Frank Gehryn suunnittelemassa Guggenheimin museossa oli käytävä jo senkin takia, että Helsingissä keskustelu käy kuumana. Majatalossa kysyin parilta saksalaiselta pitäisikö heidän mielestään Helsingin satsata museoon.
”Ehdottomasti kyllä”, naiset huudahtivat yhdestä suusta. Perusteluna oli, että Bilbaokin on noussut aivan uuteen sfääriin matkailijoiden keskuudessa sen jälkeen kun museo avasi ovensa vuonna 1997. Lupasivat tulla Helsinkiin hetimmiten kun Guggenheim valmistuu.
Halusimme välttyä museoon jonottamiselta ja kävimme ostamassa liput etukäteen seuraavaksi aamuksi.
Lannistun aina kaiken valtavan edessä. Olen pienten, ihmisenkokoisten museoiden ystävä ja usein mietinkin, miksi meidän täällä Suomessa pitää tehdä suurta. Monikymmenkerroksia taloja, valtavia ostareita, isoja museoita. Eikö joku maa maailmassa voisi markkinoida itseään matkailijoille ei-hengästyttävien nähtävyyksien maana, ja maa voisi olla Suomi.
Nytkin – kuten minulle usein käy nykyarkkitehtuurin luomuksissa – kiersimme koko megarakennuksen ennen kuin löysimme sisäänkäynnin. Liput saimme ja seuraavana aamuna aistit levänneenä kävimme taideaarteiden kimppuun. Kaiken kaikkiaan mieleen jäävä elämys.
Guggenheim museossa Jeff Koon – kuvia.
Parannuksia suomalaiseen – ehkä tulevaan – museorakennukseen. Hissistä pitää tulla ulos eri suunnalta kuin sisään, näin ei synny jonoja .
Jos jotain olisi pudonnut yläilmojen silloilta, se olisi pudonnut allakulkevan päähän. Kamerat, kännykät, näyttipä jokunen roikuttavan laukkuaankin kaiteiden ulkopuolella.
Miksei ole kulkureititystä? Avaruutta ajatuksille vai?