Kolmannen pussin sisältä löytyy miete: ”Jokainen ympäristönvaihto tuottaa iloa.” (Seneca) Miete löytyi Kariston kustantamasta kirjasta Ilo: Pieniä viisaita ajatuksia ilosta. Kirja on ollut hyllyssäni vuosikausia, ellei peräti vuosikymmeniä, ja aina silloin tällöin palaan siihen, kun ilo on kateissa.
Eilen ei ilo ollut kateissa, kun vietimme matkailutoimittajien pikkujoulua Tallink Siljan Megastarilla ja Tallinnassa. Meidän piti päästä uuteen MyStar -laivaan, mutta jokin potkurilaakereiden tekniikkaan liittyvä probleemi esti laivan seilaamisen. Näimme vain kuvia.
Uutuuslaiva MyStar
Viestintäjohtaja Marika Nöjd esitteli MyStarin hienouksia diaesityksessään ja vastaili kysymyksiimme. Varmaan eniten kysymyksiä tuli kuuden hengen Platinum Loungesta, jossa voi viettää luksuskaksituntisen 500 eurolla. Siis per henkilö. Ei taida ihan Mummon budjetilla hoitua, mutta ihmiset ovat valmiita maksamaan milloin mistäkin luksuksesta, miksei sitten tällaisestakin. Nähtäväksi jää, sillä linjalla oli Marikakin. Vaikea arvioida, kun vastaavaa ei ole ollut tarjolla.
Ympäristönvaihto tuottaa iloa
Yksi matkustamisen syy on halu saada vaihtelua, vaihtaa toisiin maisemiin. Ympäristönvaihto. En ole kolmeen vuoteen käynyt Tallinnassa. Reissu toi moninkertaista iloa: sain keskustella kollegoiden kanssa ja viettää päivän Tallinnassa. Yhteiset hurvittelut ovat olleet vähissä viime vuosina. Ja sen huomaa, sillä kalenteri pursuaa pikkujouluja. Mites siellä telkkarissa toistetaankaan ”patoutunutta” sitä ja tätä. Olisiko tämä nyt sitten patoutunutta pikkujouluiloa.


Tästä linkistä voit lukea mitä mietteitä samasta mietelauseesta oli toissa vuonna.
Tuosta mietteestä en ihan täysin ole samaa mieltä. Ajattelen, että jokainen ympäristönvaihto ei kyllä tuota iloa. Toki moni niin tekee ja varmasti yksi syy matkustamiseen on se. Aina se ei kuitenkaan mielestäni tuota iloa.
Kiitos Mikko! Jouduin itsekin pohtimaan tuota uudestaan. Useimmiten kyllä iloitsen ympäristönvaihdosta, sillä tykkään kaikesta uudesta. Mutta ei se tuota iloa, jos joutuu lähtemään kivasta paikasta. Mitähän se Seneca on tarkoittanut.