Reissulta palattua ei voi välttyä kulahtamisen tunteelta, jos on asunut samassa osoitteessa kolmekymmentä vuotta. Koti kaipaa päivitystä, tavarat uusimista. Siihen tunteeseen iski KonMari : Iloa säkenöivä järjestys -kirja, joka pilkotti kirjaston tyrkkyhyllyssä.
Japanilainen ammattijärjestäjä Marie Kondo on hullaannuttanut maailman taravan karsimisesta ja kodin raivauksesta kertovilla kirjoillaan. Niitä on myyty miljoonia eri kielisinä versioina. Hän on luonut tavaroista luopumisen filosofiastaan menestyvän bisneksen: seminaareja, online-kursseja, kirjoja, konsultteja ja vaikka mitä. Ja suomeksi käsitteen marittaja.
Minustakin tuli melkein marittaja. Vaikka en voi kuvitella viikkaavani alushousujani origamin muotoon, jotain hellyttävää hänen ajatusmaailmassaan on. Se kiitollisuus, arvostus ja ilo tavaroista.
Aikonaan noudatin Kon Mummo filosofiaa, johon kuului sääntö: yksi tavara sisään ja yksi ulos. Se toimi hyvin sinkkuna, ennen perhettä.
Nyt matkalla ollessani ostin kahdet vaelluskengät ja Kon Mummo -filosofia vaatisi kaksista luopumisen. Yhdet vanhoista päätyivät roskikseen heti. Helppoa, sillä ne eivät olleet lempparini.
Mutta ne toiset. Niitä mietin pitkään. Tänä aamuna lenkin jälkeen päätös syntyi karvain mielin. Lempparini saivat lähtöpassin. Ai kuinka ne istuivat mukavasti jalkoihini vaikka saumat reposttivatkin.
Vaivihkaa kiittelin kenkiä roskiksen vieressä. Ettei vaan kukaan näkisi. Kon Mari -menetelmään kuuluu esineiden kiittäminen, kun ne ovat tehtävänsä tehneet ja siirtymässä roskikseen tai kiertoon.
Vaelluskenkäni todella ansaitsevat kiitoksen! Olivathan ne uhmanneet karhuja Via Kalevala -vaelluksella, tallustelleet monia kaupunkikävelyjä, nähneet saaristopolkuja ja maastoratoja.
Mutta nyt oli aika sanoa hyvästit. Kantapään vuori kerta kaikkiaan repsotti puhkikuluneena. Olisin halunnut uusia vuorin kantaosaan, mutta suutarilasku olisi ollut liian suuri. Tuntuu tosi pöhköltä, mutta niin se vaan on, että uudet kengät tulevat edullisemmaksi.