Tulevia mökkilomia ajatellen kokeilin tuorekasviksia valmiiksi kokattavassa muodossa. Sain näytepakkauksia Via Kasvimaan lanseeraustilaisuudessa. Pakkauksissa oli valmiiksi pilkottuja juureksia ja lupaus siitä, että keittiö ei muutu punajuurenpunaiseksi kaiken kuorimisen ja pilkkomisen seurauksena.
Punajuurikeitto Via Kasvimaan aineksista, lisukkeena kreikkalainen jugurtti
Lupaus pitikin paikkansa vielä punajuurikeittoainesten lilluessa kattilassa, mutta mutta…tehosurvinta eivät olleet huomioineet. Tehosurvin, sillä on varmaan joku oikea nimikin, on sauvamainen laite, jolla soseutin aikoinaan hampaattomalle vauvalle ruokaa.
Nyt kookkaassa kattilassani oli kolme desiä vettä, tilkka valkoviinietikkaa, neljä desiä kookosmaitoa ja sitten ne parille hengelle mitoitetut punajuurikeittoainekset. Ohjeena oli keittää 30–40 minuuttia kunnes juurekset olisivat kypsiä. Sen jälkeen keitto piti vielä soseuttaa. Huomattavan kauan yli tuon ajan keittelin, kunnes sain juureksista mielestäni al denteä. Sen jälkeen survaisin sauvasoseuttimen kattilaan. Ja pesin keittiön seinät. Olisivat ottaneet Mummon koekeittäjäksi sinne Kasviskonttorille, niin olisivat voineet kartoittaa kaikki kohdat riskianalyysissään.
Keitto maistui suussani hieman liian makealta, kuten kaikki muutkin kokeilemani Via Kasvimaan ateriakasvikset. Olen suolaisen ystävä. Asia korjaantui kuitenkin, kun otin keiton kylkeen kalkkunameetvurstileivän. Punajuurikeittoainespaketista syntynyt keitto riitti kahteen lounaaseen. Toisella kerralla lisäsin pinnalle reilun köntsän kreikkalaista jugurttia. Olin epähuomiossa ostanut 6 % jugurttia ja se maistuu hieman liian rasvaiselta aamutuimaan, mutta tämän keiton se kruunasi. Annokseni avauskuvassa. Samassa kuvassa myös Mummon Plantaasin tomaattisato lähes kokonaisuudessaan. Muutaman ehdin jo poimia ja syödä aiemmalla sadonkorjuukäynnillä.
Vähällä vaivalla valmista
Jos nyt mietin sitä vuokramökkikeittiötä ja niitä piilopaikkoja mistä keittiövälineitä yleensä pitää haeskella, niin kyllä helpottaa, kun kaikki on valmiiksi pilkottu. Lisäksi Via Kasvimaan pakkauksen kyljessä kerrotaan mitä muuta valmistamiseen tarvitaan. Siitä vaan kaupassa keräilemään tai nettikaupasta klikkailemaan.
Yhden pakkauksen hinnan kerrottiin olevan neljän viiden euron välillä. Punajuurikeittoaineksia pakkauksessa oli 480 g eli kilohintaa juureksille kyllä tulee. Mutta toisaalta tiedän omalta kohdaltani mikä ponnistus se on, että saa ruokahävikin kuriin. Aina jää aineksia yli. Keittoon kuuluvista aineksista tähtianiksen kanssa ei ole ongelmia, se säilyy vaikka glögiin asti. Tuoreen timjamin voi kuivattaa, chilinkin. Lime ja valkosipuli, no joo, kunhan ostaisi kaikkia maltillisesti. Usein tulee ostettua liikaa, vaikka vain varuiksi. Ja jos siellä mökillä ollaan, niin viitsiikö ylimääräisiä kotiin mukaan ottaa.
Ratatouillea kokeilen seuraavaksi, jos sitä löytyy lähistön kaupoista. S-Ryhmän kaupoista hevi-osastoilta pitäisi löytyä, näin aluksi.
O-ouuu….toivottavasti sait keittiön kuitenkin taas kuosiin! Kiitos kiinnostavasta blogikirjoituksesta!
T: Meri / Kasviskonttori
Keittiö kunnossa, ei hätää. Ensi kerralla osaan olla varovaisempi ennen kuin täräytän täydellä teholla. Aikoinaan sanoin tyttärelleni, että virheitä saa tehdä kerran kutakin, mutta täytyy oppia. Sama pätenee äitiinkin, nykyiseen Mummoon. Kiitos kun laitoit kommentin!
Rapatessa roiskuu 😉 Mutta luulen tosiaan, että kerran kun on tuon köökin luutunnut, niin muistuu seuraavalla kerralla mieleen, että hieman maltillisemmin sitten niiden sotkottimien kanssa 😉
Kotioloissa oli hyvä kokeilla 🙂
Punajuurikeitto on herkullista! Todennäköisesti suosikkini kaikista sosekeitoista. Ja jogurtti tosiaan sopii siihen erinomaisesti.
On herkullista, söin äsken toistamiseen. Nyt laitoin jatkeeksi fetakuutioita, sekin maistui.
Sitä voi tosiaan tuunata ihanasti eri tavoin! Oma suosikkini on smetana 😉
T: Meri / Kasviskonttori Oy
Kiitos vinkistä, Meri! Täytyy kokeilla.