Jäljelle jää aseman virkailija, mutta hän ei tiedä linja-autoista mitään, kun ei itse niitä käytä.
la-su 21.23-11.30
Junassa tykkään olla. Ei tarvitse, eikä voi tehdä mitään. Makaan vain punkassa, ylhäällä katon rajassa. Punkan valinta oli helppoa, yläsänky on aina minun. Tasainen tahti nukuttaa, äkilliset äänet herättävät.
En edes lue kirjaa, haluan vain tuijottaa kattoa ja antaa ajatusten tulla ja mennä.
Juna saapui tunnin myöhässä, kuten junat näinä aikoina aina ovat. Junassa vietetty aika on sen verran pitkä, että ehtii saada itsensä Lapin moodiin.
Vai ehtiikö?
Muonio – sunnuntai
Kun saavuimme Lomamaja Pekoseen, huomasin, etten sittenkään ollut Lapin moodissa. Halusin haastatella yrittäjää, Paula Pekosta, syödä, saunoa, hankkia tietoa, kävellä kylällä ja kaikkea mieluiten heti.
Yrittäjä Paula Pekonen innostaa itseään haastatteluun.
”Yleensä pidän matalaa profiilia, mutta yrittäjän on yritettävä, ehkä siitä saa mainosta”.
Pekosen appivanhemmat aloittivat retkeilymajatyyppisen huonemajoituksen vuonna 1963 ja Paula Pekonen on jatkanut heidän jälkiään jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
Hän esittelee lomamajoja ja kodan, jonka ikkunoissa on töppövilla-asetelmia. Ne ovat Pekosen omia töitä, joiden inspiraatio on saatu luonnosta. Kivi, joka lohkottu suuren kiven pinnasta, on yhteisvoimin miehen kanssa raahattu lähimetsästä. Nyt se koristaa kodan seinää.
”Töppövilla on suosikkini. Tein niistä jopa tyttärelleni hääkoristeet.” Kaikesta näkee, että Pekosessa on aimo annos taiteilijaa, mutta elämiseen tarvittava raha on hankittava muista lähteistä kuten monen muunkin hänen kaltaisensa.
Pekosten asiakkaat ovat oma-aloitteisia luonnossa liikkujia. He arvostavat alueen rauhaa ja Euroopan puhtainta ilmaa.
”Sammaltunturilla on kansainvälinen ilmanpuhtauden mittausasema.”
Ulkomaalaisia yksilömatkaajia tai pienempiä yritysryhmiä. Kolmen vesistön: Jerisjoki, Muoniojärvi ja Muoniojokien risteyksessä sijaitsevasta Pekosesta voi helposti lähteä rengasmatkalle meloen.
”Kilpisjärvelle ja Norjaan matkaavat usein yöpyvät täällä. Paljon yhden yön yöpyjiäkin on. Mutta myös heitä, jotka lähtevät kansallispuistoon vaeltamaan tai hiihtämään. Olos laskettelumäkineen on vain kuuden kilometrin päässä”.
Vuosien saatossa talviasuttavia, tasokkaampia mökkejä on rakennettu lisää. Asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet. Yleinen trendi myös alueen muiden yrittäjien kohdalla on, mökkien laajentaminen.”
 |
| Poronlihaa kuivumassa – Lomamaja Pekonen |
Pohjoisin thairavintola
Muonion Kiela-keskuksessa matkamuistot pursuavat tuulikaappiin asti. Varkaista ei kaiketi ole pelkoa, sillä henkilökuntaa ei näy.
Rakennuksen perältä löytyy entisajan essonbaaria muistuttava miljöö. Kaksi naista ruokailee ikkunan ääressä. Keittiön ovi heilahtaa ja leveästi hymyilevä Rattana Mella lennättää koristeelliset annokset ohitsemme ikkunanvieruspöytään.
Seinällä komeilee Thaimaan kuninkaallisten kuva ja muutamia kukka-asetelmia. Olemme maailman oletettavasti pohjoisimmassa thairavintolassa.
 |
| Thairavintola Muonio omistaja Rattana Mella |
Thaimaalainen Rattana Mella tuli Suomeen 12 vuotta sitten. Työharjoittelun kautta hän päätyi Muonioon. Hän ei pelästynyt pohjolan pimeyttä ja pakkasia.
”Täällä on ihanaa”. Kaksi vuotta sitten hän perusti tämän ravintolan.
”Töissä on yksi thaimaalainen ja yksi suomalainen”. Ruokalistan pororuuat ovat saaneet seurakseen thaimausteet ja koristelun. Porokeittoa, poropaistia.
Kiela-keskuksen matkamuistomyymälässä mies piilottelee kassakoneensa takana. Paikallisia tuotteita, ylpeydenaiheita hän ei osaa mainita yhtään. Tapailee jotain henkilöä, jolla mahdollisesti olisi jotain, mutta tämä ei ole paikalla.
Jos jaksaisin tutkia esillä olevien tavaroiden alkuperää, ainakin äkkinäiseltään näyttäisi, että sieltä löytyisi yhtä sun toista.
”Ei meillä ole edes hopeaseppää. Enontekiöllä on sellainenkin”, mies sopertaa.
Uni painaa, haastattelu ja sitä myötä juttu paikallisesta käsityöläisestä saa jäädä.
Pallas – Maanantai
Muonio Pallas bussilla 9.30 – 10.05
Linja-autossa on tunnelmaa
Muonion bensa-asema toimii matkakeskuksena, veikkauspisteenä ja vaikka minä muunakin. Sen edessä tilataksin kuljettaja asettelee Muonio-Pallas -kylttiä autonsa tuulilasiin. Montaa asiakasta ei taksiin mahdu, mutta ei tarvitsekaan, sillä postisäkin lisäksi Pallakselle menevässä autossa ei ole muita matkustajia. Vähän väliä kuljettaja pysäyttää kulkuneuvonsa ja käy tipauttamassa postin laatikoihin.
Lumen seasta metsätaipaleelta kyytiin nousee muutama ulkomaalainen. Miten ihmeessä ovat ehtineet hiihtää Pallakselta tänne jo tähän aikaan aamusta?
Hiihtämään ehdimme mekin jo ennen puoltapäivää, sillä huone on jo valmis kun saavumme. Viiden kilsan lenkki on kiva ja selkeä. Latu on hyvä. Vielä intoudumme kolmen kilsan luontoladulle. Puut olivat aivan liian lähellä ja kaksi kertaa kellahdin kumoon. Ylös on vaikea päästä kun ei ole ollut pakkasta. Hanki ei kanna ja jäsenet vajoavat syvälle.
Hotelli Pallas on ”keskellä ei mitään” siis ihan oikeasti siellä on vain se hotellirakennus ja mäki. Mutta se on kauniilla paikalla tunturissa (nyt tiedän mitä tarkoittaa ”tunturissa”, se on laidalla tai päällä muttei alhaalla).
Muutaman sadan metrin päässä, hieman ylempänä, voi kesäisin nähdä jäänteitä alkuperäisestä funkkishotellista, siitä jonka saksalaiset tuhosivat sodan aikana. Toinen ilmaisu on ”tuhoutui sodassa”.
Hotelli elää omaa elämäänsä. Vieraat hiihtävät himokkaasti. Saunassa voi kuulla klo 16 jälkeen (se on yleinen aika jolloin Pallaksen Pöllöjen järjestämiltä retkiltä palataan) kuinka joku hiihti 30 km, toinen vielä pidempään. Pisin kuulemani päivämatka oli 52 km. Eräs saunojista oli hiihtänyt Hetasta Pallakselle. Hänet oli joku pappispariskunta houkutellut sinne taksilla aamusta ja hiihtämään takaisin.
”Koko päivä siinä meni”, nauroi hiihtäjä.
Kolmekymmentä kilometriä on tavallinen määrä, mikäli haluaa lenkin tehdä maastossa. Tai sitten on hiihdettävä hotellilatuja. Hotelliladut ovat niitä joita hiihdimme eli 3, 5 ja 10 km.
Pöllöjen mukana hiihtävät varmaan hyväkuntoisimmat. Näiden tosihiihtäjien kuvauksia kuullessaan tulee vaisu olo.
Saavutukseni ovat aika vaatimattomia: 8 km eka päivä, 15 toisena, 10 kolmantena, jolloin suksenpohjien voidekerroksiin oli jumittunut Lippajärven kaislojen seuraksi myös Lapin naavat.
Naava on muuten merkki puhtaasta ilmasta. Niin, olin ajatellut että sukset ”menevät lujempaa”. Lainaus on eräältä alle kouluikäiseltä pojalta, joka oli pettynyt ”hitaisiin” joululahjasuksiinsa. Toisaalta en ole koskaan oikein jaksanut voidella pohjia, en luistolla enkä pidolla. Nyt uusi lumi teki tepposia.
Voitelumestareita
Kaukana toisistaan ovat minun ja tosihiihtäjän voitelut. Pallaksella voi seurata harrasta voiteluseremoniaa aamusta omatoimihuoneessa. Mukavuudenhaluisimmat jättävät Pöllöjen telineeseen suksensa ja noutavat aamulla luistavat suksensa.
Maanantaina hotellivieraille järjestetyn kotaillan aikana jaksoin hämmästellä kuinka paljon erilaisia voiteita on olemassa ja kuinka jotkut niitä tuntevat. Oli nanosuksea ja Herrasmiehen Rexiä, joka on minunkin voidepussissani. Miksi nimi? Johtuu siitä, että voide toimii vain erinomaisella kelillä, silloin herrasmieskin tohtii hiihtää. Saunassa kuulin että eräällä naisella on kahdet sukset. ”Varmuuden vuoksi, jos vaikka katkeaa tai voitelut eivät toimi.”
 |
| Suomen ensimmäinen tunturihotelli tuhoutui sodassa, sen tilalle rakennettiin uusi pian sodan jälkeen. Nyt hotelli kaipaa kohennusta ja laajennusta |
Tiistai 22.3.
Romanssimajalta hyvät näköalat. Juuso-Pöllö suositteli Torassieppiä, jonne emme lähteneet. Siellä kahviossa saa kuulemma Kuukkelinpesä-leivoksia. Taikinapohjan päällä leipäjuustoa ja lakkahilloa, lämmitetään. Torassieppiin pääsee myös autolla.
 |
| Maastohiihtäjälle löytyy luonnonrauhaa, sillä Pallaksen, Jeriksen ja Oloksen maisemissa latuverkostoa on 250 km |
Pöytäkeron mestari
Keskiviikko 23.3.
Nammalakuru jäi näkemättä. Viimeisen päivän ohjelmassahan se oli, mutta 15 km kurulle ja sama takaisin, ei houkuttanut. Keli oli huono, tuulinen ja lumisateinen.
Hyvä ettei edes yritetty, sillä 10 kilsan jälkeen olin reporankana sängyssä. Pulssi oli kiihkeä. Liikaa rehkimistä ilman palauttavaa liikuntaa. Saunaan emmin mennä, mutta onneksi menin. Varovaisten löylyjen, saunakaljan ja hyvän seuran jälkeen olo tuntui hyvältä.
Pallaksella on kiva tunnelma. Huoneet, tilat, rakennukset ovat ajan patinoimia. Aivan vaivatta voisin siirtää sinne ensimmäisen Lapinreissuni ihmiset hiihtämään leveälahkeisine farkkuineen tai itseni teryleenihousuissa ja ruudullisessa A-mallisessa takissa. 1970-luvun alussa kun olin Rukalla, siellä ei juuri näkynyt vapaa-ajan vaatetusta, samaa vaatetta käytettiin silloin useaan tarkoitukseen. Nykyään slalomsukset ovat lyhentyneet ja tekstiiliurheilu lisääntynyt.
Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Moni onkin käynyt vuosia, jopa vuosikymmeniä samaan aikaan täällä. Vakioasiakkaita. Jopa sukseni ryhtyivät yhteisölliseksi heti ekana päivänä: siteen kiinnittämiseen tarvitaan toinen, lukko jotenkin rikkoutui.
Olen tuore pöytäkeron mestari. Jollain tapaa kaihersi tuo hiihdon vähyys. Kun sitten illalla kisattiin pöytäkeron mestaruudesta, niin voitin. Kaikki luulivat että olen pelannut peliä aiemminkin (siis minä joka inhoan pelaamista enkä juuri milloinkaan pelaa mitään) vaikka tosiasiassa en ollut edes nähnyt koko peliä. (Puupalikkatorni, josta nypitään liuska kerrallaan pois, se joka hajottaa tornin häviää. )
Hetta/Enontekiö
Torstai 24.3. Pallas 12.30
Pallakselta matka jatkuu Enontekiölle, Hettaan. Linja-auto on tilattava edellispäivänä, sillä se poikkeaa hotellilla vain jos joku tulee kyytiin tai haluaa sinne.
Nytkö tämä tyrii, mietin kun bussia ei kuulu. Mahtoivatko unohtaa bussitilauksemme? No, tulihan se sieltä puolisen tuntia myöhässä, sillä junakin oli ollut myöhässä ja tämä on junabussi.
Tällä kertaa täysikokoinen linja-auto kaartelee kaunista tunturien välistä reittiä. Välillä eräs matkustajista käy kaupassakin ja jää muutaman kilometrin päästä pysäkille ostoksineen.
Raattaman jälkeen alkavat kaksikieliset kyltit, suomi ja saami.
Perillä Enontekiöllä pieni kyläkierros, jossa todetaan Alkon olevan paikoillaan. Käymme Silvassa porohampurilaisella ja tunnustelemme maisemia.
Perjantai 25.3.
Hotelli Hetassa tunnelma tiivistyy. Perjantaiaamuna aamiaistarjoilija on pistoksissaan.
”Kylläpä tulee juhlat. Nyt on hiljaista, mutta huomenna hulinaa riittää aamuun asti.”
Perjantai on kuulemma lämmittelypäivä, jolloin porukka saapuu paikalle eri puolilta Lappia aina Norjaa myöten. Tänään kokki ehtii vielä ottaa vastaan kehut erinomaisesti paistetusta pekonista. Vieraita on vain kourallinen.
”Ranskalaiset ryhmät lähtivät mutta onneksi on Marianpäivät tulossa, muuten hotelli varmaan suljettaisiin.”
Ranskalaisia on saapunut kolmena viime vuotena charterkoneilla ja ryhmiä on riittänyt joulusta Marianpäiviin. Se selittää saunassa olevat ranskankieliset kylpemisohjeet, joita en odottanut näkeväni täällä. He ovat retkeilleet busseilla ja muutenkin.
Tänä vuonna Marianpäivät ovat viikkoa myöhemmin. Juhla osuu ajankohtaan jolloin talvi taittuu kevääksi täällä Enontekiöllä. Juhlalla on uskonnollinen tausta. Aikoinaan kun kansa kokoontui kirkkoon Marian ilmestyspäivänä, kauppiaat huomasivat että oli oiva tilaisuus vaihtaa tavaroita: suolaa, vuotia , oravannahkoja ja muuta. Siitä syntyivät markkinat.
Nykyään järjestetään porokilpailuja ja suopunginheittokisoja.
”Sunnuntaiaamusta usein joikhaavat”, kertoo aamiaiskokki ja nauraa makeasti päälle. Myöhemmin ymmärrän miksi: kossuvissy on juhlajuoma, jota kuluu reippaasti. Päänkivistykseen varmaan tarvitaan kaikki voimat, niin maalliset ja kuin hengellisetkin.
Pyhäkurun hiihtolenkki. Hieman tylsä, koska niin paljon pitkiä suoria metsätaipaleita.
Hotelli Hetta on reilun kilometrin päässä keskustasta, lähellä slalommäkeä. Murtomaahiihtäjille ehkä Jussantupa on kätevämpi majoituspaikka, sillä kaupat ja muut palvelut ovat lähempänä. Hotelli Hetta toki on Marianpäivinä paikka, jossa tapahtuu.
”Lauantai on vilkkaampi päivä”, kertoo tarjoilija kun syömme illallista perjantaina typötyhjässä ravintolasalissa iltakahdeksalta..
Saamelaisten vetonaula Eero Magga soittajineen virittelee instrumenttejaan. Kun ei näytä porukkaa ilmestyvän, päädymme kylälle Siljan karaokebaariin, samaan jossa söimme aiemmin porohampurilaisen (tavallinen hampurilainen jossa lisukkeena poronkäristystä, ihan ok mutta hieman ylimainostettu). Siellä paikallisten lisäksi perusuomalaiset juhlivat, niillä oli mökki vuokrattuna jossain lähistöllä.
Kun palasimme hotelliin, siellä selvästi oli juhlijoita, sillä taksijono oli mittava. Jostain ne olivat sinne ilmaantuneet.
Lauantai 26.3
Meteli oli mahtava viime yönä Hotelli Hettassa. Puhuvat lujaa – huutaen. Jänkhällä varmaan täytyy huutaa, jotta tulee kuulluksi, joku nauraa. Ovet paukkuivat ja aamupäivällä kun lepäsin aamiaisen jälkeen, liekö työnsivät huonekaluja seinästä seinään.
Kun suunnistamme aamiaiselle, ihmettelemme miten huoneiden ovia on selällään. Ovensuuhun näkyy jalkoja ja saamelaispukuja.
Marianpäivät -tapahtuma kerää porukan keskustan alueelle.
Suopungin heittoa
Suopunkia käytetään poroerotuksissa.
 |
| Tanner Kittilästä ”Muovi on vallannut alaa myös suopungeissa. Se on helppo pitää puhtaana.” |
 |
| Suopunki lentää. |
 |
| Suopunkikisan katselija pienimmästä päästä |
Jussantuvassa on hullunmylly klo 13 jälkeen kun lounastamme. Taksinkuljettaja etsii asiakastaan, mutta luovuttaa kun kukaan ei näytä lähtevän mukinsa äärestä. Hän ryhtyy seurustelemaan kavereidensa kanssa.
Suuri nuorisojoukko – muodikkaat heilahtelevat helmat monella lapinpuvuissa – lounastaa lasittunein silmin. Yhtä väsyneen näköinen, ihonväriltään sinipunertava tarjoilija kantaa lonkeroa ja lohikeittokulhoja pöytiin. Saamelaispukuinen norjalainen laskee rahojaan, osa valuu pöydän alle, josta hän hädin saa ne ylös. Toisin käy kun hän nousee pöydästä. Viereisessä pöydässä pahaa-aavistamaton paikallinen hemingway kirjoittaa läppärillään kun norjalainen lähes kaataa pöydän horjahtaessaan.
Poroajelukisa
 |
| Porokilpailut – tulossa maaliin |
 |
| Saamelaismiehet seuraamassa porokisoja |
Ruotsin armeijan housujen uusi elämä
Yrittäjäpariskunta Annikki ja Jaakko Paajanen pyörittävät Paaja-Set Oy:tä Enontekiöllä.
”Olemme eläneet täällä elämämme ajan.”
Tuotteitaan he käyvät myymässä muuallakin.
”Nettikauppa lisääntyy koko ajan. Nyt on neljäs vuosi menossa.”
Annikin ominta ovat pellavaan liittyvät käsityöt, samoin kuin kierrätysmateriaalista valmistetut laukut. Materiaali laukkuihin saadaan Ruotsin armeijan housuista. Jaakko – Jaska – tekee tilaustöitä.
Annikki esittelee pellavasarjaa: saunamyssy, istuinalus, pyyhe ja pesin. Hän ompelee myös Lapin pukuja tilauksesta.
”Myös Barbielle on oma saamelaispukumallisto”, Annikki lisää.
1500-2000 eurolla saa perusmallin, lisäksi tulevat korut ja huivit. Vaatimattomasti koristellun puvun hinnaksi saattaa tulla 3-4000 euroa.
”Puvun kantajan suvun, alueen ja varallisuustason pystyy päättelemään puvusta. Erityisesti miesten vyötä tarkastellessa se näkyy, joillain hopeanappirivistö keikkuu alhaalla lanteilla.”
Annikki muistuttaa, että Lapin pukua tulee kohdella kuin kansallispukua.
”Lapin pukua tulee kantaa oikein. Joskus näkee hupiohjelmissa miten sitä joskus käytetään väärin. Tungetaan heiniä lakkiin tai muuta epäkunnioittavaa.”
Illalla on menoa ja meininkiä hotelli Hettassa.
 |
| Marianpäivien pukuloistoa |
 |
| Marianpäivän tansseissa nuoret tapaavat toisiaan. |
Sunnuntai 27.3.
Kotiinlähdön päivä. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Kittilän kautta klo 7.30. Hyvä, että löytyi tuo Muonion kautta kulkeva bussi. Onneksi saimme levätä hieman pidempään.
Respan virkailija kertoo että Marianpäivät olivat tavallista rauhallisemmat.
”Näitkö sen?” Hän hämmästeli, kun kerroin käsirautoihin pakotetusta miehestä.
Hetasta, hotellilta 12.45 Muonioon matkaava tilataksi täyttyi jo Enontekiön keskustassa. Kuljettaja soitteli varmuuden vuoksi lisäautoa ja seuraavasta kylästä jatkoimme normaalilla linja-autolla. Perillä Muoniossa bussi oli minuutilleen aikataulussa.
Muoniosta jatkoimme tilataksilla Kolariin. Se oli sama, millä saavuimme viikko sitten Muonioon (kuljettaja muisti meidät). Nyt se lähti klo 14.40 ja oli Kolarin asemalla 15.50. Jätimme tavarat säilytykseen ja jatkoimme samassa kyydissä keskustaan pizzalle.
Kävelimme takaisin. Kolari on yhtä pitkää suoraa tai oikeastaan kahta: ensin isolle tielle sitten isoa tietä pitkin.
