallokisat. No, osoittaa vaan että Mummokin oppii 🙂