Lampailla taisi olla hauskaa, kun katselivat peregrinoja. Rankkaa menoa. Markinaan pääsytämme kaaduin sänkyyn. Jääkylmä vesipullo otsalla oloa parantelemassa. Ainoa ajatus oli, että tästä sentään selvittiin.
Ensimmäinen kahdeksan kilometriä meni kevyesti, ei epäilystäkään, ettei selviäisi. Aamun viileydessä oli mukava vaeltaa lehtimetsän siimeksessä. Pari kahvilaakin oli, juuri silloin kun niitä ei vielä osannut kaivata.
Viimeiset 14 kilometriä, ei mitään, ei kerrassaan mitään.
Jossain luuraili vesipisteitä, joita emme huomanneet. Ystävällinen espanjalaispariskunnata täytti omista pulloistaan vettä meidän tyhjentyneisiin pulloihimme. Hyviä neuvoja tulevaa varten myös sateli; mukaan glukoosi?kuivattuja marjoja, niillä saa kuulemma verensokerin kohdalleen.
Ennen lähtöä meitä kyllä varoitettiin, että tämä pätkä caminoa on kova, muy duro, mutta matkan varrella totuus valkeni. Olemme vanhoja, paksuja ja suomalaisia, emmekä taida kestää hellettä. Kuumuutta riitti. Ylämäkiä ilmestyi eteemme reippaasti enemmän kuin reittikuvauksissa oli esitetty. Loppupäässä palkintona kilometritolkulla sementtialamäkeä, suht jyrkkääkin, eikä minkäänlaista suojaa iltapäivän helteeltä.
Aina kysellään minkälaista maastoa pitkin caminoilla kävellään. Kaikenlaista! On asvalttia, irtokiveä, mutapolkuja, lehmänläjiä.
Osa vaeltajista lampsii sandaaleissa, osa lenkkareissa ja kuka missäkin jalkineissa. Näinpä yhden kulkevan crocseissakin. Saksalainen Andreas. Ihailin hänen simpukkakoristeisia lilan värisiä crocsejaan, samanväriset kuin minulla. Hän palkitsi minut seuraavana aamuna antamalla samanlaisen simpukan koristeeksi crocseihini.
Markinan tiukkaan täytetyssä majatalossa maksetaan lahjoituksilla (donativo) eli maksat mitä jaksat. Kuvassa oikealla Ivone ja vasemmalla Belen – molemmat hospitaleroja, vapaaehtoisia majatalon pitäjiä.
Peregrinolle on pettymys jos majapaikka on täynnä.
Deba – Markina 22 km, 6.30-17.30, 11 tuntia rankkaa menoa