Olipa keli! Näihin kahteen sanaan kiteytyy lauantaisen kaupunkikävelymme ilma. Tuuli vihmoi vaakasuorassa. Lumiaurat olivat viihtyneet muissa maisemissa. Reitti Viherlaakso-Mankaa-Otaniemi-Lehtisaari-Kaskisaari-Lauttasaari- Ruoholahti-Jätkäsaari. Kahlausta nelisen tuntia.
Otaniemi on alue, jossa äly pakenee minua ja perinteisesti aina eksyn. Mutta nyt varmaankin vieressäni hangessa kahlaavan nahkanavigaattorini ansiosta löysimme Lehtisaaren sillalle. Se kuuluu mielimaisemiini.
Lehtisaaren ja Kaskisaaren asumuksia katselee mielellään. Näpit olivat sen verran jäässä, että en jäänyt kuvaamaan niitä, mutta luminen maisema oli pakko ikuistaa.
Lauttasaaressa uusi pikkarainen ostosparatiisi Lauttis: namukauppa, alko ja vessa heti ovensuussa.
Lauttasaaren silta
Mummon muistelmia: teininä treffeille mennessä piti huomioida se, että Lauttasaaren silta saatettiin yhtäkkiä nostaa ylös. Se hidasti perilllepääsyä.
Ekaa kertaa satuin paikalle kun lastasivat hiiliä laivasta (siltä se näytti) Salmisaaressa.
Käväisimme kyläilemässä ja jatkoilla jätkisläisten olohuoneessa. Komeat olivat maisemat.
Yhä ylös yrittää, se taitaa olla ihmisen mieli. Joskus muinoin Tapiolan keskustornin ylimmässä kerroksessa tanssittiin diskomusiikin tahdissa. Ravintola hävisi historiaan sittemmin ja talon täyttivät gynekologien, hammaslääkäreiden ja hierojien pienvastaanotot sekä pikkufirmojen toimistot. Muun muassa oma toimistoni vuonna 2005 sijaitsi samaisessa Tapiolan keskustornissa vain muutamaa kerrosta alempana kuin missä ylioppilaaksi tuloani tanssittiin ammoin 1980-luvun loppupuolella.
Jaa, Vaakunan kymppikerros katkarapupöytineen oli joskus kova sana. Saattaahan olla jossain muodossa yhäkin.
Tampereella Sokos Hotel Torni. Siellä olin aika pian avajaisten jälkeen, eikä siitäkään ole mummonmuistin mukaan kauaa.
Mutta nyt olimme pikkuporukalla Clarion Hotel Helsingin 16. kerroksessa.
