Aamulla oli joulukalenterini toisen pussin vuoro ja sieltä sain mietteen ”Mikään ei ole vuosia nopeampaa”.
Miten tuon peittoaisi. Ei mitenkään. Kyllä ne vuodet vierivät rivakkaan, paitsi lapsena. Silloin joulujen väli oli pidempi. Nykyään, mummoiässsä meno on niin nopeaa, että joka kerta joulun lähestyessä huokaisee, että juurihan imuri hotkaisi viimeiset kuusenhavut ja nyt jo uutta pitäisi sisään kantaa.
Kaveripiirille kerroin jo, että Joulupukki lähetti minulle kirjan. Pukki tietää, että olen joulumielinen ja ollut kiltti koko vuoden ja lukenut paljon – tosi paljon. Pukin kirjasta ilmeni monia mielenkiintoisia asioita pukista ja apupukeista, jotka reissaavat maailmalla pukin asioilla. Heidän kommelluksistaan saa hyvät joulunaurut. Yksi apupukki jäi nalkkiin 57. kerroksen parvekkeelle ja kapusi palotikkaita pitkin tilaan, jossa hänen oli määrä esiintyä. Usko tai älä, vaikka eihän pukki ole uskonasia.
Pukin vuodet vierivät varmaan rumban tahtiin kilttien lasten kirjeitä lukiessa ja joululahjoja teettäessä. Olisi kiva tietää, onko joku tuhmakin joskus kirjoittanut. Kyllä varmaan tuhmia mukaan mahtuu, kun pukilla tuota ikääkin on. Tarkalleen ikää ei voi tietää, mutta jos muorin kanssa jouluja muistellessa pääsivät 486. jouluun ennenkuin nukahtivat, täytyy vuosia olla aika lailla.
Ilkka Länkisen kaksikielisestä Pieni Joulukirja -teoksesta selviää myös mitä tekemistä portoilla, merimiehillä, coca-colalla on joulupukin kanssa. Tarina on sekä suomeksi että englanniksi samoissa kansissa.