Viimeiseen asti vänkäsin itseni kanssa lähdenkö vai enkö. Päädyin lähtemään. Oli aikoja, jolloin yksinmatkustaminen tuntui luksukselta. Se tietenkin johtui työmatkoista ja niihin liittyvistä ryhmäytymisistä. Liika on liikaa.
Saariselälle lähdin sekavin tuntein. Korona on kutistanut sekä matkat että sosiaalisen kanssakäymisen. Lisäksi vielä tämä Saariselän loma oli suunniteltu tehtäväksi yhdessä mieheni kanssa viime vuoden tammikuussa. Hän menehtyi vain muutamia viikkoja ennen matkaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että tämä reissu on tehtävä. Olen aina ollut huono sietämään kesken jääneitä asioita. Harvoin lähden matkalle itku silmässä. Nyt niin kävi. Pakatessa matkalaukun osoitelapussa miehestä muistutti hänen harakanvarpaillaan kirjoitetut osoitetiedot.
Olen harjaantunut matkailija. Pakkaaminen rutinoitui jo vuosia sitten, mutta silti lähtöaamun sudentunteina pamahti päähän litiumakut. Niistä sanottiin jotain lennolle sisäänkirjautumisessa. Tavallisesti tekniset härvelit ovat mukanani käsimatkatavaroissa, mutta nyt kun olin lähdössä lomalle, laitoin kaiken ruumaan. Aamulla en jaksanut pohtia mikä laite on litiumia mikä ei, vaan siirsin härvelit ruumatavaroista käsimatkatavaroihin. Lentokentällä sitten niitä purettiin turvatarkastuksessa. Irrotettavilla ja kiinteillä on jotain eroa. Ei vieläkään jäänyt mieleen.
Edeltävänä iltana Finnair lähetti viestin, jossa kerrottiin, että Helsinki-Vantaalle odotetaan tavallista enemmän asiakkaita ja pyydettiin saapumaan kentälle vähintään kaksi tuntia ennen lentoa. Kentällä oli tyhjää mutta koneessa täyttä. Keskipaikka rivilläni oli vapaana. Silti ihmettelen koronaa. Olihan käytännöissä tietenkin kaikenlaisia turvavälisääntöjä kuten esim. muutama rivi kerrallaan poistuttiin koneesta. Luojan kiitos en nähnyt yhtään maskitonta aikuista.
Lennolle netissä tekemässäni sisäänkirjoittautumisessa ilmeni, että minulla on ruumaan menevää matkatavaraa 3 x 23 kg. Jos olisin jaksanut, olisin chattaillyt Finnairin kanssa, mutta päädyin mainitsemaan asiasta vasta kentällä. Kentällä syyksi kerrottiin, että Finnair oli muuttanut käsimatkatavarat ruumatavaraksi. Se miksi 8 kiloa muuttui 23 kiloksi oli epäselvää. Voi kun olisivat laittaneet viestin muutoksesta ja sen vaikutuksesta asiakkaalle. Ja voi kun haluaisin joskus kuulla Finnairin tai muun palveluntarjoajan suusta ”Ai noin se näyttäytyy asiakkaalle. Kiitos, täytyypä viedä tietoa eteenpäin.” sen sijaan, että pyytää antamaan palautetta ”meidän sähköisen palautekanavan kautta”. Finnairillehan tiedosta ja asioiden parantamisesta olisi kilpailuetua. Asiakas voi valita eri yhtiöiden välillä. Paitsi että Ivaloon ei taida kovin moni liikennöidä.
On se vaan hyvä harjoitella lentämistä ennen kuin ponkaisen sinne Patagoniaan.
Lentokentällä postailin Ivalo-portilla Let it snow -musiikkia Facebook-tarinoihin.
