Viitisenkymmentä vapaata toimittajaa eri puolilta Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa tapasi toisiaan Norjassa järjestetyssä Nordic Freelance 2023 -seminaarissa 22.-24.9.2023. Varsin laajalta alueelta osallistujat olivat. Pohjoisinta näkökulmaa edustivat toimittajat Norjan Kirkenesistä ja eteläisintä Liettuan Kaunasista, josta yksi Suomesta käsin toimivista toimittajista on kotoisin. Pohjoismaiset freelancerit kokoontuvat vuosittain keskustelemaan ja kuulemaan ajankohtaisista asioista. Samalla tutustutaan myös seminaarin…
Avainsana: Suomen freelancejournalistit
Likainen työ ja muita Tampereen kuulumisia
Moroholat, kotiuduin juuri Tampereelta! Osallistuin siellä Suomen Journalistiliiton seminaariin perjantaina ja lauantaina. Paljon mielenkiintoisia puheenvuoroja, jotka käsittelivät toimittajien ja muiden alan toimijoiden arkea ja ammatillista kehittymistä. Oman lisämausteensa tähän kaikkeen toi lähestyvä vappu ja Tapparan tuore SM-kultamitali. En muista nähneeni koskaan Hämeensillalla olevia Väinö Aaltosen Pirkkalaisveistoksia ilman vaatteita. Joko käyn harvoin tai sitten Tampereella tapahtuu…