Garajonayn kansallispuistoon tutustumiseen oli varattu kokonainen päivä, kymmenen tuntia. Päivä alkoi Juegos de Bolas -vierailukeskuksesta.
Intohimoinen leipuri, Irina Idelina tarjosi meille voimia vaellukseen. Irina on leiponut 8-vuotiaasta asti ja pitää nykyään leipomo-kahviota vierailukeskuksessa.
Kun kalorit oli kerätty, siirryimme viininmaistajaisiin. Hieman huolestutti, kun astuin sisään viinikauppaan ja näin esittelijän seisomassa pullorivin vieressä. Vaellussauvat odottivat kasattuina ja teipattuina ulkopuolella. Näinkö ensin nautitaan viinit ja sitten lähdetään metsään. Luterilainen mieli sanoo, että ensin työ ja sitten huvi.
Muistan hyvin miten veteläksi jalkani ryhtyivät eräällä camino-vaelluksella, kun espanjalainen kanssakulkijani (sairaanhoitaja!) sai houkuteltua minut juomaan maitokahvin sijaan ”una copitan”. Se on piennennysmuoto lasia tarkoittavasta sanasta ”una copa”. Toisellekin jalalle tuli otettua. Pienentäminen ei tässä yhteydessä auttanut, viimeiset kilometrit olivat varsin työläät. Aluksi tietenkin mentiin hip hurraa hei…
Olihan viininmaistajaistilassa sylkykupit (huh. niillä on varmaan joku hienompi nimi) mutta tämä suomalainen ei sylje lasiin, ei edes viininmaistajaisissa ennen vaellukselle lähtöä. Olen aika kehno analysoimaan viinien bukeita ja muita. Sanonpa vaan että niissä oli dokabiliteetti kohdallaan.
No eihän siinä mitenkään käynyt, sillä seuraavaksi siirryimmme lounaalle.
Garajonay – Laguna Grande eväsretkellä
Garajonayn kansallispuisto liitettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1985. Kävijöiden määrää on vaikea arvioida, sillä laskuri on vain vierailukeskukessa. Puisto on avoin, kuka tahansa voi pysäyttää autonsa tai pyöränsä tai vaikka tulla jalan. Paikalliset rakastavat puistoaan ja käyvät lenkillä siellä vapaa-aikoinaan.
Raso de Bruma – aivan kuin satumetsässä
Teimme iltapäivästä lounaan jälkeen lenkin Raso de Brumassa. Aivan huikea tunnelma. Kuin satuun olisi astunut. Bloggarit ja journalistit kun olivat liikkeellä, etenimme hitaaaaaaaaaaaaaaaasti. Jokaisen puskan kohdalla pysähdyttiin kuvaamaan ja kirjaamaan ylös kasvien nimiä.
La Gomerasta tuli saari tulivuorenpurkauksessa noin 10 miljoonaa vuotta sitten. Oliko se viisi vai kymmnen miljoonaa, siitä näyttää olevan eri näkemyksiä.
Erään lähteen mukaan La Gomeralle levisi kasveja ja eläimiä noin 1-2 miljoonaa vuotta sitten. Luultavasti luontaisen leviämisen kautta niitä tuli viereiseltä Teneriffan saarelta ja toki kauempaakin. Kotoperäinen? Siitä puhutaan, mutta mikä on kotoperäistä, eihän täällä ole ollut mitään muuta kuin laavaa. Ja sittemmin basalttikerroksia.
La Gomera on niin kaunis saari!
Täytyisi ehdottomasti ottaa uusinta ja käydä myös ajan kanssa tuolla Garajonaylla.
Kyllä, ehdottomasti kannattaa. Hyvät kengät ja menoksi.
Hei,
Olen itsekin nuoruudessani matkaillut paljon ja käväissyt kyseiellä saarella. Upeat näkymät siellä oli! Nääs kaikkea ei saa kuvassa näyttämään samalta, kuin se on luonnossa. On kyllä kamalaa tuo ilmastonmuutos. Olen nähnyt monilla saarilla isoja roskakasoja ympäri saarta. Muunmuassa Kreikassa, Corfun saaren tuntumassa oli paljon roskapusseja tien vierus täynnä. Itse olen ruvennut edistämään asiaa ja olen ammatiltani talonmies ja keräien roskia, myös vapaa-ajallani.
Iloisin terveisin,
Pertti <3
Kiitos kommentista. Oikeassa olet, kameralla ei saa kaikkea vangittua, paras mennä paikan päälle.
Kyllähän ilmastonmuutos huolettaa ja siksi lentäminen epäilyttää. Mieluummin menisin maata pitkin, mutta kaikkialle se ei ole mahdollista. Mietin myös että mitäköhän siitäkin tulisi jos jäisimme kaikki tänne Suomeen. Ei hyvä sekään. Tarkkailen toki hiilijalanjälkeäni. Aika maltillinen se on vaikka matkustan jo työnikin vuoksi.
Hyvä kun teet työtä roskattomamman maailman puolesta. Siinä riittää touhua.