Taas työstän Etelä-Amerikan matkaani, varmaan siihen menee loppuvuosi. Valokuviakin kerkesin kahdessa kuukaudessa näppäillä tuhansia. Viikko sitten kun kauppakassini saapui ovelleni, jäin miettimään miten helpolla me täällä Suomessa pyöritämmekään arkea, siis suuri osa meistä. Tilasin tavarat netistä, maksoin netissä ja tiedän hinnat. Edellispäivänä vuotuisen inflaatioprosentin kerrottiin Suomessa olevan kauhistuttavat 7,8. Alkuvuodesta Argentiinassa jonotin ensin rahaa, en…
Avainsana: Western Union
Koulumaksun kiemurat – Ushuaia, Argentiina
Torstaina sain vihdoin maksettua kahden viikon koulumaksun. Lähetin rahaa itselleni Western Unionin kautta. Hieno vinkki, jonka sain blogiani seuraavalta suomalaiselta, joka on hoidellut raha-asioita täällä Argentiinassa kesästä asti. Rahaongelmani alkoi siitä, kun koulusta kerrottiin, että maksu tulee suorittaa dollareissa. Viestin lukiessani olin jo Uruguayssa. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin voinut nostaa Uruguayssa automaatista…
Matka jatkuu kohti Ushuaiaa, mutta vielä vähän Buenos Airesista
Toivottavasti huomiseen mennessä ei tule lisää ”hallinnollisia” yllätyksiä ja pääsen vihdoin sinne minne olen menossa, Patagoniaan. Olen 3124 kilometrin päässä tavoitteestani Ushuaiasta, joka sijaitsee Argentiinan eteläkärjessä. Kilometrit tarkistin kuukeloimalla. Välimatka lienee hieman suorempi ja vähemmän kilometrejä lentäen. Huomenna koittaa lähtö. Taksi on tilattuna. Yritin saada Uberin, mutta luovutin. Sen olisi voinut maksaa kortilla, hotellin respasta…