Aika laittaa itsensä ihmisen näköiseksi. Viikot ja merivesi ovat tehneet tukan harmaan harottavaksi. Kampaamo löytyi vahingossa, kävelyllä ollessani, lähistöltä. On täällä toki useita, mutta ensimmäisen valitsin. Kampaamo näytti siistiltä, kampaaja modernilta. Kielen kanssa kyllä kangertelin, kun en tunne kampaamosanastoa. Kuvan näytin netistä ja siitä lähdettiin liikkeelle.
Pidempään ulkomailla ollessani huvittelen mielelläni käymällä kampaajalla. Viimeksi vuosi sitten kävin kauneushoitolassa Kreetalla, siitä on juttua blogissani. Moni on kysynyt, kuinka uskallat, sillä luottokampaajaa pidetään tärkeänä. Ehkä uskallus kumpuaa opiskeluajoista, jolloin rahaa oli vähän, mutta silti halusin tukan olevan hyvin. Silloin olin usein hiusmallina ja tukka oli aina viimeisen muodin mukaisesti leikattu ja värjätty. Kohdallani riski on nykyäänkin aika pieni, tukka kasvaa nopeammin kuin ehdin kampaajalle.
Peluqueria La Pintan pirteä kampaaja Olesya uudisti minut parissa tunnissa. 42 euroa – kyllä 42 euroa! Väri, raidat (mechas) ja uuteen malliin leikkaus. Nyt Suomen hintoihin tottuneet pyörtyilevät joka suuntaan.
Olisin mielelläni ottanut Keratina-hoidonkin. Se olisi kyllä maksanut 80 euroa lisää, mutta sitä ei voi tehdä yhtä aikaa värikäsittelyjen kanssa. Hoidon tekeminen kestää kolme tuntia, eikä sen jälkeen saa pestä kahteen päivään hiuksia. Vaikutus kestää neljästä kuuteen kuukautta. Tosin sitä en ymmärrä miten, sillä hiukset kasvavat pari senttiä kuukaudessa.






Miehillä tuo tietysti on hieman helpompaa, itse olen tainnut käydä parturissa ulkomailla kerran. Eräs kaverini, joka ei puhu sanaakaan englantia, kävi niin ikään ulkomailla (Englannissa) parturissa. Istui vain tuoliin, lopputulos kuulemma oli ihan hyvä.
Totta, miehillä on helpompaa (ainakin perinteisesti). Tiedän monia miehiä, jotka käyvät siistimässä tukkansa reissussa, yleensä hinnan takia.