Piti lähteä Serbiaan tässä kuussa. Koronavirus järjesteli kaiken uudelleen ja kuten tiedämme reissut siirtyvät tai peruuntuvat. Ehdin kuitenkin varata alueen kirjallisuutta Helmetistä. Aika vähän vaihtoehtoja löytyi mutta sain Kosovossa syntyneen serbianjuutalaisen, David Albaharin Syötti -teoksen luettavakseni. Syötti -kirjaan en olisi aivan ensimmäiseksi kirjastossa tarttunut. Kun haen matkalukemista, teoksen tulee olla ulkoasultaan ilmava ja sisällöltään helpohko….
Avainsana: Serbia
Taivaallista apua kahdesti – Serbian kansallispäivän juhla
Mukavia tapahtumia viime viikolla. Menoa ja meininkiä Serbian kansallispäivän juhlassa Kulosaaressa. Musiikki soi ja puhe sorisi suurlähetystön juhlatiloissa. Suurlähettiläs Saša Obradović minglaili Javorka puolisoineen vieraittensa joukossa. Kunniavieraina olivat presidentti Ahtisaari ja metropoliitta Ambrosius. Parissa iltapäivän tunnissa ehdittiin syödä, juoda ja TANSSIA. Ja mummo ehti saamaan pakitkin. Pitkänhuiskea ruotsalaispappi heilui musiikin tahdissa kaapujensa sisällä siihen malliin,…
Serbiako seuraavaksi?
Sada, sada aina vaan. Maanantaina satoi kaatamalla, kun suuntasin Serbian suurlähetystöön Kulosaareen. Onneksi sain kyydin. Suhteellisen tuore Serbian suurlähettiläs Mr. Saša Obradović oli kutsunut matkailutoimittajat kuulemaan maansa matkailumahdollisuuksista. Kun oli ensin ilmat ihmetelty kokkaripöydän ääressä, siirryimme sohville kuulemaan aurinkoisemmista asioista. Esityksissä vilahtelivat kauniit maisemat, houkuttelevat majoituspaikat ja aktiviteetit, niin kuin aina näissä tämän tyyppisissä esittelyissä….