Paljon puhetta Luulajassa - Mummo matkabloggaa

Ravintolassa viereisessä pöydässä ruokailee motoristipariskunta. Heidän keskusteluaan on kiva seurata, sillä se paljastaa suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin perimmäisiä eroja. Mies on tukevalihaksinen ja kalju, tatuointejakin modernisti. Hän makuuttaa vasenta kättään pöydän laidalla lautasen ja vatsan välissä ja haarukoi ruokaansa oikealla. Tätä käytäntöä näkee Suomessakin nuorison keskuudessa, mutta siihen yhtäläisyydet jäävät.

Mies avaa ruokapöytärupattelulippaansa ja siinä vaiheessa kiittelen kaikkia ruotsinkieltä päähäni kaataneita opettajia – Hulda Hongankolistajaa, Ryppystä Rusinaa ja Baari-Pirkkoa – sekä suomenruotsalaista miestäni, sillä tämäkin keskustelu olisi jäänyt avautumatta ilman kielitaitoa.

Pariskunta analysoi makunautintoaan jokaisen suupalan jälkeen. ”Helt fantastisk”, ”Kanoonbra ställe” yms. superpositiiviset ilmaisut vilahtelevat tiuhaan. Ruotsissa mikään ei ole vain hyvää, vaan vähintäänkin jättihyvää. Miten he löytävätkin niin paljon positiivista sanottavaa varsin tavanomaisesta ruoasta. Itse en edes keksisi niin monia ruokaan liittyviä ylistyssanoja vaikka luulisi minulla olevan sanojen ammattilaisena suht laaja valikoima hallussani.

Emme ole edes missään gourmet-ravintolassa vaan terassilla, yhdellä harvoista, joka on avoinna Luulajassa sunnuntaina. Ruoka kuuluu suomalaisittain jos ei nyt ihan ”syö ennen kuin selkäänsä ottaa” –kategoriaan, niin ainakin lähelle sitä. Pariskuntaa ei yhtään häirinnyt se että he joutuivat hakemaan tarjoilijan unohtamat ruokailuvälineet. Terassin tarjoilukäytäntöön näytti kuuluvan myös se, että ensin tuotiin liharuoka, perunat ja muut lisäkkeet antoivat odottaa itseään ja aterimet sai eri pyynnöstä.

Keskustelu kuuluu varmaan ruotsalaiseen ruokahalunkohotusseremoniaan eikä sanojen edes oleteta olevan totta.