Kevyesti kesällä Narvaan

Kokeilimme miten pyrähdys Narvaan hoituu julkisilla kulkuneuvoilla ja mahdollisimman vähällä matkatavaralla.

Yksi perhereissujen aikaisista unelmista oli kevyesti matkustaminen.  Muistan,  kuinka kerran mökkireissulle piti lähteä kahdella autolla, koska neljä henkeä tavaroineen ei olisi mahtunut viidenhengen autoon. Jotkut matkanjärjestäjät ovat huomanneet tarpeen ja tarjoavat kymmenen lisäkiloa lentokoneessa tiettyihin hotelleihin varattaessa.

Mihin ihminen tarvitsee kaikkea tavaraa matkalla? Viime aikoina on ollut muodikasta vähentää tavaramäärää. Trendikkäät karsivat kilvan kodeissaan kaappien sisältöjä. Joku kehuu pystyvänsä elämään arkeaan sadalla tavaranimikkeellä.

Kokeilemme miten sata tavaraa riittää kesäiseen lomareissuun, joka suuntautuu Viroon. Aiempien vuosien mukaisesti matkaamme ”bussilla minne nenä näyttää”, ja tänä kesänä se osoittaa Narvaan.

Listaa laatiessa juolahtaa mieleen, että voihan ostaa tarpeen mukaan matkan varrelta. Diskaan ajatuksen liian helppona vaihtoehtona ja hieman epäilyttävänäkin: mitä järkeä jos tavarat repussa minimoidaan mutta kotiin tulee lisää.

Minimimäärä siis, mutta ei ajatuksella ”ostan paikan päältä”.  Katselen kyllä mielelläni kauppoja ja ihmisiä mutten halua suorittaa ostoksia.

Lähtöaamu koittaa ja 6,2 kilon matkatavaroissa – käsilaukussa ja repussa on lähes sata esinettä. Miehen reppu painaa saman verran mutta esineiden määrään saan vain epämääräisen murahduksen ”kolmisen kymmentä”. En käy tarkistamaan, sillä tämä lienee minun juttuni. Lähtökuopissa huomaan vielä lapun keittiössä: eväät ja vesipullot.

Yöllä olin jo lisännyt vyölaukun ja aamunvaljut kasvot peilissä saivat lisäämään vielä ripsivärin ja taivuttimet, vaikka tiedän että helteellä sellaista ripsiväriä ei löydy, joka pysyisi ripsissä, mutta jonka saisi pois ilman tujumpaa öljyä.

Matkaan valmistautuminen on kaiken a ja o. Pikameikin saa aikaan aurinkolaseilla, mutta myös silmälasisangoilta vaaditaan luonnetta. Mukaan lähtevät hengettömät sangat, sillä raflaavammat ovat optikolla käsittelyssä. Hengettömillä on vaikea luoda ilmettä ilman meikkiä.

Satsaan manikyyriin. Koristeelliset kynnet korvaavat korut. Kuinkahan monta kertaa olen reissuilla etsinyt korvakoruja ja laiturinraosta tipahtaneita nilkkakoruja. Jossain vaiheessa harkitsin jo korvatatuointeja.

Ensi havaintoni tien päällä: tukka lässähti jo ennen satamaa eli kunnon leikkaus olisi pitänyt muistaa.

Tallinnasta Narvaan bussi jyystää pitkää suoraa tietä. Maisemat vilahtelevat tasaisena ja aution oloisina. Rajan läheisyyden huomaa hieman ennen Narvaa rekkajonosta, joka alkaa Sillamäen tietämillä.

Aamu valkenee Narvan Hotelli Kingissä, mutta herääminen kestää. Pieni purkillinen pikakahvia terästää aamukahvin kohtuulliseksi. Neljännen kupillisen jälkeen tarjoudun jo maksamaan santsiannoksistani.

Hotelli King on paikallisesti arvioiden hyvätasoinen, suomalaisittain majataloa vastaava. Kolisevat ovet ja tömisevät lattiat lienevät standardia näillä nurkilla.

Korvatulppia joudun ostamaan lisää. Apteekissa myydään tulpat rokkikonserttia varten. Niillä lokkien aamuyön kirkuminen vaimenee hieman. Rakennustarvikemyymälässä vaihtoehtoja on useampia. Tavaramäärä on lisääntynyt kolmella, mutta ei vielä ylity sadasta.

Kumma että löydämme aina paikat, jossa voimme tunnelmoida kahdestaan. Eilen Jazz Cafeessa, tänään istumme purjehdussataman baarissa, jonka pitäisi aueta vasta tuntien päästä. Mutta omistaja armosta  raotti  kylmiön munalukkoa sen verran, että saimme pari olutta suurimpaan janoon.

Lenkki saksalaisten hautausmaalle sai nestehukan aikaiseksi. Vettä emme muistaneet ottaa mukaan. Rannan palveluista autio olemus yllätti meidät täysin.  Tosi turistipaikoissa samanpituiseen rantaviivaan baareja olisi mahtunut helposti puolensataa.

Baarin seinällä Che Chevaran kuva kiinnittää huomiomme. Myöhemmin selviää, että paikassa järjestetään eri teeman mukaisia musiikkiesityksiä. Ilmeisesti edellisillan rekvisiitta on korjaamatta.

Hautausmaan jälkeen, 1. Joe Tn:stä alkanut baariton ranta vaihtuu tullialueeksi, jonka sillalla autojono odottaa maasta ulos ja sisään. Sillan toisella puolella löytyy uimaranta, jossa telttakankainen, yhdenhengen vaatteidenvaihtokoju.

Narva-joessa kelluessaan voi katsella samanaikaisesti Venäjän puolelta kohoavaa linnoitusta ja Viron puolen hiekkarannalla telmiviä lapsia.

Narvassa puistoja riittää, paikallisille mieluisin lienee Pimeä puisto. Kesällä kaupungin vihreys armeliaasti kätkee rapistuneet julkisivut, ruosteiset aidat ja romahtamaisillaan olevat parvekkeet. Mutta miltä näyttää kaupunki marraskuussa, kun lehdet makaavat maassa puut ovat paljaina.

”Talvisin lumi ja jouluvalot hohtavat”, matkailuinfon virkailija ohittaa sujuvasti marraskuun, jonka voisi kauheimmillaan olettaa olevan lumeton ja lehdetön.

Narvassa turistit hukkuvat paikallisväestöön niin tehokkaasti, että edes paikallisten huippusesongiksi kutsumassa heinäkuussa juurikaan turistimeininkiä ole. Linnoitukseen pääsee jonottamatta ja taidemuseossakin virkailija sytyttää valot huoneeseen kerrallaan ainokaisille vieraille. Rantatuoleista ei tarvitse kiistellä, sillä niitä ei ole.

Keskeisellä paikalla Peetri Plats-aukiolla maamerkkinä tököttää tilkkutäkkiä muistuttava tornitalo. Tekstiilitehtaalle johtavalla, Joala tn. -kadulla täytyy olla valppaana, ettei kävele liian lähellä taloa. Muistutuksena ylhäällä vaanivasta vaarasta näkyy aika ajoin jalkakäytävällä pudonneita parvekkeenosia.

Peetri Platsilla voi ounastella siirtyykö maailmanmenoa ihmettelemään kioskiterassille todennäköisesti euromaiden halvimpiin lukeutuvien tuoppien ääreen. Sekä kahvi että olut maksavat 1,50.  Paikasta voi tarkkailla Venäjälle matkaavien autojen tullijonoa Peterburi tn:llä.

Sillan kupeessa linnoituksen sisäpihalla on kuulemma hyvätasoinen Ravintola Castell.

Matkailutoimiston kartassa Ravintola Castell kuten kaikki muutkin turisteille tarpeelliset paikat ovat suunnilleen oikealla paikalla. Ravintoloiden olemassaolo käy todennäköisesti eri tahdissa kuin kartan painaminen ja siksi kannattaa tarkistaa aukiolo ja osoite.  Muutamia jo yritimme, mutta emme edes paikallisten avustuksella löytäneet niitä.

Castellin sisäänkäynti löytyy tullialueen verkkoaidan vierestä, jonne monet jäävät seuraamaan autojen tarkastamista tullialueella. Monet matkaavat jalan Venäjälle vievää siltaa pitkin.

Tunkua tähänkään ravintolaan ei ole. Tarjoilija haluasi sijoittaa meidät salinpuolelle. Sali on kaunis kattauksine kaikkineen, mutta kaipaamme kanssaruokailijoita. Saamme kuin saammekin pöydän terassilta, jossa kuuluu harvinainen ulkomaalaisten puheensorina. Ensi kertaa elämässäni näen tarjoilijan, joka juoksee – ei siis kiirehdi – vaan vetää kuin juoksukisoissa maaliin suuntaava pitkin terassin käytävää.

Vaikka olemme liikkeellä sesongin aikana, vaikeuksia hotelli huoneen saamisessa ei ole. Jopa neuvotteluvaraa löytyy ja pienin ponnistuksin kahdenhengen huoneesta rapsahtaa reipas alennus.

Kaipaan terassia tai parveketta, josta voi seurailla ihmisten touhuja levähtäessään turistitouhujen välillä. Ylipäätään ilmaa. Vaikuttaa siltä että koko kaupungissa ei ole ainuttakaan hotellia, jossa olisi ilmastoidut huoneet.

Matkailuinfon aktiivinen neuvonantaja kadottaa hetkeksi konseptinsa.

”Ilmastointi? Haluatko vuokrata tuulettimen? Siis sellaisen laitteen kuin täälläkin.”

Virkailija viittilöi matkailuinforakennuksen seiniin, kunnes välähtää.

”Ai koneellinen ilmastointi. Tähän mennessä olemme ponnistelleet lämmityksen kanssa, mutta varmaan näissä muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa tulee ajankohtaiseksi myös viilentäminen.”

Central on siisti ja asiallinen keskustahotelli, jonka aamiainen on kattava. Kannattaa kokeilla venäläisten suosimia ohukaisia, jotka tarjoillaan smetanan kera. Täyttää ne voi juustolla ja kinkulla tai makeilla hilloilla, joka lienee yleisempi tapa paikallisten keskuudessa.

Vaihdamme välillä hotellia.

Hotelli Central on minulle Kingiä mieleisempi. Aamukahvia saa kaadella kotoisesta keittimestä mielensä mukaan. Hotelli on valoisampi, värikkäämpi. Yhtäkaikki lokkien aamusoitto soi täälläkin.

Hotelli Kingissä aamiainen syödään samassa tilassa kuin illallinenkin. Tummanpuhuvasta pubi-interiööristä mielii kuppeineen terassille. Lähin ulko-ovi pysyy tiukasti lukossa, sillä ravintola ei ole avoinna ulkopuolisille, mutta hotellin kautta pääsee ulos seuraamaan kuinka paikalliset rientävät työpaikoilleen.

Mustat kaivokset jäivät toiseen reissuun, sillä busseilla olisi vaihtoineen päivineen mennyt tuntikausia. Lisäksi kaivoksiin pääsee vain ryhmissä eli etukäteen pitäisi sopia ajoista.

Aamiaisella tapaamani suomalaisryhmä käväisi kaivoksessa ja kuvaili varsin vaihtelevasti olosuhteita: homeisia ja romahtamaisillaan olevia seiniä vai kunnossa olevia kaivoskäytäviä, riippui puhujasta.

Kesälauantaisin Narvan linna on suosittu hääpaikka. 23.7.11 kohdalleen osuivat ortodoksisen paaston loppuminen sekä horoskooppien näkymät ja pareja vihittiin kuin liukuhihnalta.

Narvassa ei tule turistiähkyä. Muutama nähtävyys on päivässä koluttu. Kohde soveltuu sellaisella, joka haluaa viettää lomaansa ihmetellen. Narva vie aikamatkalle menneeseen.

Taidemuseoon tutustuminen antaa paikalliskuvaa, mutta ei kuluta voimia loputtomiin jatkuvilla saleillaan, joita tunnollinen turisti tai intomielisen taiteenharrasta muualla laukkaa läpi. Muutamaan saliin sijoitetut teokset tuovat esiin paikallisia taiteilijoita. Lipunmyynnin vieressä olevilta seinilta voi valita taulun vaikka tuliaisiksi.  Mikä olisikaan mukavampi tuliainen kuin sijoitus tuikituntemattomaan ehkä tulevaan picassoon.

Ruoka on vähintäänkin kohtuullista monissa ravintoloissa.  Ja palvelun ripeys yllättää. Lisämyyntiä ei havitella, laskukansio ropsahtaa pöydälle usein jo viimeisiä suupaloja niellessä.

Arkipäivisin monissa ravintoloissa tarjoillaan kolmen lajin lounas puolen päivän jälkeen. Se on edullinen ja pikatoimituksena tarjoiltava lähinnä meidän työpaikkalounaan korvike.

Keitto kuuluu olennaisena osana kokonaisuuteen. En kertaakaan pettynyt keiton makuun tai laatuun. Esimerkiksi Hotelli Narvan ”business lunch” maksoi 3,95. Se sisälsi keiton, lihasrisoton ja lasillisen, jotain jonka ensiksi tulkitsin jälkiruoaksi kunnes havaitsin kiisselimäistä mehua juotavan ruuan kyytipoikana. Koko komeus tarjoiltiin kauniisti katetussa pöydässä moninaisista porsliiniastioista.

Silmäniloa ja väriä kaipaavan kannattaa suunnistaa Jazz Cafe -yökerhoon, joka on paikallisten suosima ruokapaikka. Musiikkia kaipaava tarkistaa soittoillat. Ruoka oli hyvää ja pieteellä valmistettua.

Nuorten suosimissa trendikkäämmissä ravintoloissa – kuten Jazz cafe ja Trddord – tarjoillaan kevyempiä mutta herkullisia annoksia. Perinteiset venäläiset ruuat taitavat olla nykyihmiselle liian raskaita.

Kaikkiruokainen ihastuu maukkaisiin keittoihin. Vaikeus tulee eteen, mikäli on ruokarajoitteita. Keitot sisältävät mitä sisältävät. Ehkäpä lihakeitosta tulee kasviskeitto kun siitä napsitaan näkyvät lihanpalat pois. Allerginen käännättää kieltolistansa sekä viroksi että venäjäksi.

Ikivanhalla bussinrotiskolla Narva Joensuuhun. Narvassa silmiin pistää lehtipuiden paljous, mutta Joensuuta lähestyttäessä puut vaihtuvat havupuiksi. Viron pisin hiekkaranta levittyy yli kymmenen kilometrin kaistaleelle. Vähäiset auringonpalvojat häkellyttävät muodoillaan. Edes muhkeimpia muotoja ei peitellä telttakankaisiin. Bikinejä ei ujostele uhkeinkaan.

Perjantai-iltana Narvan venesataman Ro-Ro -ravintolassa tapahtuu. Liekö respan virkailija sekoittanut tilaisuuden alun ja lopun sillä saimme sen käsityksen, että ilta loppuu klo 23.

Kiire kantapäässä riensimme venesatamaan, illallista syömättä . Arvelimme, että ruokaa löytyy ja löytyikin.  Maukas ulkogrillissä valmistuva lohivarras antoi odottaa, mutta saapuessaan vain suolaa oli toivominen.

Tarjoilija kipitti suolan ja ojensi sitä käteeni, jolloin leikkiä laskien sanoin meistä tulevan vihamiehiä, jollei suola-astiaa lasketa pöydän kautta. Uskomus on peräisin venäläistaustaisilta isovanhemmiltani, eikä enää nykypäivänä niinkään tuttu.

”Uskon jumalaan enkä taikoihin”, tarjoilija töräytti harvinaisen sujuvalla englannillaan. Tietäen, että ateismi vallitsi varsin pitkään näilläkin nurkilla ja mietin ääneen mihin uskontokuntaan tämä parikymppinen mies on kastettu.

”Olen baptisti”, tarjoilija selventää mutta ikäväkseni työt pitävät häntä hallussa lopun iltaa enkä pääse jutussa puusta pidemmälle.

Ulkoterassilla tapaamme Stanin ystävineen. Hän on narvalainen mutta opiskellut insinööriksi Isossa-Britanniassa.  Stanin mielestä Narvan ykkösnähtävyys on raja.

 ”Sitä monet tulevat tänne ihmettelemään”.

Totta on rajasillalla tepastelevat ihmiset häämöttävät venesatamankin terassille .

”Viisumin vuodeksi saa 120 eurolla. Voi mennä rajan yli. Mutta monet eivät jaksa autojonoa. Jonottamiseen saattaa mennä kolme tuntia helpostikin. Kävellen pääsee nopeammin, puolessa ajassa.”

Stan kertoo, että paikallisten leipä tulee sähkölaitoksesta ja nosturitehtaasta. Sähkölaitos häämöttää mielestäni Venäjän puolella.

Stanin kaulassa roikkuu herkeämättä huomioita hakeva Anastasia. Muut seurueen nuoret jutustelevat omiaan kun eivät osaa englantia.

Musiikki alkaa illalla vasta yhdeltätoista ja taukoaa vähän väliä. Tuntuu kuin porukka ei oikein pääsisi vauhtiin. Muutamat notkuivat tanssilattialla musiikin tahdissa. Käväisin siellä minäkin. Mies huvitteli pöydässä katsellen kuin nuoriso naureskeli: kontrasti lienee mahtava nuoret daamit minihameissaan ja kahdenkymmenen sentin koroissa ja lenkkisandaalit jalassa reisitaskuhousuissa tanssiva mummo.

Narvassa on 67000 asukasta, venäläisiä suurin osa. Tekstiilitehtaan lopetettua toimintansa vuonna 2010 jäljelle jäi sähköteollisuus ja toiveet uudesta teollisuudesta tai muista elinkeinoista. EU:n tuesta kertova kyltti Hotelli Centralin seinällä antaa ounastella, että laajempiakin tukipaketteja alueelle kohdistuu.

Paikalliset Viktoria ja Aleksandra kommentoivat tulevaisuutta.

”Tekstiilitehdas lopetti viisi vuotta sitten (varmaan aloitti alasajon) ja jätti jälkeensä 5000 työtöntä (toinen arvio 10000). Se ei ole ongelma. Se on katastrofi”, henkäisee Viktoria.

”Keski-ikäiset ihmiset, jotka eivät osaa muuta kuin tekstiilityötä, eivät käytä tietokonetta eivätkä osaa kieliä, ovat pulassa.

Aleksandran näkymät ovat valoisammat ”Uutta löytyy jos vain haluaa tehdä”.

Narvaan voi saapua junan ja bussin lisäksi veneellä, venesatamassa kelluu ainakin yksi ulkomaalaiselta vaikuttava purjevene.

Bussilla pääsi hyvin mutta omaa autoa kaipaa, kun haluaa kierrellä muuallakin kuin kaupungeissa.

Vaatteita näyttää olevan liian vähän mukana tähän helteeseen. Pesula? Jos sellaisen löytäisi, niin olisi oiva tilaisuus käyttää paikallisia palveluita. Jäisivät eurotkin paikkakunnalle.

Pesulaa en löydä, mutta kampaajan kyllä. Pitkässä suorassa tukassa on etunsa: sentin pari voi lyhentää missä päin maailmaa tahansa ilman suurta riskiä.

Sanakirjaa kaipaan. Narvassa harva puhuu englantia, edes nuoret. Kouluissa opetetaan viroa ja venäjää. Englannin opiskelu aloitetaan teini-iässä, kuudennella luokalla.

Helteestä huoneeseen huojuttuani peili paljastaa, että ripsivärin ja taivuttimet olisi voinut hyvin voinut jättää kotiin. Ripsien kestovärjäystä monet käyttävät: ei tarvitse poistoainetta eikä valu. Pitäisi varmaan lisätä matkavalmistelulistaan.