Kohta koittaa Marokon matkalle lähtö ja plarailen aiempien reissujen sisältöjä. Sattuipa silmiini kohtaaminen marokkolaisen sinkkunaisen kanssa. Vuosi oli 2006, tapaamispaikka Temsian kylä Agadirin lähellä ja sinkun nimi Fatna. Aikamoinen pakkaus!

Kirjoitin hänestä Matkalehteen jutun. Olisi kiva tietää mitä Fatnalle nykyään kuuluu.

Fatna – marokkolainen sinkku

Jarrutuspöly ei ehdi hälventyä kun automme ympärille jo ilmaantuu pieniä ja vähän suurempiakin Temsian kylän asukkaita. Pian joukosta erottuu Ahmed, n. 60 ( tarkkaa syntymäaikaa ei ole tiedossa), ja hänen poikansa Lahcen, 4, joka ryhtyy tottuneesti jakelemaan poskisuudelmia kylään vierailemaan saapuvalle suomalaisseurueelle.

Lahcen on pukeutunut parhaimpiinsa. Hän iloitsee sisarpuolensa Fatnan, 36, kotiin kutsumista ulkomaalaisista, sillä ne tuovat tervetullutta vaihtelua pikkumiehen elämään. Isä, Ahmed on toista kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta hänellä on kotona asuvan naimattoman Fatnan lisäksi neljä muuta lasta, jotka ovat jo omillaan. Lahcen on hänen iltatähtensä.

Ahmedin johdolla löydämme tiemme valkoiseksi kalkittuun asumukseen, joka on rakennettu tyypilliseen marokkolaiseen tapaan: keskellä on neliön muotoinen kattamaton sisäpiha, joista on pääsy varsinaisiin huoneisiin. Heillä on keittiön lisäksi kaksi makuuhuonetta, olohuone ja television katseluhuone.

Televisiota katsellaan lattiatasosta

Televisioiden määrä Marokossa on ällistyttävä: niitä on enemmän kuin jääkaappeja. 80 % marokkolaisista kotitalouksista omistaa television kun taas jääkaapin vain puolet. Katselukortteja markkinoivat yritykset käyvät loputonta kilpajuoksua souk -kauppiaiden kanssa, jotka myyvät katselukorttien piraattiversioita pilkkahinnalla. Kun yritys keksii ratkaisun ongelmaan – muuttaa viikoittain katselutaajuuksia kopioinnin estämiseksi – niin jo on soukissa muodostunut uusi ammattikunta, bittinikkarit, jotka puolestaan pilkkahintaan päivittävät kortin viimeiselle taajuudelle.

Televisiota katsellaan, niin kuin kotioloissa kaikkea muutakin tehdään, lattiatasossa. Matot suojaavat kivilattian kylmyydeltä ja lattialla olevat tyynyt toimivat istuimina. Huonekaluja ei juuri ole, paitsi kirjahylly, johon televisio on upotettu. Kirjahylly kertoo perheen moderniudesta. Kirjoja tosin ei ole, vaan hyllyssä on tv:n lisäksi koristeellisia tarjottimia ja kannuja. Marokossa kirjahyllyt valmistetaan yleensä mittatilaustyönä vaikka Ikean kaltaisten myymälöiden rantautuminen suurimpiin kaupunkeihin on jo alkanut. Halutessaan kirjahyllyihin voi jopa tilata täytteeksi valmiit kirjankannet. Kirjat eivät ole yleisiä Marokossa sillä vain noin puolet osaa lukea ja kirjoittaa. Maaseudulla lukutaito on vähäisempää kuin kaupungeissa, vain noin kolmannes osaa lukea.

Sinkkunainen elättää perhettä

Myös Fatna on lukutaidoton. Hän on aloittanut kotiapulaisena jo kymmenvuotiaana eikä ole käynyt kouluja.

Fatna on sinkku omasta tahdostaan. Nuorena häntä kosiskeli mukava mies, mutta Fatnan mielestä sulhaskandidaatti oli liian köyhä. Kun Fatna antoi rukkaset, mies meni naimisiin toisen naisen kanssa. Nykyään mies on eronnut ja kosiskelee taas Fatnaa mutta Fatna ei suostu ”ottamaan käytettyä”.

Fatnan harteilla makaa paljon muutakin kuin satunnaiset ulkomaalaisvierailijat, joita hän kutsuu tutustumaan elinpiiriinsä lisätienestien vuoksi. Ahmed -isällä on lampaita, joista perhe saa tuloja mutta Fatna on laajennetun perheensä tosiasiallinen elättäjä. Fatnan sisar, Aicha, on naimisissa ja kahden lapsen, Hananen ja Ahmedin äiti. Fatna rahoitti hänen hääjuhlallisuutensa niin kuin rahoitti kaiketi myös viimeisimmän uudistuksen, sementtilattiankin. Aiemmin kodissa oli maalattia, kertoo oppaana ja tulkkina toimiva Tuula Piippo-Ameziane. Muita mukavuuksia on käymälään kulkeva kylmävesijohto.

Fatna työskentelee siivoojana ja kotiapulaisena reippaan puolen tunnin bussimatkan päässä olevassa Agadirissa. Fatnalla on kolme vakiopaikkaa, joissa hän käy vuoropäivinä. Vakiopaikat tuovat turvallisuutta ja säännöllisiä tuloja. Säännöllisempiä kuin ne keikkaluonteiset paikat, joita paikallisen tavan mukaan hankitaan keskeisellä, kaikkien tiedossa olevalla aukiolla yleensä puun alla istuskellen, ja josta työnantajat voivat noutaa itselleen työntekijän lyhyttä keikkaa tekemään.

Paha silmä vaanii kamerassa – ja muuallakin

Televisiohuoneen valkoiseksi kalkitulla seinällä on kirjahyllyn lisäksi toinen moderniuden symboli, Fatnan isän nuoruudenkuva. Henkilöä esittävät valokuvat ovat Marokossa harvinaisia koristeita. Ja jos niitä on, ne esittävät talon isäntää, ei milloinkaan naisväkeä. Vanhan uskomuksen mukaan valokuvaaminen vangitsee osan sielusta ja vie mukanaan. Jotkut uskovat kameran linssin olevan paha silmä ja siksi kieltäytyvät kuvauksen kohteena olemisesta. Muutaman dirhamin kuvauspalkkiolla paha silmä tuntuu kuitenkin poistuvan aika tehokkaasti.

Paha silmä voi olla muuallakin kuin kamerassa. Se voi vaania vaikka oven pielessä niin kuin Fatnalle kävi eräänä aamuna kun hän meni töihin. Naapuri oli levittänyt pahaa tuottavaa tahnaa työpaikan ovenpieleen. Vapautuminen naapurin tekemästä taiasta vaatii vastataian, niinpä Fatna virtsasi oven pieleen. Pahasta silmästä vapautumiseen on olemassa myös kaupallinen ratkaisu, poppamies, joita löytyy soukeista, kapeiden kujien muodostamasta kauppakeskittymästä, jossa myydään kaikkea nauloista lautasantenneihin. Poppamiestä tai hänen taikakalujaan ei luonnollisestikaan saa kuvata sillä kameran paha silmä voi poistaa taikavoiman.

Tärkeä teeseremonia

”Ei ole ihme että teen valmistus on miesten hommaa”, tokaisee seurueemme suomalaismies nähdessään monimutkaisen prosessin, jonka mukaan minttuteetä valmistetaan.

Vierailumme on edennyt minttuteeseremoniaan asti. Ahmed siirtelee harras ilme kasvoillaan teen- ja mintunlehtiä kupista toiseen. Hän huljuttelee kiehuvan kuumaa vettä kannuissa. Välillä hän lorauttaa teetä näyttävässä kaaressa käsivarren mitan päästä yläilmoista kannuun ja takaisin. Tarkoituksena on hapettaa tee, jotta maku tulee paremmin esiin.

”Kerta kiellon päälle”, toteamme kun näemme kuinka Ahmed hapuilee vielä yhden palan sokeria astiasta sen jälkeen kun Fatna sanoo hänelle jotain arabiaksi. Arvelemme Fatnan kieltäneen häntä laittamasta liikaa sokeria. Fatna on aiemminkin ollut suomalaisten kanssa ja tietää, että marokkolainen tapa makeuttaa tee ”niin makeaksi että hampaat irtoaa”, ei sovi suomalaiseen makuun.

Sokeri on myös ylellisyyshyödyke ja perheelle mieluista tuliainen kun menee vierailulle marokkolaiseen kotiin. Muita tervetulleista tuliaisia ovat jauhot ja ruokaöljy. Kukkia sen sijaan ei viedä, vaikka houkutus olisi suuri varsinkin kun näkee alueella kasvatettavat ruusut, jotka koristavat hotellien auloja ja jotka matkaavat maailman ruokapöytiin Amsterdamin kukkahuutokaupan kautta. Vieraan ei pidä loukkaantua vaikka isäntä laittaa lahjan sivuun sen enempää kommentoimatta, saati ihastelematta. Se on paikallinen tapa.

”Bismillah. Allahin nimeen”, Ahmed sanoo ja ryhtyy kaatamaan seurueellemme minttuteetä kun Fatna saanut käsienpesukierroksen tehtyä. Kädet huuhdotaan ennen teen juomista kannusta kaadettavalla vedellä.

Fatna sonnustautuu uloslähtöön viiden metrin mittaisella kangaskaistaleella

Teetä nauttiessamme Fatna kertoo, että hänen elämänsä kohokohtia ovat vapaapäivät, ja erityisesti ne hetket kun perhe kokoontuu syömään. Fatna käy joskus sukulaisten luona Etelä-Marokossa. Nainen voi hyvin matkustaa yksin, Fatna vakuuttaa. Jotkut eivät kuitenkaan halua, kuten hänen sisarensa. Sisar matkustaa mieluummin miehensä tai jonkun sukulaisen kanssa, toisin kuin Fatna, joka voi lähteä matkaan yksinkin. Hän on ollut lastenhoitajana Marrakechissa ja lomalla Casablancassa ja rannikolla. Uimapukua hän ei kuitenkaan ole käyttänyt häveliäisyyssyistä.

Kun on lähdön aika, Fatna varustautuu uloslähtöön sillä hän haluaa tulla saattamaan meidät taksille. Hän kietoo camitsan, kotimekon päälle haikin, viiden metrin mittaisen kangaskaistaleen, jota käytetään ulkona.

”Perusmarokkolaiset ovat suhteellisen tasa-arvoisia. Tosin naisten huivien käyttö on lisääntynyt viime aikoina. Nuoret farkkuasuiset tytötkin voivat lisätä huivin päähänsä. Siinä näkyy maailmanpoliittinen tilanne: halutaan näyttää kenen puolella ollaan”,  kertoo Tuula Piippo-Ameziane.
”Täysin mustaan hunnutettuja naisia kutsutaan korpeiksi. Sanonnan sävy on hieman huvittuneen halveksiva.”